NÄIN UNEN

NÄIN UNEN

Niin. Heräsin yöllä.
Katselin ikkunasta,
yön tumentamaa taivasta.
Olin nähnyt unta.
Unta sinusta.

Ajatelekohan sinua liikaa.
Mietin sitä mielessäni.
Ajatuksin haurain,
tavoittelen touutta.
Vääjäämättä olet ajatukseni maailma.

Mistä otan kiinni.
On unillani tiety arvokuus.
Olet sydämmeni samumatomin unelma.
Harmi etten voi rakastaa sinua aidosti.
Olen saanut elämätä sen.

Kunioitan unelmiani.
Vaikka totuus väijyy edesäni.
Salaisen unelmani kamion ovella.
On hyvä pitää portit visusti kiinni.
Silloin voin unelmoida rauhassa.

Se oli vain unta.
Alitajunnan tuotamaa kuvaa.
Jossa ei ole todelisuutta,
kuin vähän.
Hiekan jyvän verran.

Silti niin kaunis,
ja särkymätön.
Hauraskin unelma pysyy koossa.
Jos sille antaa oikean arvon.
Kyllä maailmassa saa unelmoida.

T: Jaretc
1289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ELÄMÄN RAKKAUS

On minulla elämän rakkaus.
Sammumaton toive.
Ikuisen ihailun valtameressä.
Sen syvyys ja laajuus,
on ääretön ja valtava.

Olen anatnut sille elämäni.
En tiedä mitä siitä ajatella.
Laulusi kaunis päässäni soi.
Sitä miltei hartaudella kuuntelen,
Siinä unelmani nousevat ja saavat vallan.

Olen kulkenut elämmäni yksinäisen polun.
Olen ollut hassu enenkin.
Rakastanut uieni maailmaa.
Rakastanut ja ihailut.
Ottanut onnen sieltä,
mistä se on ollut helpoita otaa.

En ole pelänyt todelisuuta.
Toivon sinulle päivän paisetta ja aurinkoa.
Sydämen iloa ja riemua.
Annan vaatimatoman lahjani sinulle.
Vaan sydäntäni en voi antaa sinulle kokonaan.
Vaikka haluaisinkin.

Minun on totuminen realismiin.
Vaikka unelmani hauraat sortuisivatkin.
Se on vain elämän laki.
Eikä sille voi tehdä mitään.
Silti sydämeni janoten rakastaa.
Unelmaansa jolla ei ole määrää.

On minun vain tyytyminen unelmaani.
Ja pidetävä sitä piilossa.
Sydämmeni kamiossa.
Paikassa jonne ei kukaan pääse.

T: Jaretc

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaretc.... kirjoitti:

NÄIN UNEN

Niin. Heräsin yöllä.
Katselin ikkunasta,
yön tumentamaa taivasta.
Olin nähnyt unta.
Unta sinusta.

Ajatelekohan sinua liikaa.
Mietin sitä mielessäni.
Ajatuksin haurain,
tavoittelen touutta.
Vääjäämättä olet ajatukseni maailma.

Mistä otan kiinni.
On unillani tiety arvokuus.
Olet sydämmeni samumatomin unelma.
Harmi etten voi rakastaa sinua aidosti.
Olen saanut elämätä sen.

Kunioitan unelmiani.
Vaikka totuus väijyy edesäni.
Salaisen unelmani kamion ovella.
On hyvä pitää portit visusti kiinni.
Silloin voin unelmoida rauhassa.

Se oli vain unta.
Alitajunnan tuotamaa kuvaa.
Jossa ei ole todelisuutta,
kuin vähän.
Hiekan jyvän verran.

Silti niin kaunis,
ja särkymätön.
Hauraskin unelma pysyy koossa.
Jos sille antaa oikean arvon.
Kyllä maailmassa saa unelmoida.

T: Jaretc

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu