Hyvä Senioripuolue !!!

tätä aikaa

Täältähän löyty hyvä puolue. Puolue mitä olen ihmetellyt, miksi sitä ei ole perustettu. Nyt näköjään on !

Tämä on hyvä kaikille seniori-ikäisille.

Hyvä vaihtoehtopuolue!!!

4

764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jostainhan

      se on aloitettava eläkeläisten etuja ajamaan.

    • Itsenäinen Suomi!

      Tammikuu vuosi 2007!

      635 kertaa luettu ja vain kaksi uskaltaa kommentoida.

      Tänään marraskuussa vuonna 2014 juttelin eläkeläisrouvan kanssa.

      Hän valitti miten maassamme voidaan huonosti ja pahemmaksi menee. Sanoin, että lähdetään parrikaadeille osoittamaan mieltä. " Ei sitä uskalla, vievät vielä sen pienen eläkkeenkin."

      Lampaiden valtakunta! Meidät on opetettu alistumaan.

    • anja koivistoinen

      Laman maksajina lapset, nuoret ja vanhukset!

      Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvenee.

      Tulojen kasvu Suomessa on ollut hyvin vähäistä alemmissa tuloryhmissä jo vuodesta 1995 lähtien.

      Vanhuspalvelulaki on ollut voimassa vasta runsaan vuoden , mutta lakiin puuhataan jo muutosesitystä. Muutoksella pyritään 300 miljoonan euron säästöihin vuoteen 2017 mennessä.
      Laitoshoidosta tinkiminen heikentää vanhusten ympärivuorokautista hoidon tarvetta. Kotihoidon tarve kasvaa. Onko siihen riittävät resussit?

      Omasta kodista ei saa tulla vanhukselle vankilaa.

    • eläkeläinen

      Hollannissa eläkeläispuolue menestyy!

      Uusi 50 Plus- puolue on saanut 12 000 jäsentä ja kansanedustajia.

      Se tapahtui kassajonossa. John odotti vuoroaan ja hänen edellään vanha nainen yritti ostaa leipää. Nainen laskeskeli kämmenellään kolikoita. Hänellä ei ollut niitä tarpeeksi ja myyjä laitoin leivän pois. John tarjoutui maksamaan leivän. Eläkeläisrouva oli äärettömän kiitollinen ja hän kertoi elävänsä pienellä vanhuuseläkkeellä, joka ei aina riittänyt koko kuukautta.

      Eläkeläispuolueita on muutamassa muussakin Euroopan maassa, mutta ne eivät ole keränneet tiettävästi missään valtavaa suosioita.
      Ei niin. Vaikka sillä olisi Suomessakin mahdollisuus suurimpien puolueiden joukkoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      148
      11357
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8092
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5864
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      160
      4543
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      9
      4444
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4312
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      83
      4179
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3467
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3230
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1731
    Aihe