Mahdottomaksi käy tämä vääntö. Tälläisen poliittisen vuorovaikutuksen seuraaminen on aivan mahdoton saavutus ainakin "meikäläiselle".
Ikäni olen ollut politiikan "ulkopuolella" ja siellä aion pysyä. Minulle politiikka ei merkitse mitään, vaan ihminen sen takana. Puhujan sanoma merkitsee, ei puhujan puolue.
Minusta on turha yleistää, että Kepu sitä, Kokoomus tätä, Vasurit sitä tätä jne.
ÄRSYTTÄÄ koko RYHMÄKURI! Ihminen on yksin syntyessään ja kuollessaan, miksi jotain muuta sillä välillä. Yksilön vapaus kunniaan!
Joka kerta, kun on mahdollisuus äänestää, äänioikeuteni käytän, koska turha protestoida, jos ei ole äänestänyt. Puoluetta en ole koskaan äänestänyt, vaan aina ihmistä.
Sitoutumaton ja vapaavaikuttaja olen, mutta vain sanoina - en todellakaan politiikassa puolueeseen mitenkään sekaantunut. Tällä palstalla jo näkee sen kierouden, jota he harrastavat - kaiken ohessa käytetään sanoja "sitoutumaton" ja "vapaavaikuttaja" väärin!!
VIHELLÄN PELIN POIKKI!
29
1912
Vastaukset
- olla
vanha bimbo? suurella tekopyhällä sydämellä
- Jyväskylän mlk
Hei, etpäs ole kommentoinut tuota ennakkopäätöstä.
Sinähän tässä äsken vielä "panit lusikkasi tähän soppaan".- desavuu
tätä luettavaa, mutta malta hetki pieni, niin "pari sanaa" tyylilleni uskollisena saatan kommentoida. Iltahan on vasta nuori.
Veit ajatukseni ja laitoit sen kirjoitettuun muotoon kiitos.
- desavuu
ja pieni rutistus.
- Oululainen
Jokin aika sitten sanoit sitoutumattomien harovan rusinat pullasta. Uskottavuus murentuu.
- desavuu
Pura kiukkus muualle tai näytä sanas toteen. Täällä on pyörinyt kaikenlaista kirjottajaa ilman rekisteröintiä, nyt puhut aidolle Desavuulle.
- tuota...
puhallella pitkin ja poikki.Eriasia on tehoaako se.
- se ainakin
tehoaa kun jättää lukematta ja tietty vastaamatta
- desavuu
se ainakin kirjoitti:
tehoaa kun jättää lukematta ja tietty vastaamatta
ja uppos. Ei tartte lukea saati vastata. Tyhmempikin ymmärtää kuka kirjoittaja on, jos on selvä "nikki"!
- Turisija
joskus. Silloin, kun asiaa löytyy! Minäkin vilkaisen joskus ohimennen tänne ja luen aina, jos huomaan sinun ja muutaman muun nimimerkillä kirjoittamia viestejä.
Itse en voi Haapaveden nykyisiin asioihin ottaa kantaa, koska asun muualla. Omalle keskustelusivustolleni toimitan jonkin kerran kuussa muistelmia ja valokuvia.- desavuu
Kävin sivuillasi päivänä muutamana, kirjoitin tekstin yhdestä koulukuvasta, mutta en osannut "laittaa kaikkia systeemejä oikein" - viesti ei näkynyt oikein, joten painoin "eiku - nappia". Ajatus on kysyä neuvoa joskus..
Kiva nähä sua. Näkyillään.
- kun kuitenkin
äänestät ihmistä äänestät puoluetta,sille et mitään voi.Ei yksittäinen edustaja taikka ihminen pysty vaikuttamaan eduskunnassa mihinkään asiaan.Eduskunnassa asioista päättä tosiasiassa noin kymmenen ihmistä ,ryhmäpuheenjohtajat ja puolueen puheenjohtajat,loput ovat napin painajia ja taustamölyn aiheuttajia.Minä en itse äänestä enään eduskuntavaaleissa ,niissä ei pysty tosiasiassa vaikuttamaan.Kunnallisvaalit on asia erikseen ,niissä voit vaikuttaa ympärilläsi tapahtuviin päätöksiin ja päätöksen tekijöihin.
- harkita.
Siis,että äänestäs vain kunnallisvaaleissa.
