Olen käynyt muutaman kerran psykologin juttusilla ja alkanut pohtimaan jatkoa. Lääkitystä en ole ainakaan toistaiseksi tarvinnut (hyvä niin) ja on tullut kyseltyä jatkosta, mutta en oikein saa selkeää vastausta nykyiseltä terapeutiltani. Elämässäni on ollut jo vuosien ajan vaikeita, jokapäiväistä elämää ja sosiaalisia suhteita rajoittavia ongelmia.
Millaisen taustan omaavia, psykoterapiassa käyviä ihmisiä täällä on? Onko terapeuttinne itse suositellut teille terapiaa vai täytyykö potilaalla itsellään olla selkeä "innostus" terapiaan? Millä tavoin olette onnistuneet järjestämään työssäkäynnin ym. päivittäiset velvollisuudet terapian ohella? Kuinka pitkäksi aikaa olette sitoutuneet käymään terapiassa?
Millaisen taustan omaavia, psykoterapiassa käyviä ihmisiä täällä on? Onko terapeuttinne itse suositellut teille terapiaa vai täytyykö potilaalla itsellään olla selkeä "innostus" terapiaan? Millä tavoin olette onnistuneet järjestämään työssäkäynnin ym. päivittäiset velvollisuudet terapian ohella? Kuinka pitkäksi aikaa olette sitoutuneet käymään terapiassa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itse olen ollut 3 vuotta Kelan tukemassa terapiassa. Homma menee niin, että käyt ensin psykiatrilla, joka kirjoittaa b-lausunnon terapiaa varten. Pyydät kyseistä psykiatria lähettämään lausunnon Kelaan (tai sitten itse lähetät sen). Hankit itse Kelan hyväksymän terapeutin ja aloitat terapiasuhteen. Jos olit psykiatrin mielestä terapian tarpeessa, niin melko varmasti myös Kela tekee myönteisen päätöksen terapiasi tukemiseen.
Mua ei ole edes ohjattu psykiatrille ja onhan noita psykologilla käyntejä jo kertynyt...Psykologi kyllä sanoi, että asioissani lienee keskusteltavaa.
Olen aika hämmentynyt.
Tämä on tyhmä kysymys, mutta onko olemassa jotain "a-lausuntoa"? Oletko ylipäänsä saanut nähdä diagnoosia tai muita sellaisia dokumentteja, joita sinua hoitaneet henkilöt ovat kirjoittaneet?
Eipä ne psykiatrit niitä diagnoosejaan yleensä paljon näyttele (ellet sitten nimenomaisesti pyydä). Eikä mitään a-lausuntoa ole olemassa (mitähän tuollakin sitten tarkoittanet). Homma menee juuri niin kuin edellä kerroin.
lausunnolla tarkoitin vaan sitä, että jos psykiatri antaa b-lausunnon ja yleensä kai ensin käydään terapeutilla, niin olisiko terapeutti tehnyt jonkinlaisen "a-lausunnon".
Ylipäänsä mietin tuota diagnoosiasiaa siltä kantilta, että ystäväni, jotka ovat olleet tavalla tai toisella psyykkisessä hoidossa ovat osanneet sanoa, mikä heitä vaivaa (keskivaikea masennus, tietty persoonallisuushäiriö tms.). Minua tietysti kiinostaa ammattiauttajan näkemys tilastani ja siitä, miten voisin päästä elämässni eteenpäin.
Kiitos vastauksestasi!
Mikä on b- lausunto?
Saako kelalta sitten jonkunlaisen päätöksen esim kirjeenä? Mietin vaan, että jos saa niin onnistunko salaamaan sen vanhemmiltani niin etteivät he ikinä löydä paperia...
Psykologin antamasta terapiasta KELA ei maksa yhtään mitään, sinä puhut psykoterapeutin antamasta psykoterapiasta, josta KELA maksaa osan. Silloinkin terapiasuhde on pitänyt kestää jo vähintään kolme kuukautta.
Ei ole mitään tekemistä aakkosten kanssa =). Sinä saat terapiaa ilman diagnoosiakin, tottakai! Diagnoosilla ei ole mitään väliä, kyllä psykologi sinulle kertoo mikä ongelmasi juuri on tai mistä ongelmavyyhtesi koostuu kunhan maltat hiukan pidempään kuin parin käynnin ajan odottaa. Ei kai nyt parilla keskustelulla vielä kovin pitkällä olla.
Hän sanoo myös mikäli hän epäilee, että sinulla todella on joku nimettävissä oleva häiriö tms., joka vaatisi psykiatrin konsultaation. Tiesithän, että suurin osa terapian tarpeessa olevista eivät sairasta mitään diagnosoitavaa sairautta? On hyvä, että olet kiinnostunut tilanteestasi, nyt ei puutu enää kuin kärsivällisyys ja luotto terapeuttiisi.
Eteenpäin elävän mieli!
Kyllä itse olen ollut menossa lääkäriin ja mennyt. sitä kautta päässyt terapiaan ikäänku vahingossa mutta silti toki itse siihen halukkaana,kun kerran sitä ehdotettiin. välillä tuntuu että lopettaako pitäs kun ei tunnu siitä mitää "apua" olevan, mutta en silti toki lopeta, vaan se apu tulee jos ylipäätää tulee pikkuhiljaa kuten muukin elämässä jos on tullakseen. kyllä puhuminen auttaa aina.
Jos jo alussa on vastentahtoinen lähtemään toisten kuunneltavaksi niin ei se ainakaan hyvä ole. parempi kun ajattelee ettei ne sinua syö eikä tilannettasi pyri pahentamaan.
auttajan kanssa on auttanut jo tähän mennessä tai ainakin ensimmäisillä käyntikerroilla.
Itselläni on ajankohtaista n. 1/2-1 vuoden sisällä vaihtaa paikkakuntaa ja siksi olen miettinyt mm. terapiasta saatavaa hyötyä. Toisaalta sekin, että miten saan järjestettyä käynnit siirtyessäni uuteen työpaikkaan hieman jännittää. Sinänsä en tietenkään ajattele, että tilani jotenkin huononisi terapian myötä (tai että terapeutti söisi (?) minut), en olisi muuten edes lähtenyt selvittämään asioitani ammattiauttajan kanssa.
Vuosia sitten kävin pari vuotta viikottain psykologin juttusilla. Lähetteissä ei ollut ongelmia. Minulla oli fyysinen aivosairaus jonka jälkeen kituuttelin vuoden verran kotona. Sitten pyysin itse paniikkieni ym. takia pääsyä jopa psykiatriseen sairaalaan. No aloitettiin terapia ja se riitti. Olen jälkeenpäin hyvin tyytyväinen että tuli mentyä.
Työpäivien jälkeen niissä kävin. Sinänsä rankkaa henkistä työtä alitajuisesti koko ajan. esim. juuri istunnon jälkeen kelaa niitä juttuja,(itkeskelin usein) näkee ehkä unia ym. aivojen korjaustyötä automaattisesti. Siis ei kannata varata kovin vaikeita tehtäviä juuri istunnon jälkeen, mutta muutoin elin normaalisti, oli pienet lapset ja työkin hoidettavana.
Paljon on kiinni siitä synkkaako terapeutin kanssa, onko luottamus ja ennen kaikkea haluaako itse tehdä sen työn mitä paraneminen vaatii.
Sellainenkin juttu, että terapian aikana ei ole suotavaa tehdä isoja muutoksia elämässään, esim. avioero tms. Muutin minäkin mutta sama terapeutti säilyi.
Kokemani jälkeen, suosittelen!
kun kysyit sitoutumisesta terapiaan. Omassa terapiassani arvioitiin tilannetta aina niin, että sitouduttiin puoleksi vuodeksi eteenpäin ja sitten taas arvioitiin jatketaanko. Ja olihan siitä tietty normaalit kesälomat jne.
Mä menin eka omalääkärille valittelin että ahdistaa jne. Se heitti mulle jotain beetasalpaajia matkaan ja kirjotti mulle lähetteen opiskelijaterveyden huollon psykologille. Sen luona sit kävin jonkinaikaa ja se totes, että se ei pysty auttamaan ja että mä tarvin terapiaa joka viikko. No sitten psykiatrilta hakeen b lausonto ja lääkkeet ja sit ne etti mulle terapeutin nyt oon vuoden käyny sie turisemassa.
Näistä oli apua. Jatkan asian ja elämäni selvittämistä...Hyvää kevättä kaikille!