ns. Pullapollen ruokinta

Kysynpä ihan vaan kysymisen ilosta että tämänkin asian sitten oppisi, mitä tällaisen humman ruokavalioon kuuluu?
5843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

siinäpä se.

Äänestä
  • mutta meillä tallissa n. 146 säkänen poni ja se saap päivässä n 5 dl kauraa kivennäistä lisäksi. Liikkuu säännöllisesti n. tunnin päivässä (välillä enemmänkin ja välillä vähemmän). Toki heinää on tarjolla myöskin.
    Aluksi sai enemmän kauraa, vaan pukkasi jaloista läpi. Sitten löytyy suomipolleja jotka saavat päivässä 1- 1.5 l kauraa heinät kivennäiset ja liikkuvat myöskin aktiivisesti. Toki kun ovat rankan treenin tehneet niin annosta nostetaan (ovat ratsuja). Näillä eväillä ovat meillä pärjänneet ja eivät ole liian laihassa kunnossa, päinvastoin.

    Äänestä

Hyvälaatuista heinää runsaasti päivässä. Itse antaisin ihan hyvin pieniä määriä jotain väki/täysrehua, nissä kuitenkin tärkeiä aineita joita ei heinästä saa. Eli vaikka prixiä, siinä mukana kivennäisetkin. Pullahevonenkin on vähän suhteellinen käsite, auttaa paljon jos kerrot rasitutasosta ja hevosen koosta.

Äänestä
  • rasitustasolla nolla / kerran pari kuukaudessa ratsastettu n. 30 min.
    hevonen vaikkapa.... öh... joku 150 senttinen lämppäri....? Kysyin tuota ihan vaan teoriassa, jos joskus tulee tulevaisuudessa tollanen tilanne vastaan....

    Äänestä

  • vaikka... kirjoitti:

    rasitustasolla nolla / kerran pari kuukaudessa ratsastettu n. 30 min.
    hevonen vaikkapa.... öh... joku 150 senttinen lämppäri....? Kysyin tuota ihan vaan teoriassa, jos joskus tulee tulevaisuudessa tollanen tilanne vastaan....

    No, tuon kokoiselle pullaa tietenkin. Itselläni on 147 cm risteytysponi. Käyttö vähäistä ratsastelua silloin tällöin. Annamme racing ponya aamulla 0,5 l (20 kg/ 9€), kauraa päivällä n.0,5 litraa ja illalla tehdään "ukolle" puuroa (vehnälesettä 0,5 l,valkosipulijauhetta,biotinfortea, muki kauraa
    ja racing ponya litra vettä) Heinää aamulla, päivällä ja illalla.
    Herkkuja silloin tällöin; porkkanaa, omppua, näkkäriä, kuivaa leipää ja sitä kuivaa PULLAA. Poni voi oikein paksusti, mutta ei ole lihava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön1 kirjoitti:

Kysynpä ihan vaan kysymisen ilosta että tämänkin asian sitten oppisi, mitä tällaisen humman ruokavalioon kuuluu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu