Uupumus-selviytymistarinoita kaivataan

Olen sairastanut vaikeaa uupumusta jo puolitoista vuotta. Psyyke on alkanut toipumaan mutta uupumus vei fysiikankin ja sitä olen yrittänyt metsästää ja se ei ole kohentunut vielä. Sairastuttuani uupumus oli niin rankkaa että luulin kuolevani väsymykseen.
Uniongelmat vaivaavat vieläkin. Jaksan lenkkeillä jonkin verran kilometrin kaksi viikossa siis kävellen, kunto ei vain kohene ja lenkin jälkeisen päivän makaan raatona. Nyt toivoisinkin selviytymistarinoita ex-uupuneilta ja ihan mielellään tarinoita uupuneiltakin. Antaisi toivoa etten ole ainoa pahasti uupunut ja tulen toipumaan, vaikka se veisi 10 vuotta ja ei minun työkuntoon tarvitsisi tulla, kun vain jaksaisi kotihommat tehdä ja lapsukaisen hoitaa.
Ja minut on sitten tutkittu päästä varpaisiin. Eli fyysinen ainoa vika mikä voi vaikuttaa asiaan on runsas ylipaino ja huono kunto.
Suuri kiitos jos vastailette! :)
71154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Varmaan ongelma on ylipaino. Se on raskas antaa kun lihasvoimat on heikot. Mutta, kun on käynyt raskaan uupumuksen läpi. Vaikuttaa henkinen vointi hyvin paljon kuntoutumiseen. Tarvitsee olla luja tahdonvoima ja tekeminen voimien takaisin saantiin. Hoida samalla henkinen puoli kuntoutuksen ohella ensin kuntoon........

Äänestä
  • kituuttelin sairaspäivärahalla,ja sairastuin masennukseen,josta kirjoitettiin eläke.En olisi uskonut,että näin voi käydä, olin aina tehnyt työni nopeasti,ja moitteettomasti. minäkin lihosin 30 kg, kovalla työllä sain sen laihdutettua,nyt jo jaksan hommailla kaikenlaista,mutta todettiin vakava fyysinen sairaus,ja odotan leikkaukseen pääsyä.Lenkkeillen painoni sain putoamaan tunnin kävelin jokapäivä

    Äänestä

nimittäin, jos käytät, väärät lääkkeet veivät minut melkein koomaan, en tahtonut pysyä hereillä päivisin ja mitään en jaksanut. Lopetin lääkkeet ja heti piristyin. Siinä tapauksessa kannattaa miettiä lääkkeiden vaihtoa.
Ehkä toipuminen kestää kauemmin mutta nyt ainakin jaksan.

Äänestä

No kantsis sit varmaan laihtuu...

Äänestä
  • Mun työuupumuksesta on pari vuotta. Nyt vähän pilvet rakoilee. Vieläkin välillä olen lamaannuksen kourissa. Mutta elämä palaa niinkuin pieninä purskahduksina.

    Joten, suhtaudu mun neuvoihin varauksella, kun en itsekään ole kuivilla.

    Mulla on parempi olo, kun mulla on hauskaa.
    Olen yrittänyt syödä säännöllisesti ja lisätä vihanneksia paljon. En vielä vähentää enkä kieltää itseltäni syömisen iloa. Kunto on mennyt huonoksi. Yritän kävellä joka päivä vähän, jotta tavat jotenkin säännöllistyisi. Monivitamiiniakin ostin.

    Jotenkin ajattelen, että toipuminen on oma juttunsa ja paras sille ehkä on se ajatus, että annat sille sen ajan jonka se vaatii. Makaat niin kauan uupuneena kun tulee sellainen olo, että ei, saatana, johonkin päin on lähdettävä.
    Ja sitten rakentelet systeemiä. Olet iloinen jokaisesta askelesta joka vie sut pois siitä tilasta.

    Äänestä

Ei sun tarvitse laihduttaa, ellet itse sitä halua.
Nauti jokaisesta päivästä ja omasta itsestäsi juuri sellaisena, kuin kukin päivä on.
PALJON HYVÄÄ SULLE!!!
T.Kanssatoveri

Äänestä
  • ei mielestäni kohdallasi nyt just ole tärkeintä.jos et jaksa muutakaan tuskin laihdutus onnistuu.Masennut vaan entisestäsi jos et jaksa kuntoilla ja tarkkailla syömisiä yms.Aikaa minulla meni vuosia nyt olen ihan ok.Olin myös ylipainoinen,mutta laihduttaminen oli väsyneenä toivotonta ja koin rankkana kun tuloksia ei tullut.
    Nyt toipuneena olen jopa onnistunut kiloja pudottamaan ja lenkkeilystä jopa nautin.silloin en nauttinut,raahauduin ulos ja sitten petiin.Toki ulkoilma ja liikkuminen on tärkeää,mutta nyt tee sitä voimiesi mukaan.Muuten saatat masentua entisestäkun tulee suorituspaineita.Uskallan sinua kannustaa kokeneena ja toipuneena,kyllä elämä on ihana asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uuppelo kirjoitti:

Olen sairastanut vaikeaa uupumusta jo puolitoista vuotta. Psyyke on alkanut toipumaan mutta uupumus vei fysiikankin ja sitä olen yrittänyt metsästää ja se ei ole kohentunut vielä. Sairastuttuani uupumus oli niin rankkaa että luulin kuolevani väsymykseen.
Uniongelmat vaivaavat vieläkin. Jaksan lenkkeillä jonkin verran kilometrin kaksi viikossa siis kävellen, kunto ei vain kohene ja lenkin jälkeisen päivän makaan raatona. Nyt toivoisinkin selviytymistarinoita ex-uupuneilta ja ihan mielellään tarinoita uupuneiltakin. Antaisi toivoa etten ole ainoa pahasti uupunut ja tulen toipumaan, vaikka se veisi 10 vuotta ja ei minun työkuntoon tarvitsisi tulla, kun vain jaksaisi kotihommat tehdä ja lapsukaisen hoitaa.
Ja minut on sitten tutkittu päästä varpaisiin. Eli fyysinen ainoa vika mikä voi vaikuttaa asiaan on runsas ylipaino ja huono kunto.
Suuri kiitos jos vastailette! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu