Sekalaisia faktoja Kekkosesta

Kekkonen oli kosmonautti - ja kyllä se siellä avaruudessa votkasta nautti.

Kun Kekkonen kuoli, Suomen Eduskunnan suuri väliverho repesi keskeltä kahtia, ylhäältä alas asti.

Kekkonen on ainoa Suomen presidentti, joka on tavannut John F. Kennedyn.

Kekkonen pystyi juomaan sekä Nikita Hrushtshevin että Leonid Brezhnevin pöydän alle. Itseään hän ei sen sijaan kyennyt juomaan pöydän alle, vaikka kovasti yrittikin.

Kekkosta ei ole haudattu Kremlin muuriin, mutta hän rakensi sen.

Kekkoselle tarjottiin 1970-luvulla Ruotsin kuninkuutta, mutta hän kieltäytyi.

Kekkonen ehkä unohti, mutta anteeksi hän ei antanut milloinkaan.

Paavi Benedictus XVI julisti Kekkosen autuaaksi vuonna 2005. Vatikaani valmistelee parhaillaan Kekkosen pyhimykseksijulistamista. Mikäli hanke toteutuu, Kekkosesta tulee ensimmäisenä protestanttina roomalaiskatolisen kirkon tunnustama pyhimys.

Kekkonen kuuluu kolmella kirjaimella tunnettujen suurmiesten sarjaan - JFK, LBJ, UKK.

Kekkonen ampui kerran 283 691,4 fasaania kolmen tunnin metsästysretkellä Unkarissa.

Kekkonen maalasi Sikstuksen kappelin kattofreskot.

Kekkonen teetätti silmälasinsa Wärtsilän telakalla.

Kekkonen kiipesi taatelipalmuun virallisella vierailulla Tunisiaan vuonna 60 jUKK., jonka jälkeen hän ei enää uskaltanut tulla allas ja palokunnan piti noutaa hänet tikasautolla. Joittenkin lähteitten mukaan alastulo ei johtunut uskalluksesta, vaan siitä, että Kekkonen oli tavannut puun latvassa apinan ja puhui tämän kanssa politiikkaa.

Kekkosella ei ollut parasta kaveria.

Kekkonen kykeni näkemään tulevaisuuteen. Tästä kyvystä oli apua, kun hänen muistinsa alkoi reistailla.

Kekkonen kirjoitti yli 3000 pyllykirjettä, joiden sisältö koostuu suurelta osin kirosanoista ja rahvaanomaisista ilmauksista Kainuun suunnalta.

Vaikka Kekkonen oli kalju, oli hänen parrankasvunsa poikkeuksellisen runsas. Hänen täytyi ajaa partansa jopa kuusi kertaa päivässä.

Kekkosen kunto 80-vuotiaana vastasi 18-vuotiaan normaalikuntoa. 70-vuotiaana Kekkosen kunto oli vastaavasti vastannut vastasyntyneen vauvan kuntoa. Tällä hetkellä Kekkosen kunto vastaa 106-vuotiaan auton kuntoa (ja ens vuonna 107-vuotiaan)

Kekkonen suunnitteli Suomelle kuulentoja sisältävää avaruusohjelmaa 1960-luvulla mutta unohti koko jutun vaihdettuaan poikkeuksellisen rankasti vapaalle.

Professori Juhani Suomella on copyright Kekkosen nimeen.
1327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lipponen oli taikonautti - ja sakesta nautti sitä yhdessä globalisaation kanssa hämmentäessään

Kun Mooses Lipponen astui kansan johtoon, antoi hänen EU 40 000 A4-liuskaa käskyjä. Lipponen repi ne koska suuttui siihen, että kansa oli tottelematonta.

Lipponen on ainoa sosialisti pienestä maasta, jonka uskottiin pääsevän EU:n pääkomissaariksi.

Lipponen ihaili Neuvostoliittoa ja otti sieltä oppia Eurostoliittoa varten. Neuvostotasavalta-Suomea ei Eurostotasavallasta olisi erottanut mikään.

Lipponen oli iso mies kun söi eläkeläisten puuron ja vei lusikankin lautaselta. Puuro kuuluu vain tehokkaille yksilöille. "Hei, toveri vanhus, sinä tehottumuuden ilmentymä".

Martti Ahtisaari haki paavin virkaan, jotta olisi päässyt nimittämään Lipposen kardinaaliksi. YK:ssa ihmeteltiin, miksi paavin virka oli ainoa, jota Ahtisaari ei ollut hakenut. Näinpä Mara senkin avoimen paikan tahtoi täyttää.

Lipponen kielsi Ahtisaarta menemästä verkkopaita päällä ulkoilemaan, jotteivät linnut olisi luulleet häntä talipalloksi.

Lipponen on suuri tekijä pahisten luokassa. Darth Vader, Iiro Viinanen, George W. Bush, Stalin, Mao, Kim, Adolf Hitler, Jim Jones, Berlusconi.

Lipponen olisi kirjoittanut monet myllärit, jos olisi osannut.

Lipposen hävitystyö jäi kesken. Hän oli pistämässä Suomen päreiksi ja varaosiksi Keski-Euroopan rakentamista varten.

Lipponen pelasi spiritismi-lautapeliä Romano Prodin kanssa.

Lipposesta ei saa tämän kummempaa läppää. Kekkonen voitti hänet taas! kuten aina ja kaikessa muussakin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juhani Suomi kirjoitti:

Kekkonen oli kosmonautti - ja kyllä se siellä avaruudessa votkasta nautti.

Kun Kekkonen kuoli, Suomen Eduskunnan suuri väliverho repesi keskeltä kahtia, ylhäältä alas asti.

Kekkonen on ainoa Suomen presidentti, joka on tavannut John F. Kennedyn.

Kekkonen pystyi juomaan sekä Nikita Hrushtshevin että Leonid Brezhnevin pöydän alle. Itseään hän ei sen sijaan kyennyt juomaan pöydän alle, vaikka kovasti yrittikin.

Kekkosta ei ole haudattu Kremlin muuriin, mutta hän rakensi sen.

Kekkoselle tarjottiin 1970-luvulla Ruotsin kuninkuutta, mutta hän kieltäytyi.

Kekkonen ehkä unohti, mutta anteeksi hän ei antanut milloinkaan.

Paavi Benedictus XVI julisti Kekkosen autuaaksi vuonna 2005. Vatikaani valmistelee parhaillaan Kekkosen pyhimykseksijulistamista. Mikäli hanke toteutuu, Kekkosesta tulee ensimmäisenä protestanttina roomalaiskatolisen kirkon tunnustama pyhimys.

Kekkonen kuuluu kolmella kirjaimella tunnettujen suurmiesten sarjaan - JFK, LBJ, UKK.

Kekkonen ampui kerran 283 691,4 fasaania kolmen tunnin metsästysretkellä Unkarissa.

Kekkonen maalasi Sikstuksen kappelin kattofreskot.

Kekkonen teetätti silmälasinsa Wärtsilän telakalla.

Kekkonen kiipesi taatelipalmuun virallisella vierailulla Tunisiaan vuonna 60 jUKK., jonka jälkeen hän ei enää uskaltanut tulla allas ja palokunnan piti noutaa hänet tikasautolla. Joittenkin lähteitten mukaan alastulo ei johtunut uskalluksesta, vaan siitä, että Kekkonen oli tavannut puun latvassa apinan ja puhui tämän kanssa politiikkaa.

Kekkosella ei ollut parasta kaveria.

Kekkonen kykeni näkemään tulevaisuuteen. Tästä kyvystä oli apua, kun hänen muistinsa alkoi reistailla.

Kekkonen kirjoitti yli 3000 pyllykirjettä, joiden sisältö koostuu suurelta osin kirosanoista ja rahvaanomaisista ilmauksista Kainuun suunnalta.

Vaikka Kekkonen oli kalju, oli hänen parrankasvunsa poikkeuksellisen runsas. Hänen täytyi ajaa partansa jopa kuusi kertaa päivässä.

Kekkosen kunto 80-vuotiaana vastasi 18-vuotiaan normaalikuntoa. 70-vuotiaana Kekkosen kunto oli vastaavasti vastannut vastasyntyneen vauvan kuntoa. Tällä hetkellä Kekkosen kunto vastaa 106-vuotiaan auton kuntoa (ja ens vuonna 107-vuotiaan)

Kekkonen suunnitteli Suomelle kuulentoja sisältävää avaruusohjelmaa 1960-luvulla mutta unohti koko jutun vaihdettuaan poikkeuksellisen rankasti vapaalle.

Professori Juhani Suomella on copyright Kekkosen nimeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu