Oli näköjään oikein pääuutisena että Terrarahoitus, Ferratum, Viestilaina ja Viestivippi ovat perustaneet yhdistyksen jonka tehtävänä on luoda pelisäännöt alalle! Nyt ainakin loppui jossittelu siitä mistä vippiä kannattaa ottaa. Tosin nytkin olen käyttänyt noista kahta puulaakia ja aion jatkossakin jättää noi huijarifirmat väliin
kympin
uutiset.
221978
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Uskonpa vain että kyseisten yritysten luottamus kasvaa muihin nähden, muutenkin kuin vain paperilla. Ainakin mitä uutisesta oli tulkittavissa, eivät ainakaan meinaa päästää pienlainajärjestön jäseniksi näitä tekstiviesteillä rahastavia nallipajoja taikka hämärähemmoja.
Millä perusteella pidät jonkun yhdistyksen aloittamista todisteena hyvyydestä? Kyllähän esim Pikapankki ja Palkkapäiväkin voisivat perustaa oman järjestön tai Reissuluotto ja Onnilainaa.
Sitä paitsi Pikavipin kotisvuilla on ollut vuosikorot esillä jo monta viikkoa, jos sitä pidät jonain esimerkkinä jostakin.
varma että näiden yhdistyksessä olevien yritysen taustat tutkitaan median toimesta suurennuslasilla. Epäilempä että palkkapäivän ym. pilipalifirmojen taustat/rahoitus eivät kestä tutkimusta.
Olisi todellakin paikallaan saada joku järki näihin vippi asioihin.Onneksi "päättäjät" on herännyt ottamaan kantaa näihin vippeihin. Liian moni on joutunut hankaluuksiin vippien kanssa. Ja kun ne lainan hakijat on yleensä tätä/meitä vähäosaista kansanosaa. Kokonaisuutena vois sanoa, että tämä vippi järjestelmä on mennyt aivan "käteen". Vaikka minusta vastuu on kuitenkin vipin ottajalla, niin myös vipin antajalla.
..."Sitä saa mitä tilaa"....
Olen kuullut. Ja jos ei ole tarjontaa niin ei ole myöskään kysyntää.
kyykkyyn.
Älkää viitsikö olla niin hyväuskoisia hölmöjä!Mainitut vippipuulaakit rummuttavat mm. sillä, etteivät aio kuluttajaystävällisyydessään antaa lainoja yöaikaan. Hieno homma; ei ne laiskat ole tosin sitä tehneet aiemminkaan. Pikavippifirmat ovat kaikki rahankeruukoneita. Nyt muutama jeesustelija on perustanut "yhdistyksen", jonka tarkoituksena on mainostaa, että heidän usean sadan prosentin koronkiskontansa olisi parempaa kuin naapurin. Pitäkää perusasiat mielessä! Ei korkotuloilla rosvoava pikavippifirma muutu yhteiskunnallisesti yhtään paremmaksi sillä, että se perustaa "yhdistyksen" ja kertoo kiskovansa korkoja "vastuullisesti".
et se säkään taida mikään viisas olla.
Tyhmä kun vasemman jalan saapas, kun tänne tuollaisia kirjoittelet :D
ja kukaan ei ole puhunut yhteisestä asiaksrekisteristä mikä tällä yhdistyksellä voisi olla.. eli kun et hoida yhteen asioita hyvin et saa toisestakaan..
Jeesustelevat sentään mtv3:en kymppiuutisissa eivätkä suomi24.fi:n keskustelupalstalla anonyymisti. Onhan se nyt selvää että nuo firmat näyttävät ettei heillä ole mitään salattavaa.
Perusasia on kuitenkin se että ko. yritysten palveluita käytetään, lätkitään sitä todellista vuosikorkoa mainoksiin tai ei. Jos pikaluottoyritysten toiminta olisi koronkiskontaa, olisi virkavalta jo asiaan ajat sitten puuttunut. Asia nyt ei vain ole niin yksinkertainen että pelkkää todellista vuosikorkoa tuijottamalla voidaan alkaa riehumaan, sen ovat todistaneet niin eduskunta kuin RATA, tietosuojavaltuutettu ja kuluttajavirasto. Kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan laillista elinkeinonharjoitusta, mustamaalauksista ja kiskontaväitteistä huolimatta.
jos mä kirjoitin liian vaikeita. Tässä sulle ihan oma viesti: Ukko Nooa, Ukko Nooa, oli kunnon mies...
laajalevikkistä mainostusta kyseisille vippifirmoille. Eli näin nämä tällä hetkellä neljä hurskasta yritystä kahmaisee yhä isomman siivun jaettavana olevasta kakusta!
Hienoa! Näin se homma etenee.
Onhan PikaVippikin mainostellut televisiossa olevansa "Suomen suurin alan toimija". Ilmainen mainos on aina hyvää mainosta, oli se sitten negatiivista tai positiivista.
Nyt sitä saa kaki tuotteita ja pornon aakkosia oikein vippi-yhdistyksen leimalla varustettuna. Kyllä meitä pidetään tyhminä! Syystäkö?
Terrarahoituksen seksikauppaa?
mitä huumeita olette ottaneet mutta en todellakaan näe että Kaki tuotteissa on mitään pahaa. Kaki oli BB:ssä ainakin mun suosikki. Seksikauppaa ei tuosta Terrakaupasta saa tekemälläkään mutta pipoja & muuta mielenkiintoista kyllä löytyy. Mut hyvä kun annoit vinkin niin tilasin pari pipoa!
Ei sieltä kyllä mitään erotiikkaan viittaavaa kyllä lödy.
Voihan sitä tuotteitaan (rahaa ja villapaitoja) myydä näinkin.
Pipo on sulle varmaan tarpeen (ehkä kaksin kappalein), niin ei vähä järki jäädy.
joku seksihullu heräsi puolustelemaan terrarahoituksen vaatekauppaa.
Miten Terrarahoituksen nettikauppa ja seksihullut liittyvät yhteen?