Luhtanen ei tunne

Suomen oikeusministeri Luhtanen tuki Dresdenin kokouksessa ajatusta EU-tasolla koordinoidusta pelisääntelystä. Valtion elokuvatarkastamon johtaja on täysin eri linjoilla.

Väkivaltaiset pelit uhattuna
keskiviikko 17.01.2007
Euroopan komission varapuheenjohtajan, oikeus- ja turvallisuusasioiden komissaarin Franco Frattinin henkilökohtainen ristiretki väkivaltaisia pelejä vastaan näyttää tuottavan tulosta. Frattinin aloitteesta EU:ssa ryhdytään valmistelemaan väkivaltaisimpien pelien kieltoa.

Viime syksystä asti pelien vaaroista varoittanut Frattini nosti kissan pöydälle tammikuussa Dresdenin oikeus- ja sisäministerikokouksessa, jossa hän esitteli Euroopan Unionion oikeusministereille väkivaltaisiin tietokonepeleihin liittyviä ongelmia. Vaikka Frattini antoi ennen kokousta ymmärtää, että hänen päähuolenaiheensa oli ikärajojen puutteellinen valvonta, EU:n oikeusministerit tekivät selvästi jyrkemmän johtopäätelmän – ”äärimmäisen väkivaltaiset” tietokonepelit tulisi kieltää kaikissa jäsenmaissa. Suomea kokouksessa edusti oikeusministeri Leena Luhtanen (sd).

”Asioiden saama käänne kuulostaa huolestuttavalta”, Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo kommentoi Pelit-lehdelle. ”Kysymyksessä olisi Suomen ja monien muidenkin maiden osalta selvä askel taaksepäin, mitä tulee kuvaohjelmien sääntelyyn.”

Paloheimon mukaan Frattini ajaa käytännössä aikuissensuurin palauttamista. Hänen mielestään elokuvat ovat myös uhan alla. ”Jos sensuuri tulisi koskemaan tietokonepelejä, on vaikea uskoa, ettei sitä ulotettaisi myös muihin kuvaohjelmiin.”

Väkivaltaisten pelien kielto olisi Matti Paloheimon mielestä ristiriidassa sananvapauden kanssa. ”Kaikki EU-maat eivät todennäköisesti ole valmiit periaatteellisesti näin syvällekäyviin toimenpiteisiin. Ovatko esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan oikeusministerit kannattaneet tämänsisältöistä hanketta? Tuskin.”

Euroopan komission varapuheenjohtaja Frattini lupaa peliväkivallasta valmiin lakialoitteen vielä ennen EU-parlamentin kesätaukoa.

Kirjallinen kysymys peliväkivallan kohtalosta
perjantai 19.01.2007
Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) on laatinut kirjallisen kysymyksen Euroopan Unionin ja sen jäsenmaiden oikeusministerien valmistelemista väkivaltaisten pelien rajoituksista.

Väkivaltaisten tietokonepelien ennakkosensuuri

Suomen tietokonepeliteollisuus on keskeinen osa suomalaista kulttuurivientiä. Remedy Entertainmentin Max Paynen ja Bugbearin Flatoutin kaltaiset suomalaiset pelit tunnetaan maailmalla nykyään paremmin kuin monet suomalaisen kulttuurin perinteisemmät tuotteet. Esimerkiksi Max Payne -sarjan pelejä on myyty maailmalla yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Suomalaisen peliteollisuuden liikevaihdoksi vuonna 2005 arvioidaan 60 miljoonaa euroa.

Euroopan Unionin oikeusministerien kokouksessa 10. tammikuuta käsiteltiin väkivaltaisten tietokonepelien kieltämistä EU-alueella. EU:n oikeus- ja sisäasiain komissaari Frattini totesi Reutersin tietojen mukaan kokouksen jälkeen mm. Suomen tukeneen kokouksessa kovaa linjaa väkivaltapelien suhteen. Oikeusministeriön 16. tammikuuta antaman tiedotteen mukaan oikeusministerit totesivat kokouksessa, että äärimmäisen väkivaltaiset tietokonepelit tulisi kieltää kaikissa jäsenmaissa.

Reutersin tietojen mukaan kokouksessa käsiteltiin kuitenkin alle 16-vuotiaille tarkoitettuja pelejä, jotka on siis suunnattu teini-ikäisille. Pelien suurin kuluttajaryhmä ovat kuitenkin aikuiset, yli 18-vuotiaat pelaajat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pelaajien keski-ikä on jo 30 vuotta, ja yli 50-vuotiaista pelaa joka viides. Siksi suurin osa tietokonepeleistä on suunnattu aikuisille, ei suinkaan lapsille. Esimerkiksi film noir -vaikutteisen Max Payne -sarjan pelien ikärajana on 18 vuotta.

Aikuisille suunnatuissa peleissä käsitellään samanlaisia aiheita kuin aikuisten elokuvissakin. Olisikin hyvin keinotekoista kohdella pelejä eri tavalla kuin esimerkiksi elokuvia. Lasten suojelu on yksi ainoista Suomen perustuslain sallimista perusteluista sananvapauden rajoittamiselle. Siksi aikuisille suunnattujen pelien kieltäminen loukkaisi jopa perustuslakia, jos näissä peleissä ei ole muita lain sallimia perusteita estää niiden julkaisua.

Pelien muita medioita tiukempi ennakkosensuuri vaarantaisi myös suomalaisen peliteollisuuden toimintaedellytykset maailmanmarkkinoilla.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten varmistetaan, ettei tietokonepeleille synny muita medioita tiukempaa ennakkosensuurijärjestelmää, joka olisi ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa ja vaarantaisi suomalaisen peliteollisuuden kilpailukyvyn.

Jyrki J.J. Kasvi
0286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

perustuslakia kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu