Kumppanini halusi kokeilla tuota Move touhua, ylimääräisen rahan toivossa kun hänen hyvä ystävänsä sai puhuttua hänet ympäri. Yritti minuakin, mutta en suostunut. Yritin kuitenkin tukea kumppaniani, kuten parisuhteessa kuuluukin,mentiin sitten myötä- tai vastamäkeä. Kävin hänen kanssaan muutamalla eventilläkin, mutta minusta se oli lähinnä samankaltaista touhua kun näkee jossain jenkkien Hallelujaa hihhuli kirkoissa. Eli pelkkää hypetystä ja massapsykologiaan vetoamista.
Parisuhteemme kuitenkin alkoi kärsiä siitä, että kumppaniani jatkuvasti painostettiin menemään sinne sun tänne "koulutukseen". Näissä tilaisuuksissa aina painotettiin sitä, (ei suoranaisesti näillä sanoilla, mutta näin sen ymmärsin) että täytyy luopua kaikesta, jotta voisi pyhittää sen viimeisenkin vapaa hetkensä tuolle touhulle. Kumppanini kuitenkin silminnähtävästi kärsi tästä ja kaipasi yhteistä aikaamme ja omaa aikaansa. Niinpä hän teki ratkaisevan päätöksen ja lopetti tuon touhun. Vaikka siinä samassa menetti sitten myös parhaan ystävänsä joka suuttui hänelle niin pahasti, ettei halunnut enää olla kanssamme tekemisissä, koska kumppanini ei enää suostunut tähän touhuun.
Jälkeen päin kumppanini on katunut tuota tonnin (1000€) menetystä, mutta sanoo olevansa niin paljon kiitollisempi siitä kaikesta mitä hän on saavuttanut sen jälkeen kun alkoi oikeasti elää omaa elämäänsä sen sijaan että eli elämäänsä Movelle.
Itsekin olen siitä kyllä hyvin kiitollinen, sillä tuo päätös pelasti parisuhteemme. =)
Puhukoon movelaiset mitä tahansa, mutta mielestäni tuo "puhu ystävillesi, saat rahaa" tyyppinen mainonta vain karkottaa ystävät läheltään.. sillä kuka enää haluaa lähteä kaverin kanssa kahville, kun "pelkää" jatkuvasti että taas se kauppaa jotain.
Olen myös niin kyllästynyt siihen, ettei movelaisilla (siis niitä jotka tunnen) tunnu olevan mitään muuta puhuttavaa kuin tuo salamyhkäinen toimintansa josta ei saa puhua muuta kuin että se on salamyhkäistä ja pitää itse liittyä mukaan että saa tietää kuinka toiminta "räjähtää" käsistä..
No joo.. tulipahan tilitettyä. Pointtini kuitenkin oli se, että te kaikki jotka olette miettineet ryhtyvänne tähän touhuun, miettikää uudestaan! ja miettikää ja pohtikaa vielä senkin jälkeen. Oletteko oikeasti valmiita uhraamaan elämänne tuolle toiminnalle? Ja esittäkää kysymyksiä ja vaatikaa niihin vastauksia. Vasta kun tiedätte mihin olette ryhtymässä, ja oikeasti vielä senkin jälkeen haluatte sitä, niin siitä vaan. Mutta älkää olko typeriä...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Se mikä on toiselle hyväksi, ei välttämättä ole toiselle hyväksi. Toinen tykkää toisesta ja toinen taas jostain muusta.
Sinulle ei varmastikaan sopinut kumppanisi kulkeminen, mutta se ei tarkoita sitä, että voisit silti yleistää.
Minä neuvon sen verran sinua, että älkää kukaan koskaan meikatko itseänne. Siinä ei rikastu kuin meikkiteollisuus ja moni liitto kariutuu sen takia, kun mies näkee lopulta naisensa ilman meikkiä :)
Ilman muuta ihmisillä saa ja pitääkin olla omia mielipiteitään ja kaikki ei luonnollisestikaan sovi kaikille. Kerroin vaan oman kokemukseni.
Lisäksi kuten kirjoituksessani mainitsin tuo mainitsemasi kulkeminen rasitti myös häntä, sillä hänestä tuntui että häntä painostettiin. Eli en siis mielestäni yleistänyt vaan edelleenkin kerroin vain omista kokemuksistamme.
...jolle on käynyt samalla tavalla. Itse lopetin hommat myös sen takia etten halunnut myydä itseäni ko. firmalle. En silti halua moittia niitä jotka ovat täysillä mukana, sillä vain niillä on oikea mahdollisuus onnistua. Uhkailu ja muu vastaava toiminta eivät kuulu siihen mitä itse edustan. Mut sulle "suklaarusina" voin sanoa että todellakaan et ole ainut joka on kokenut asiat samalla tavalla.
Oma mieheni on mukana movessa ja todellakin yllätys,yllätys tienaa sillä elantonsa.Parisuhde on todellakin ollut koetuksella,mutta selvitty on.
Jos ei itse ymmärrä sanoa ei jollekkin ehdotukselle mitä movesta tulee niin se on ihan oma syy..Mieheni pitää vapaa päivän silloin,kun itse haluaa..puhelin kiinni ja viettää iltoja kanssani,ei siihen muuta tarvita.:)