Ideaparkin lehti

Mikähän järki on julkaista Ideaparkin mainoslehteä joka viikko? Sekin jaetaan mainosjakeluna Tampereen alueen jokaiseen talouteen.

Sisältöä ei kyllä riitä niin tiheään julkaisuaikatauluun.
121411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ilmestyy myös muualla 03-alueella ja taas yksi turha lehti muiden joukossa.. lisää paperiroskaa vaan kertyy :(

Äänestä
  • Mielestäni tätä painettua mainospuppua tulee siinämäärin liika postista nykyään, että sille voisi laittaa jonkun lisäveron, esimerkiksi informaatiohaittaveron.

    Tuollainen kirkuva nelivärijulkaisu kun vie aina tilaa, huomiota ja aivokapasiteetia halusi sitä tai ei, koska sen joutuu kuitenkin lajittelemaan pois kaiken kunnollisen ja oikean (kirjeet, laskut, maksetut ja tilatut lehdet) postin joukosta.

    Lisäksi kuluttaja joutuu maksamaan jätemaksua julkaisujen kierrätyksestä!

    Äänestä

Mä osaan laittaa postilaatikon päälle tekstin: "Ei mainoksia!"

Äänestä

Ensin siitä saa rahansa paperitehtaan väki, sitten mainoksentekijä, sitten kirjapainon painaja, kuljetusliike kuljettaa, jakelu firma jakaa mainokset, vielä ketjusta unohtui maanviljelijä joka puut möi paperitehtaalle, ja verottajakin ottaa osansa ja kun tämä tehdään 2 kertaa viikossa.

Pitäisi olla kiitollinen ! ei aina valittaa pikkuasoista.

Äänestä
  • Voi se olla metsänomistajakin ilman maanviljelyssitoumusta joka sen puun myy. Ja toisekseen unohdit vallan sen jätepuolen, saahan siitä jätevirmarahansa ja jäteautonkuljettaja palkkansa että se roskalehti viedään siistauslaitokseen ja voi olla että saa merimies ja kippari ja laivanvarustaja ja sijoittajakin jos se roska viedään eurooppaan siistattavaksi. Lisäksi myyjät ja kaupanpitäjät saavat rahansa kun asiakkaat roskalehden houkuttelemina menee sinne ostellen niitä turhanpäiväisiä kulutustuotteita, ai niin ja pensa kauppias kun ne menee sinne omalla autolla ja autokauppias että ne saa sen auton ensin ostettua ja sitten jälkimarkkinontipäällikkö kun ne korjauttaa sitä jatkuvasti reistailevaa autoonsa ja opettajat kun niitten lapset on opetettava lukeen että ne tietää mitä siinä kirkuvanvärisessä lehdykässsä taas kaupataan että ne lapset tietää mitä ne ruinaa taas äiskää ja iskää osteleen niille sillä ehdolla ettei ne puhu kotiasioita naapureille ja iskän ja äiskän on mentävä duuniin että ne voi ostaa niille niitten lapsille sitä mitä siinä lehdykässä taas tyrkytetään ja niin että... Mutta tästähän ei ollutkaan kysymys.

    Ja cee, se lehti tulee normaalipostin mukana, eli pyysit tai et, se tulee postiloodaan koska se on joukkokirje.

    Äänestä

  • mietitään niin kirjoitti:

    Voi se olla metsänomistajakin ilman maanviljelyssitoumusta joka sen puun myy. Ja toisekseen unohdit vallan sen jätepuolen, saahan siitä jätevirmarahansa ja jäteautonkuljettaja palkkansa että se roskalehti viedään siistauslaitokseen ja voi olla että saa merimies ja kippari ja laivanvarustaja ja sijoittajakin jos se roska viedään eurooppaan siistattavaksi. Lisäksi myyjät ja kaupanpitäjät saavat rahansa kun asiakkaat roskalehden houkuttelemina menee sinne ostellen niitä turhanpäiväisiä kulutustuotteita, ai niin ja pensa kauppias kun ne menee sinne omalla autolla ja autokauppias että ne saa sen auton ensin ostettua ja sitten jälkimarkkinontipäällikkö kun ne korjauttaa sitä jatkuvasti reistailevaa autoonsa ja opettajat kun niitten lapset on opetettava lukeen että ne tietää mitä siinä kirkuvanvärisessä lehdykässsä taas kaupataan että ne lapset tietää mitä ne ruinaa taas äiskää ja iskää osteleen niille sillä ehdolla ettei ne puhu kotiasioita naapureille ja iskän ja äiskän on mentävä duuniin että ne voi ostaa niille niitten lapsille sitä mitä siinä lehdykässä taas tyrkytetään ja niin että... Mutta tästähän ei ollutkaan kysymys.

    Ja cee, se lehti tulee normaalipostin mukana, eli pyysit tai et, se tulee postiloodaan koska se on joukkokirje.

    Kuten huomaat koko kierrossa ihmiset sai vaatteita, ruokaa koulutusta, ne maksoi veroja ja yhteiskunnalla menee hyvin, huolehditaan yleisestä siisteydestä, asutaan oikeissa taloissa ei missään 1800 luvulla.

    Mutta sitten tyytymätön viherpipertäjä alkaa heittää rattaisiin kapuloita puhtaassa hyvinvointi Suomessa vaikka meillä on toimivat paskan puhdistamot ja viemärit, tehtaissa hiukkassuodattimet.

    Mutta kun vasemmistolainen pohja niin kuin melkein kaikilla vihreillä, ei puututa venäjän tai kiinan ihanne valtakuntien saastuttamiseen.

    Eihän se Äiti Nevakaan yhtään paskaa itämereen tuo ,mutta se kauhia mainoslehti se vasta saastuttaa

    Äänestä

  • se merssu mies kirjoitti:

    Voi voi MersssuMies. Se on aina niin helppoo. Heti kun pitäis oikeesti alkaa ajatteleen ni MerssuMiehen päätä alkaa huimaa, mut onneks on Kiinat ja Venäjät ja Äiti Nevat jotka on kiva heittää heti väliin kun ei muutakaan keksi...

    Äänestä

  • mäenihanoikeestijaksa kirjoitti:

    Voi voi MersssuMies. Se on aina niin helppoo. Heti kun pitäis oikeesti alkaa ajatteleen ni MerssuMiehen päätä alkaa huimaa, mut onneks on Kiinat ja Venäjät ja Äiti Nevat jotka on kiva heittää heti väliin kun ei muutakaan keksi...

    Opettele tyttönen ottamaan asiat oikeassa järjestyksessä, ja kasva vähän, ajattele asioita laajemmin älä tartu Ideaparkin mainos lehtiseen, onhan se kapitalistinen juttu kun siellä on yrittäjiä, eikä mikään kolhoosi ja yleensäkin työtä tekeviä ihmisiä.

    Ne varmasti tarvii ne työpaikat.

    Nämä Kiinat ja Venäjät ovat totisinta totta, ja Neva valuu paskaa Itämereen.

    Täällä sinä itket tyttörukka jostain Ideaparkin mainoksesta, ja siperian öljyputki vuotaa luontoon öljyä tuhansia hehtaareita pilalla

    Jos on vasemmistolainen ajatusmailma ja vihreät lasit päässä niin näyttääkö mailma todella noin yksinkertaiselta?

    Ja kyllä sinunkin koulutus on loppujen lopuksi kulutus hyödykkeitten veroista maksettu.

    Mikset ota oikeita asioita ajaaksesi valitat vain jostain helvetin mainoslehtisestä

    Äänestä

  • samanlaista vihersontaa kirjoitti:

    Hassua, miten koko aihe eksyi maailman ekokatastrofiin ja kansantalouteen. Alkuperäinen asiani oli kritisoida, että ko. lehti ilmestyy liian usein niin, ettei siinä ole mitään käyttökelpoista sisältöä. Ihan sama mulle, kuinka paljon metsää tuhoutuu tai työllistääkö sen tekeminen ihmisiä vai ei.

    Sinulle olen? Herkkähipiäinen kun olet, en tietenkään oletakaan Sinulta suurta Ajatusten Tonavaa, kysymys Ideaparkin kohdalla on vain kuriositeetti, itse kauppapaikan nimellä ei ole mitään merkitystä, tai edes sillä painetulla monivärijulkaisulla ei ole väliä, kysymys on tavasta ajatella.

    Onko meidän aina pakko toistaa samaa vanha kaavaa, markkinoinnissakin on paljon muitakin välineitä, ehkä vähemmän kuluttavia, kuin painetut julkaisut.

    Odottaisi uudelta yritystoiminnalta vähän raikkaampia tuulia markkinointiinsakin.

    Turha sitä nyt on herneisiinsä tämän asian takia tukehtua.

    Äänestä

  • alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    Hassua, miten koko aihe eksyi maailman ekokatastrofiin ja kansantalouteen. Alkuperäinen asiani oli kritisoida, että ko. lehti ilmestyy liian usein niin, ettei siinä ole mitään käyttökelpoista sisältöä. Ihan sama mulle, kuinka paljon metsää tuhoutuu tai työllistääkö sen tekeminen ihmisiä vai ei.

    siinä on jos juttu vähän rönsyilee tai ryöpsähtää, keskustelupalstahan tämä onkin, eikö?

    Äänestä

  • Paitsi että lehden "informaatiosisältö" lähetyy absoluuttista nollaa, ja tämänkin turhan lystin maksaa asiakas

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tsubu kirjoitti:

Mikähän järki on julkaista Ideaparkin mainoslehteä joka viikko? Sekin jaetaan mainosjakeluna Tampereen alueen jokaiseen talouteen.

Sisältöä ei kyllä riitä niin tiheään julkaisuaikatauluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu