"Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti. Eettisyydellään profiloituvat sosdem-tädit, kuten Freivalds ja Mona Sahlin, eivät koe tunnontuskia valehdellessaan, rikkoessaan lakeja ja maksaessaan henkilökohtaiset menonsa valtion luottokortilla. Erityisen ahdistavaa on, että heistä ei päästä eroon, vaikka he jäisivät kiinni. Persson panee heidät vähäksi aikaa jäähylle, minkä jälkeen he nauttivat jälleen Perssonin täyttä luottamusta. Sahlinin potkujen jälkeen kului vain yksi vaalikausi, ja simsalabim, Mona oli jälleen hallituksessa. Freivalds joutui jättämään valtiovarainministerin paikan vuonna 2000 keinoteltuaan asuntokaupoissa. Kului kolme vuotta, ja hän oli sopiva ulkoministeriksi. Käydään vielä seuraavat vaalit, ja Persson löytää Freivaldsille tekemistä kehitysyhteistyö- tai peruspalveluministerinä.
Vaan löytyyhän meiltäkin vastaavaa. 1998 Lipponen delegoi toveri Ulf Sundqvistin rikosvelkojen mitätöimisen Arja Alholle. Alho oli yhden vaalikauden sivussa, mutta nauttii jälleen tovereiden luottamusta. Ei varmaankaan ole sattumaa, että niin Persson kuin Lipponenkin teettävät rötöksensä pöllähtäneen oloisilla naisihmisillä. Nämä selviytyvät kiinni jäätyäänkin kohtuullisen hyvin, koska he voivat aina vedota sukupuolesta johtuvaan ajojahtiin. Lisäksi he ovat kajaalien valuessa poskillaan paljon säälittävämmän näköisiä kuin Perssonin ja Lipposen kaltaiset punakat jässikät, minkä ansiosta äänestäjä antaa nopeasti anteeksi. Likainen työ tulee tehdyksi, eikä kukaan tovereista joudu kärsimään kohtuuttomasti. Näin toimii pohjoismainen sosiaalidemokratia."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mites nämä kotimaiset demariversiot Räyhä-Rajamäki ja Helppoheikki-Backmann, Nyökky-Bryggare - parasta demarien ykkösaatelia ?
Tälläkin hetkellä istuvassa eduskunnassa on monta tuomittua, eri puolueista.