Hei, ehkä tämä olisi pitänyt laittaa keskenmeno-palstalle mutta laitoin tänne jos teillä kokemusta. Elikkäs viikko sitten raskaustesti näytti positiivista eli meille on tulossa vauva:) Niin nyt olen alkanut pelkäämään keskenmenoa. Tämä on ensimmäinen raskauteni. En oikein uskalla tehdä mtn. ja stressi kai vaikuttaa sikiöön? Lapsi on todella toivottu mutta kokoajan kalvaa mielessä mahdollisuus keskenmenosta... Ei oikein huvittaisi katsella vauvanvaatteita tai mtn. vauvoihin liittyvää ennen kuin 12 rv on mennyt ohi. Apua?
Pelko keskenmenosta.
Illusia2
8980
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ihan sama homma=)
kauheesti pelotti että jos jotain käy..
se on vaan valitettava tosi asia että jos jotain on käydäkseen niin siihen ei voi vaikuttaa..=(
useimmiten kuitenkin kaikki menee hyvin,en minäkään ostanut mitään ennen vka 12..
tuo alku on vaan tuollaista epävarmaa aikaa,valitettavasti.
yritä nauttia tulevasta vauvasta,kyllä varmasti kaikki on ok..
...pelko. Lasta oltiin yritetty 1,5 vuotta ja onnistui vihdoin apukeinoin :) Pelkäsin alussa hullun lailla ja pelkoa lisäsi raskauspahoinvointi- pelkäsin että vauva ei kestä rajua oksentelua. Mutta nyt vaavi on pysynyt "matkassa" jo 31 viikkoa :)
Ensin pelkäsin viikolle 12 asti. Sitten pelkäsin viikolle 21-22 asti, koska sikiön kuolema sitä ennen luokitellaan "keskenmenoksi". Sitten pelko jatkui viikolle 28 asti, koska vasta sen jälkeen vauvalla on paremmat mahdollisuudet (80%-90%?) elää ilman ikäviä aivo/keuhko-ongelmia. Sen jälkeen vasta eli tuossa joulun tienoilla uskalsin tehdä ensimmäiset isot hankinnat kuten pinnasänky ja lastenrattaat. Joitain vaatteita olin ostanut sitä ennen mutta piilotin kaappiin koska pelkäsin vielä...
Nyt kun viikkoja on 31+ niin ei se pelkääminen tähänkään ole loppunut! Jos vauva ei liiku pariin tuntiin niin heti kalvaa mieltä ajatus kohtukuolemasta. Kait se pelko jatkuu kun vauva syntyykin. Eikös omat äitimmekin edelleen pelkää puolestamme?! ;)
Mutta pakko se on kestää ja yrittää jaksaa ja vaikka keskenmeno tulisi niin siitäkin on yli päästävä ja uutta intoa saatava uuteen yritykseen.
Tsemppiä ja onnea! :)
Itsekin olen kovasti stressannut vauvan hyvinvoinnista koko raskauden. Nyt mennään rv 30 (iik...) ja itseasiassa nuo pelot ovat menneet ihan samoin kuin tuolla aikaisemmalla kirjoittajalla. Nyt sitä tulee tökittyä mahaa aina kun liikkeitä ei kuulu silloin kuin pitäisi. Vaunut sentään uskaltauduin ostamaan viikko sitten, mutta heti kun ne oli saanut kotiin, alkoi mietintä, että kuinka kamalaa se onkaan, että jos kaikki ei mene hyvin ja sitten rattaat ovat aina muistuttamassa asiassa. Synnytys stressaa jo, mutta ihan vain vauvan hyvinvoinnin puolesta. Ja luultavasti jos kaikki sujuu hyvin, niin minusta tulee sellainen äiti, joka käy tarkistamassa koko ajan, hengittääkö vauva. Kieltämättä ikävää ettei sitä osaa ns. nauttia raskaudestaan, mutta minkä sitä luonteelleen voi...
Ainoa mitä voi pitää mielessä on, että keskenmeno on melkeinpä aina asia, jolle ei voi yhtään mitään jos sellainen sattuu kohdalle. Ja kuitenkin keskenmenon todennäköisyys pienenee aina sitä mukaa, mitä pidemmälle raskaudessa etenee... Mutta suuret onnittelut alkuperäiselle kirjoittajalle raskauden johdosta, ja toivotaan, että tuo pelko hellittää raskauden edetessä!
vasta nyt, melkein vkolla 16, kun alkoi tulla ruskeaa tuhruvuotoa. sitä ennen en pelännyt enkä stressannut keskenmenoa yhtään, nyt mietin jonkin verran sitä. mut yritän muistaa, et jos km käy, niin vauva ei olisi ollut syntyessään ollut elinkelpoinen, ja jos mitä, niin vammaista lasta en missään nimessä halua. olen työskennellyt kehitysvammaisten lasten kanssa ja nähnyt ehkä liikaakin...
