Eikös poliisi antanut ymmärtää,että tutkitaan kun keritään. Poliisi laitetaan tukimaan ja vahtimaan aikuisten ihmisten toimia. No voi niitä verovaroja näinkin käyttää. Kiitos kuuluu demareille ja etenkin Rahkosella.
Kansanedustaja Susanna Rahkonen kysyy poliisien koulutuksesta
Kansanedustaja ja lakivaliokunnan varapuheenjohtaja Susanna Rahkonen on jättänyt valtioneuvoston vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy miten sisäasiainministeriö on organisoinut poliisien koulutuksen voimaan tulleen rikoslain 20 luvun uuden 8 pykälän tutkintaan. Pykälässä eduskunta sääti rangaistavaksi seksin ostamisesta prostituution ja ihmiskaupan kohteeksi joutuneilta henkilöiltä.
Rahkonen viittaa uutisointiin Salon Motelli Syvälammen paritustutkinnasta. Lehtitietojen mukaan tutkintaa johtava rikoskomisario oli haastattelussa suhtautunut eduskunnan säätämään lakiin ikäänkuin sitä ei tarvitsisi noudattaa.
"Kun hallitus toi aikanaan eduskuntaan laajemman kriminalisointiesityksen kuin mihin eduskunta päätyi, sillä oli varmasti mietittynä jo lain voimaansaattamiseen liittyen poliisien koulutusohjelma ja resurssit lain valvontaan", Rahkonen toteaa.
"Salon tapaus osoittaa, että koulutus ei ole ainakaan Salossa vielä purrut", Rahkonen arvelee.
Hän kysyy nyt koulutuksen organisoinnista. Lisäksi hän muistuttaa, että eduskunta velvoitti oikeusministeriötä tuomaan lakivaliokunnalle selvityksen lain toimivuudesta.
Lisätietoja:
Susanna Rahkonen
050-511 3190
www.susannarahkonen.net

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.