Miten vaikeaa on vaihtaa ammattikorkeakoulua toiseen? Millaiset perustelut siirrolle on oltava, että ottavat hakemuksen tosissaan. Riittääkö että tahtoo vaihtaa paikkakuntaa henkilökohtaisista syistä? Onko jollain kokemuksia koulun vaihdosta? Koulutusohjelma pysyisi siis samana.. Vastaavatko koulujen kurssit usein toisiaan eli saankohan hyväksiluettua ainakin suurimman osan opinnoistani?
Siirto ammattikorkeasta toiseen
Tytti123
4554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kysely opintoasiaintoimistosta?
Mikkelin ammattikorkeakoulusta Savonlinnan yksiköstä pääkaupunkiseudulle Laureaan toissa vuonna. Olin suorittanut vaadittavat 45 opistopistettä noin nelosen keskiarvolla. Hakemukseen liitteessä perustelin siirron syyksi henkilökohtaisten syiden lisäksi mm. kiinnostuksen koulun suvan opintoihin (olivat eri kuin aiemmassa) jne. Hain siirtoa Laurean lisäksi Lappeenrantaan ja Lahteen. Pääsin kaikkiin, mutta otin Laurean paikan vastaan.
Opintojen hyväksiluvussa on ollut hieman ongelmia, muttei ylitsepääsemättömiä. Olen saanut suurimman osan kursseistani korvattua, mutta osa odottaa vielä, sillä ne korvaavat vaan jonkin tietyn osan jostain laajemmasta opintojaksosta.
Perusehdot ovat:
nuorten koulutuksesta voi siirtyä vain nuorten koulutukseen (ja aikuiskoulutuksesta aikuisiin)
tutkinto, johon valmistutaan, on sama
Koulutusohjelma on sama
Opintoja on vähintään vuosi takana (ollut läsnäolevana yhden vuoden)
Opinnot ovat edenneet riittävästi, jotta opinnot eivät viivästy ja opintotuki vaarannu siirtymisen takia.
Siirtymisessä opiskelija käytännössä häviää aina. Jos hakeutuu yhteishaun kautta uudelleen, jo suoritetut opinnot hyväksiluetaan niiltä osin, kuin ne istuvat vastaanottavan koulun opetussuunnitelmiin.
tarkempia ohjeita kannattaa tiedustella suoraan opintotoimistosta siitä oppilaitoksesta johon olet siirtymässä
Eli semmoista oisin tiedustellut, että kun vaihtaa ammattikorkeakoulua,jääkö silloin edellisestä ammattikorkeakoulusta saadut arvosanat näkyviin opintorekisterissä toisessa amk:ssa,vai ilmoitetaanko ne vain suoritusmerkintänä?