Tää kuulostaa varmaan oudolta. Oon jo ehkä muutaman vuoden ajan kiinnittänyt tavallista enemmän huomiota siihen, miten käyttäydyn sosiaalisissa tilanteissa. Tuntuu, että ajattelen liikaakin melkein jokaista liikettäni mitä teen sosiaalisessa ympäristössä. Pelkään, että ihmiset tuijottavat mua ja pitävät mua tyhmänä ja osaamattomana kun sanon tai teen jotain esim.kaupan kassalla tai koulussa. Tunnen oloni monissa tilanteissa todella epävarmaksi. Tää ei sinänsä kauheesti oo rajoittanut mun elämää(esim.opiskelua tai läheisiä ihmissuhteita), mutta olisi kiva jos pystyisin olemaan normaalisti enkä koko ajan miettisi sitä, että kaikki tuijottavat ja arvostelevat. Tällöin pystyisin keskittymään paremmin muihin asioihin kuin miettimään tarkalleen jokaista sanomistani tai tekemistäni.
Periaatteessa ajattelen, että tällainen ajattelu on typerää eikä muilla ihmisillä oikeesti oo aikaa eikä halua tarkkailla mua joka tilanteessa(niillä on varmasti muutakin tekemistä) mutta silti niissä tilanteissa sitä vaan ei ajattele noin. Vaikea selittää. Onko kellään muulla ollut samanlaisia tuntemuksia?
Periaatteessa ajattelen, että tällainen ajattelu on typerää eikä muilla ihmisillä oikeesti oo aikaa eikä halua tarkkailla mua joka tilanteessa(niillä on varmasti muutakin tekemistä) mutta silti niissä tilanteissa sitä vaan ei ajattele noin. Vaikea selittää. Onko kellään muulla ollut samanlaisia tuntemuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se kuuluu johonkin vaiheeseen aikuistumista, sitä seuraa muiden käytöstä ja tuntee samalla että itseä seurataan, etsit omaa paikkaa kuka olet ja kuka haluaisit olla. Menee aikanaan ohi ehkä me olemme olleet kaikki samanlaisia jossain vaiheessa. Opettele vain pitämään itsestäsi semmoisena kuin olet, onnea elämään.
"mitä muut minusta ajattelee" oli mulle kans nuorena kiusallinen vaiva, jonka myötä myös tuli
paniikki/ahdistuneisuushäiriö. Vaan vanhempana
sitä on sitten jotenkin pois oppinut eikä enää
paljonkaan mieti mitä muut minusta ajattelee, sillä oletettavasti vain oma mielikuvitus aiheutti
tunteen et juuri minuahan kaik tuijottaa, jotta joka ele, sana ja tekeminen piti tarkoin harkita.
Tosiasia on ettei ihmiset juurikaan kiinnitä kanssakulkijoihin kovinkaan paljon huomiota. Jollei nyt ole niin erikoinen käytökseltään, pukeutumiseltaan tms. Kyllä mä luulen, että monella nuorella tuo kuuluu tuohon aikuisuuden identiteetti hakuun eli toivottavasti Sullakin
ohimenevä ongelma.
No minua kyllä tuijotetaan IHAN AIKUISTEN OIKEESTI, mutta yhtäkaikk pitäisi oppia olemaan välittämättä tyhmien, yliuteliaiden ihmisten toljotuksesta.
mikä ero on aikuisten ja lasten oikeesti?
Mulla on ollu samaa viimiset 20 vuotta, ja lisänä semmonen että jälkikäteen ahdistun sanomisistani kun en tilanteessa osannu selventää, ja tuntuu että henkilöt sai väärän kuvan.