- tuohon sanaan
ryhmäkuri paremmin. Sillä on hyvin kielteinen leima, mutta tosiasiassa se on hyvin tärkeä asioiden hoidon apu. Yksittäisen ihmisen on vaikea saada mitään aikaiseksi. Ajattele, millaisia valtuuston kokoukset olisivat, jos mitään asioita ei olisi käsitelty etukäteen, valtuuston kokoukset olisivat kaaos. Kaikki tekisivät omia esityksiään, joissa olisi usein vain pieniä eroja muiden esityksiin. Yllättäen saattaisi mennä läpi jokin radikaali esitys, jolla on lopulta vain muutama kannattaja ja joka on kaukana enemmistön tahdosta. Ryhmässä näitä asioita voidaan käsitellä ja hakea samansuuntaisten ajatusten kesken kompromissia. Tällöin enemmistön kanta tulee kompromissina voimaan. Ryhmän kautta yksittäisen ihmisen on mahdollista vaikuttaa paremmin. Kun asian saa selitettyä omalle ryhmälle, sitä voidaan siinä porukassa pohtia ja hakea asialle sellaista muotoa, että se olisi mahdollisimman monelle sopiva. Politiikka on kompromissien tekoa. Asian hoitaminen omassa ryhmässä on siksi myös tärkeää, että VALITETTAVASTI politiikassa tehdään politiikkaa, eli jos toisen puolueen ihminen esittää asiaa, siihen suhtaudutaan kielteisesti. TÄmä näkyy erityisesti Haapavedellä. Yksimielisiä päätöksiä on harvoin, koska tämä pieni protestiporukka vastustaa kaikkea periaatteesta. Jos esim. keskusta ei olisi etukäteen hakeneet yhteistä kompromissia jonkin jäsenensä asialle, mitkään esitykset eivät menisi läpi.
- desavuu
asiasta tämänkin puolen. Ja oikeassa olet, mutta siltikin kannatan yksilön vapautta. Politiikassa on omat sääntönsä, sen ymmärrän.
Kiitos vielä neuvoista.
sinun ajatuksiisi,sillä nuin minäkin akjattelen omaa
poliittista taustaani.- desavuu
sellaista mihin sinä et voi yhtyä! En kuulu siihen sinun "haukutaan kaikkia haukkumisen ilosta" enkä "kuka parhaiten haukkuu" porukkaan. Ja vielä vähemmän "anteeksi en pyydä" tai "nyt kumitetaan koko ketju" porukkaan.
Te ette anna kellekään arvoa poliitikan- ettekä uskonnon alalla.
Älä yritä samaistaa minua sinuun, kiitos. desavuu kirjoitti:
sellaista mihin sinä et voi yhtyä! En kuulu siihen sinun "haukutaan kaikkia haukkumisen ilosta" enkä "kuka parhaiten haukkuu" porukkaan. Ja vielä vähemmän "anteeksi en pyydä" tai "nyt kumitetaan koko ketju" porukkaan.
Te ette anna kellekään arvoa poliitikan- ettekä uskonnon alalla.
Älä yritä samaistaa minua sinuun, kiitos.minun ajatus maailmasta.Jokainen ihminen on YKSILÖ ja takia sinä et voi LIITTÄÄ mihinkään PORUKKAAN.
En kulje LAUMAN MUKANA.- me se
j.jussiW-T kirjoitti:
minun ajatus maailmasta.Jokainen ihminen on YKSILÖ ja takia sinä et voi LIITTÄÄ mihinkään PORUKKAAN.
En kulje LAUMAN MUKANA.on huomattu, että jussi on eksynyt lammas.
- lauman perässä
j.jussiW-T kirjoitti:
minun ajatus maailmasta.Jokainen ihminen on YKSILÖ ja takia sinä et voi LIITTÄÄ mihinkään PORUKKAAN.
En kulje LAUMAN MUKANA.sinä kuljet.
- desavuu
Jussin viesti: "helppo yhtyä sinun ajatuksiisi, sillä niin minäkin ajattelen omaa poliittista taustaani."
Vastaus:"Paljon oli kirjoituksessani sellaista mihin sinä et voi yhtyä! En kuulu siihen sinun "haukutaan kaikkia haukkumisen ilosta" enkä "kuka parhaiten haukkuu" porukkaan. Ja vielä vähemmän "anteeksi en pyydä" tai "nyt kumitetaan koko ketju" porukkaan.
Te ette anna kellekään arvoa poliitikan- ettekä uskonnon alalla.
Älä yritä samaistaa minua sinuun, kiitos."sinä HAUKUT MINUA.Ja mistä syystä nämä HAUKKUMISET TULEVAT sitä on vaikea yämmärtää MAALAISPOJAN?
- kannattaakin
varmistaa, että mitään ei jää jussin viestien alapuolelle, kumittaa varmasti, erittäin epäluotetava.
- peiliin
j.jussiW-T kirjoitti:
sinä HAUKUT MINUA.Ja mistä syystä nämä HAUKKUMISET TULEVAT sitä on vaikea yämmärtää MAALAISPOJAN?
Sieltä näet haukkujan.
- desavuu
Monta kirjoitusta taas pyyhkiytyi pois, kun Jussia ei miellyttänyt lukemansa vastaukset.
Täytyy sanoa, että lapsellisuus menee liian pitkälle. kannattaakin kirjoitti:
varmistaa, että mitään ei jää jussin viestien alapuolelle, kumittaa varmasti, erittäin epäluotetava.
RAUKKA joka poisti sen minun aloitukseni eilispäivänä?
- ku että
j.jussiW-T kirjoitti:
RAUKKA joka poisti sen minun aloitukseni eilispäivänä?
huomasin "portsarin viestin" kolomannen sivun lahes puolivälistä nousseen toisen sivun alareunaan. Poistu siis yli kymmenen viestiä yhtäkkiä. Huomasko kukkaan?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24645322Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy19010849Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 341576
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500