kerro kuka olen

koskettava runo, tuli ihan kyyneleet silmiin.

Olipa koskettavaa. Olet taitava kirjoittaja!
Eriyisesti puhutteli tuo loppu "kerro minulle, kuka minä olen.." Juuri näissä tuntemuksissa olin itse noin puoli vuotta sitten, jolloin sairastuin masennukseen. En tuntenut itseäni ollenkaan. Pikkuhiljaa itsetuntemus ja -tunto ovat palaamassa, mutta pitkä on ollut oppimatka.

Noin hyvälle kirjoittajalle ei kehtaa toivottaa mitään tavanomaista, mutta uskon, että sinulla kirjoittaminen toimii kanavana purkaa mahdollista pahaa mieltä. Jatka sitä, sen osaat!

Olit niin hyvä minulle,
vaikka et jaksanut tarkoituksella yrittääkään.
Halusin jakaa taakkasi,
ja tein sen ilolla surun kävellessä rinnallani.
Mikään ei ole ollut arvokkaampaa,
kuin tuntea sinut...

Sainko, mitä halusin?
Sain paljon,
sillä en odottanut saavani mitään.
Silti haluaisin vielä paljon enemmän,
mutta tiedän, että se on väärin.

Olen tyytyväinen.
Olen pettynyt.
Pettymys on kipeämpää kuin ikinä.
Katkera? En ikinä, en sinun vuoksesi!

Olet se,
jota olen koko ikäni odottanut.
En luullut sinusta mitään.
Oletpa mitä vain, olet sydämessäni - ikuisesti.
Rakastan, mutta helpompaa tosiaan olisi vihata.
Siihen en kykene,
vaikka toivoisitkin minun vihaavan itseäsi.
Vaikka luulet niin,
et ole ansainnut kenenkään vihaa yllesi,
et edes omaasi...

Kerron, kuka olet - minulle:
Olet älykäs.
Aito.
Liian herkkä kestämään elämää tässä ajassa,
vaikka luuletkin olevasi tunteeton.
Et ole tunteeton,
vain ylikuormittunut,
enkä minä voi sinua auttaa,
sillä tunnen itsekin liikaa.
En saisi ajatella sinusta näin,
mutta en voi käskeä sydäntäni.

Todellinen olet enemmän kuin kukaan tuntemani.
Noin, vaikkakaan en ole ikinä ollut lähelläsi.
Kyllä, taivas on sininen
ja hanget valkoiset!
Kun jaksaisit uskoa siihen,
sinulla olisi helpompaa
ja minulla olisi kevyempi sydän.

Pelkään, että suljet itsesi minulta.
Satuttaako läsnäoloni sinua liikaa?
Ovatko tunteeni liian voimakkaat,
vaikka hellästi ajattelen sinusta?

Haluaisin jonain päivänä pitää sinua kädestä.
Istua vieressäsi.
Olla hiljaa
ja rakastaa pelkäämättä.
Nyt olet kuin villieläin.
Jos lähestyn liikaa,
juokset pakoon mustaan maailmaasi.
Kuinka voisin saada luottamuksesi?
Vannon, elämäni pantiksi pistäen,
että en ikinä pettäisi sinua!

Enemmän kuin mitään muuta,
haluaisin nähdä sen päivän,
jona sinä naurat ilo silmissäsi.

Olen itkenyt vuoksesi.
Nytkin ajattelen sinua kaiken aikaa.
Sydämeni on täyttänyt raskas tyhjyys,
joka rintaani painaa.
Miksi et suostu asettumaan sydämeeni,
kun sinut sinne ottaisin?

Koska en voi olla sinun kokonaan,
ottaisitko minusta edes sen osan,
jonka voin muita satuttamatta antaa?
Olisitko ystäväni?

Ystävääni voisin auttaa löytämään itsensä.

(Anteeksi, että kirjoitin tämän. Oli pakko, niin kauniisti sinä kirjoitit, ja herättelit kipeitä tunteitani, joita eräs ihminen on minussa synnyttänyt. Välitän ihmisestä, joka ei välitä minusta, eikä mistään. Silti toivon, että hän jaksaisi elää, eikä heittäisi minua kokonaan elämästään pois. Minuun on tehty vaikutus, jollaista kukaan ei ole minuun ennen tehnyt. En voi edes kertoa sitä hänelle. Pitää vain yrittää olla joku kasvoton henkilö, joka voi unohtaa hänet hetkenä minä hyvänsä. Tunnen syvästi häntä kohtaan, vaikka en saisi. Minulla on jo se yksi henkilö, jonka ohi noita tunteita ei saisi mennä.)