ILTALEHTI 27.2.2003:
"Tikkuraitin-skandaali kuivui kokoon:
Keskustan edustajat syyttömiä häiriköintiin
Keskustan Uudenmaan piirin johtohenkilöt eivät häiriköineet SDP:n vaaliteltalla Tikkurilassa. Julkisuudessa on aiemmin kerrottu, että keskustan Uudenmaan piirin johdon edustajat olisivat häiriköineet demarien vaaliteltalla Vantaan Tikkurilassa.
Julkisuudessa häiriköintiin on liitetty keskustan Uudenmaan piirin toiminnanjohtajan Pekka Reposen ja piirin vaalipäällikön Matti Servomaan nimet.
Tapahtumien silminnäkijänä vaaliteltalla ollut Vantaan Sanomien uutispäällikkö Risto Hietanen todistaa, että mainitut keskustan piirin johtohenkilöt eivät ole osallistuneet häiriköintiin.
- Nämä Reponen ja Servonmaa olivat keskustan valtuustoryhmän kuultavina. Minutkin pyydettiin sinne tunnistamaan. Ja minä tunnistin, että he eivät olleet häiriköitä.
Hietasen mukaan teltalla "pari tyyppiä" käyttäytyi häiritsevästi, mutta he eivät olleet keskustan edustajia.
Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia ei ymmärrä Tikkurilan tapahtumista esiin nostettua syyttelyä. Lankia on pahoillaan tapauksessa leimattujen henkilöiden puolesta.
- Ihmettelen, että niin keveillä perusteilla tällaista juttua on väännetty.
- Näiden nimeltä mainittujen ja muidenkin keskustalle vastuullisten ihmisten syyttömyys häiriköintiin on ollut minulle selvä koko ajan. En ole missään vaiheessa voinut uskoa niihin mielipiteisiin, joissa heitä on syyllistetty. Se on ollut heitä pahasti loukkaavaa.
SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma ei eilen halunnut kommentoida Tikkurilan tapahtumia."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Damarit hermoilevat ja äksyilevät johtajansa tyylin mukaisesti. Onhan se tietysti ikävää kun kaikki suomalaiset eivät ole demareita, mutta se on koetettava jaksaa kestää.
Teksti-Tv:n uutisessakin Kalliomäki hermoilee kun keskusta arvostelee demarien Irak-lausuntojen kirjavuutta, minkä se kuuluisa sokea Reettakin huomaa.