Minulla myös ollu pelkoa, mutta kai seon ihan normaalia..? kun kyse on kuitenkin siittä,että voi mennä kesken ja että raskaus ei onnistu eka kerralla.. Minulla ensimmäinen raskaus menossa ja vielä välillä tulee pelkoja keskenmenosta.. mutta kannattee hieroa mahaa ja lauleskella lapselleen:) minua ainakin nämä asiat rauhottavat:)kun joka päivästä pitää hetken, että keskittyy vain itseensä ja lapseensa,mieli rauhottuu ja kun sinulla on hyvä olla niin lapsellasi on myös! tsemppiä, kyllä kaikki hyvin menee:)
Mua kans pelotti esikoista oottaessa alussa paljonkin, en uskaltanut kellekään tutuille kertoa raskaudesta ennen kuin rv13 jälkeen. Sen jälkeen pelko kyllä helpotti huomattavasti, vaikka aina se oli mielessä ja aina odotin kuin kuuta nousevaa seuraavaa ultraa, sydänäänten kuuntelua, tai ihan vaan rutiini neuvolakäyntiä, jotta saisin "todisteita" siitä että kaikki on hyvin. Sitten ei enää pelottanut paljoakaan, kun vauva oli niin iso, että voisi syntyä ja kaikella tod.näk. kehittyä normaaliksi. Aina välillä kyllä silloinkin pelkäsin, kun ei vähään aikaan tuntunut liikkeitä...
Mua auttoi peloissani se, että voin kertoa huoleni Jumalalle. Se tieto, että Jumalalla on hyvä tahto lapsiaan kohtaan ja hän pitää huolen omistaan, kävi miten kävi, auttoi eteenpäin. Niinkuin joku yllä sanoi, km on asia, jonka estämiseksi ei voi itse tehdä mitään. Ei mitään muuta kuin rukoilla Jumalaa, joka voi. Kannatta pitää linjat auki yläkertaan!
Tätä en siis kertonut minään uskonnollisena propagandana, joten ei kenenkään tarvitse loukkaantua tai alkaa haukkumaan. Ap. kysyi kokemuksia ja apua, joten kerroin mistä itse avun sain samassa tilanteessa.
- Alussa pelkäsin tuulimunaa ja keskenmenoa
- Nyt keskivaiheilla pelkään kohtukuolemaa ja liian aikaista synnytystä
- Tulevia pelkoja on synnytyksen liian nopea tai hidas kulku, älytön kipu ja puudutus ei auta, istukan repeäminen tai ettei se suostukaan irtoamaan ja jos napanuora onkin kaulan ympärillä
- Vielä hamemmassa tulevaisuudessa pelkään myös koliikkia, kätkytkuolemaa ja onnettomuuksia.
Voi voi, kyllä tuossa lapsen hankkimisessa itselleen pelkoja tuli aiheutettua, kertakaikkiaan... eikä niitä auta väheksyä, koettaa vaan oppia elämään niiden kanssa koittaen minimalisoida riskit - ja sittenkin voi jotain sattua.
Siis luulin olevani jotenkin erilainen, mutta nyt selvisi että monilla äideillä on samoja ajatuksia kuin mulla! Minusta tulee myös sellainen äiti, joka käy tarkistamassa hengittääkö lapsi...
Ap:tä en voi lohduttaa muuta kuin sanomalla, että paras on asennoitua niin, että mitä tapahtuu, tapahtuu. Itsellä myös on noita etappeja, ensin odotin viikkoa 12, nyt odotan vkoa 20, jonka jälkeen varmasti odotan sitä että vauva on tarpeeksi kehittynyt että voi selviytyä ennenaikaisesta syntymästä. Ja sittenhän ne huolet vasta alkaakin: synnytys ja lapsen selviytyminen aikuiseksi =)
Itse olen menossa vkolla 15, enkä voi ajatellakaan että ostelisin esim vaunuja tai tarvikkeita vielä valmiiksi. Totta että stressi voi vaikuttaa vauvaan, mutta uskon siihen, että ihan koko ajan ei voi hermoilla vaan seesteisiäkin vaiheita tulee raskaudessa.