Jäby, katso, mitä vääristelyä
!!!
171245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
siirtynyt jyrkästi vasemmalle.
No, onhan sitten vääristelyä, jos Tuomioja sanoo kokoomuksen siirtyneen oikealle, jos havainto johtuukin siitä, että Tuomioja itse on siirtynyt vasemmalle.
Mutta ehkäpä tilannetta kompensoi, että Lipponen on Oiva Härkösen mielestä enemmän oikealla kuin kokoomuslaiset konsanaan?
Tottakai sosialisti, joka yrittää olla kapitalisti ja miellyttää tosirikkaita, kuten Lipponen, pyrkii olemaan ja on aina oikeistolaisempi kuin yksikään syntyperänsä tai yleisen lähtökohtaisen tyhmyytensä takia luonnostaan kokoomuslainen tyyppi.
On täysin luontevaa, jos Tuomioja on siirtynyt vasemmalle.
Oivakin siitä pitää, kun aina muistaa kertoa, kuinka hienosti ulkopolitiikka on hoidettu, kun ulkoministerinä on Erkki Tuomioja.
Tosin en ymmärrä, miksi Oiva sitten haluaa muuttaa hienosti toimivia kuvioita porvarihallitusta haikaillessaan?
Samoin yhtä pimeäksi on jäänyt se, miksi Oiva äänesti Niinistöä, vaikka aina muisti kehua, kuinka hienosti Halonenkin on yhtenä ulkopolitiikan hoitajana ollut asioita hoitamassa ja kuinka surkea mies Niinistö oli.
Olikohan Oivalla kerran kirjoitus, jossa hän sanoi, että Niinistön ainoa saavutus on, että roikkui tolpassa tsunamin kynsissä tjtn?
Sitten Oiva kertoi, ettei hän voi äänestää Halosta, kun Oiva oli nähnyt valheellisen vappupuhejutun ja ottanut sen todesta, mutta ei myöskään Niinistöä.
Sen jälkeen OIva opasti muitakin jättämään äänestämättä, kun Vanhanen oli tipahtanut kalleimmalla kampanjallaan pronssille.
Seuraavaksi Oiva tiedotti äänestäneensä aiemmin lyttyyn haukkumaansa Niinistöä.
Kepu pettää aina.
Siellä ovat Tuomiojankin juuret.
>Teurastetusta hiehosta maksetaan Lapissa kolme kertaa enemmän kuin etelässä ja selvästi enemmän kuin missään muualla maassa. Kansallista tukea saa Lapin C4-alueella 447 euroa hieholta, kun Pohjanmaalla ja Savossa tuki on 270 euroa. (YLE [via nozick])
mieltä. Siellä ne petturit ja pettäjät ovat olleet tähän päivään asti.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota
Maalaisliitto ja SKP saivat ruplia, SDP dollareita.
Miksi kepu muuten on vaihtanut nimeään niin usein?
Tuomiojan kanta on aina ollut punamulta.
Vain väite kokoomuksen oikeistolaistumisesta on vaalipuhekuonaa, perätöntä panettelua siis.
Sinipunahallituksiin verrattuna punamulta toki on vasemmistolaisempi, etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan, joten jos Tuomioja selittää okoomuksen oppositiossa oikeistolaistuneen siitä syystä, että demarit ja kepu ovat liukuneet vasemmalle, niin sitten... ;-))
"Vain väite kokoomuksen oikeistolaistumisesta on vaalipuhekuonaa, perätöntä panettelua siis. "
No, tuotahan juuri tarkoitin.
Kommenttisi ei ollut yhtään yllättävä;-)
Milloin muuten Taloustutkimuksen seuraava puoluegallup tuölee?
Milloin on nähtävissä demareiden kannatuksen totaalinen romahtaminen, jonka olet ennustanut tulevan?
Ei kokoomuksen politiikka mihinkään ole muuttunut, jos joku sellaista väittää ilman konkreettisia perusteluja, niin se jää vääristeleväksi huulenheitoksi, ei muuksi.
Taloustutkimuksen seuraava kannatusmittaus tullee joskus helmikuun alkupäivinä, minkä jälkeen otaksuisin, että mittausvälit tihenevät.
Demareiden kannatusosuus on laskenut tasaisesti koko alkuvuoden ja keskustan kannatus on noussut. Kokoomuksen kohdalla ei ole suuria muutoksia vuoden takaiseen kannatusosuuteen nähden, eli Niinistö-hyöty on säilynyt.
TV-kanavien vaalikeskustelut ja vaalikampanjat muuttavat kannatusosuuksia joillain prosenttiyksiköillä vasta maaliskuun puolella, kun liikkuvat änestäjät muuttavat mieltään vasta viime hetkellä.
"Demareiden kannatusosuus on laskenut tasaisesti koko alkuvuoden"
Ai nää kolme viikkoako?
"TV-kanavien vaalikeskustelut ja vaalikampanjat muuttavat kannatusosuuksia joillain prosenttiyksiköillä vasta maaliskuun puolella"
Ai, vasta maaliskuun puolella?
Aiemmin (viime syksynä) olet muistaaksen ennustanut, että heti alkuvuodesta nähdään tapahtuvan demareiden romahdus.
Vai muistanko väärin?
Koko alkuvuoden = koko viime vuoden, eli tammi-joulukuun 2005.
Alkuvuodeltahan ei mittauksia vielä ole edes julkistettu, vaikka haastatteluja on takuulla tehty koko ajan.
En käy kinaamaan yksittäisistä sanoista, mutta se, mitä olen tarkoittanut, on se, että kannatuksen muuttuvat liikkuvien äänestäjien mielenmuutosten myötä vasta sen jälkeen, kun puolueiden ohjalmat ovat julkisia, kampanjat käynnissä ja keskeiset tv-väittelyt takana.
Nythän vasta keskusta ja vasemmistoliitto ovat jukaiseet vaaliohjelmansa eikä yksikään kampanja ole vauhdissa eikä ainuttakaan tv-haastattelua ole käyty lukuunottamatta puoluesihteereiden pikku paneelia A-talkissa.
Demarithan ovat luisuneet alamäkeä koko viime vuoden. Ei heidän kannatuksensa tammikuussakaan nousua osoita, minkä huomaat, kun gallupit parin viikon päästä ovat lehdissä.