Keskusta ei ole

Miksi monet keskustalaiset esittelevät itsensä maaseudun puolueena ja syrjäseudun edunajajina vaikka keskusta muuttui yleispuolueeksi jo vuonna 1965.
2350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Keskusta ei ole onnistunut tekemään paljoa mitään maaseuden ja syrjäseutujen kuihtumisen ja tuhoutumisen estämiseksi. Keskustalaiset päättäjät juuri laukkauttelevat kyläkouluja ja supistavat syrjäseuduilla vanhuksien palveluja.

Äänestä
  • Peruspalveluista kyläteiden kunto huononee jatkuvasti, vain valtateitä parannetaan. Miten tuotantoketju "Pellolta pöytään" tai "Oman maakunnan parhaat" toteutuvat tulevaisuudessa yhä huononevilla kyläteillä? Matkailun merkitys kasvaa koko ajan elinkeinorakenteessa, joten paikallisiin hotelleihin kannattaa viedä oman paikkakunnan tai seudun elintarvikkeita suoraan tilalta. Kepu ei ole tehnyt mitään teiden parantamiseksi koko EU-aikana.

    Kasvatus- ja sosiaalipalvelut huononevat vuosittain aivan kuten sanoit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maaseutu puolue kirjoitti:

Miksi monet keskustalaiset esittelevät itsensä maaseudun puolueena ja syrjäseudun edunajajina vaikka keskusta muuttui yleispuolueeksi jo vuonna 1965.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu