Neljä vuotta on pitkä aika. Siinä ajassa ennustaminen ei onnistu, tai onnistuu sittenkin, jos asiasta on varma ja kaikki toimii luotettavasti.
Ei, ei ole autokilpailusta kyse vaan Keskustan johtaman hallituksen työllisyysohjelmasta. Vielä vuosi sitten, oikealta ja vasemmalta ilkuttiin Keskustaa, kun päämininisteri Matti Vanhanen oli luvannut lisätä työllisyyttä sadalla tuhannella uudella työpaikalla.
Metsien Mies muistaa eilisen kuin eilispäivän. SS -dem kytkyeessä oleva YLE, SAK ja Ilta-Sanomat kilvan heittivät lokaa Keskustaan. Erityisen hyvin Metsien Mies muistaa Matti Vanhasen ilmoituksen että vaalikautta on vielä jäljellä hieman yli vuosi, ja tavoitteeseen päästään. Metsien Mies on aina tiennyt, että se ei välttämättä voita maratonia, joka johtaa kympin kohdalla.
Nyt on tilinteon hetki. Tänään STT:n uutiset informoivat että hallituksen tavoite täyttyy, ja eräiden mukaan se olisi jo täyttynyt. Keskustan vaaliohjelman työllisyystavoite oli matemaattisen tarkka esitys, kelpaa malliksi monelle muulle! Olette varmaan huomanneet, että pääministeri Matti Vanhanen ei ole tuuletellut asian tiimoilta, vaan suhtautuu järkevästi luottaen laskelmiinsa. On siinä vaan esimerkkiä muille. Ei liene yllätys, että SS -dem ministerit ovat olleet tiedotusvälineiden edessä jo pitkin päivää haalimassa kunniaa. Mitäpä he luonteelleensa voivat.
Te voitte valita taas: joko samanlainen vahva politiikka, vai uhkapelurien kasinotalous? Jälkimmäinen on Kokoomuksen tuotantoa, sen laskuja maksetaan vielä pitkään. He loivat laman, ja SS -dem hoivan alla!
Ääni Keskustalle on ääni tulevaisuuteen! Tekisimme väärin, jos nyt poikettaisiin linjalta. Siksi lähdetään Keskustaan! Eikö ole hyvä idea

Vastaukset 3
Vanhimmat
OLETKO LASKENUT KUINKA MONTA TUHATTA TYÖTÖNTÄ ON TULLUT LISÄÄ, SIIHEN EI KUKAAN OTA PUHEESSAAN KANTAA, EI AINAKAAN LEPSUT KEPUTKOOVAT. KYLLÄ PUTIINI NEUVOO KEPSUJA KUINKA JYRÄTÄÄN SUOMEN KANSAA
huolimatta Vanhasesta ei hänen ansiostaan. Kansainvälinen suhdanne sen sai aikaan.
Vanhasen aikaisempi ydinvoiman estäminen maksaa meille miljardeja ja taas miljardeja. Vanhanen on yksi Suomen kalleimmista poliitikoista.
Vanhasen juupas jaapas eipäs toisaalta politiikka ei ole muuta kuin jahkailua ja hymistelyä.
Matti pitäisi laittaa puheterapiaan. Hän änkyttää todella pahasti. Se vie miehen uskottavuuden. Miksi meillä pitäisi olla johtaja, joka on hyvin oikeistolainen, melkein äärioikeistolainen, mutta ei ymmärrä, että oma geeniperimä on aika huono. Matti ei välitä tietyn kansanosan kärsimyksistä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Hän ei tee asioille yhtään mitään, milistelee vain pelkästään omistavaa luokkaa ja heistäkin vain suurimpia. Myös Matin ryhti on heikko, puhe ontuu. Mitä se kertoo miehen ominaisuuksista? Armeijassa B-luokkaa. Eikö kansakunta tarvitse johtajan, jonka perimä on kunnossa?