Mietteitä

On taas se aika, aika eduskuntavaalien. Päästään jälleen katsomaan, kuinka kaikki puolueet lupaa kuun taivaalta. Ja vaalien jälkeen mikään ei ole muuttunut. Samat naamat istuvat eduskunnassa, (silloin kun sattuvat olemaan paikalla)ja entinen meininki jatkuu. Pieni sisäpiiri päättää, ja loput edustajista äänestää niin kuin puolueen johto sanoo! Mistä saadaan sellaiset ihmiset eduskuntaan, jotka osaavat äänestää omantunnon mukaan, ja antavat piutpaut ryhmäkurille??! Jotka todella ajattelee ihmistä, eikä vain sitä, miten saisi omaa palkkaa ylös.
Muutenkin tuntuu, että raha on suurin ihmisten houkutin eduskuntaan. Ei sinne mennä politiikkaa tekemää, vaan omaa taloudellista tilannetta parantamaan! Suuntaus on kuin muutenkin tästä maailmasta! Ei väliä, miten muilla menee, kunhan itsellä menee hyvin. Palkkojen leikkaus eduskuntaan, ja muutenkin kulujen vähentäminen, ja sitten katsotaan, ketä ne hommat vielä kiinnostaa. Näin löytyy ne, jotka todella haluavat tehdä jotain ihmisten, ja maan hyväksi!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Matti Meikeläinen kirjoitti:

On taas se aika, aika eduskuntavaalien. Päästään jälleen katsomaan, kuinka kaikki puolueet lupaa kuun taivaalta. Ja vaalien jälkeen mikään ei ole muuttunut. Samat naamat istuvat eduskunnassa, (silloin kun sattuvat olemaan paikalla)ja entinen meininki jatkuu. Pieni sisäpiiri päättää, ja loput edustajista äänestää niin kuin puolueen johto sanoo! Mistä saadaan sellaiset ihmiset eduskuntaan, jotka osaavat äänestää omantunnon mukaan, ja antavat piutpaut ryhmäkurille??! Jotka todella ajattelee ihmistä, eikä vain sitä, miten saisi omaa palkkaa ylös.
Muutenkin tuntuu, että raha on suurin ihmisten houkutin eduskuntaan. Ei sinne mennä politiikkaa tekemää, vaan omaa taloudellista tilannetta parantamaan! Suuntaus on kuin muutenkin tästä maailmasta! Ei väliä, miten muilla menee, kunhan itsellä menee hyvin. Palkkojen leikkaus eduskuntaan, ja muutenkin kulujen vähentäminen, ja sitten katsotaan, ketä ne hommat vielä kiinnostaa. Näin löytyy ne, jotka todella haluavat tehdä jotain ihmisten, ja maan hyväksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu