Moi, olen parikymppinen mies ja olen ollut yksinäinen jo useampia vuosia. Tuttuvapiiriä onkin sitten heti laajemmasti koska sosiaaliset taitoni ovat tyydyttävää tasoa. Olen tosin usein kovin onneton tosiystävien puutteesta johtuen, näiden lisäksi rakkauden ja läheisyyden puute painavat mieltä. Tavallaan yksinäissydestä on tullut elämäntapa, jonka takia on vaikeata saada hyviä ystäviä. Olen jopa miettinyt hoitoon menemistä, mutta tuntemattomalle avautuminen ei oikein innosta (,tutulle vielä vähemmän). Hankalammaksi asian tekee avuttoman huonot naiskokemukseni, joten tuttavapiiri koostuu suurimmalta osin miehistä. Naisystäviä tai seurustelusuhteita ei ole ollut pariin vuoteen, varmaan osatekijänä on ulkonäköni, mikä aiheuttaa pientä masennusta.
Mielestäni askeleittain eteneminen voisi olla tilanteessani järkevää, mutten oikein tiedä mihin suuntaan tätä yksinäisyyden ehkäisyä pitäisi viedä. Voi toki olla etten ikinä tule tuntemaan oloani täysin yksinättömäksi(?) ,mutta mitä vähemmän sen parempi. Ei ole kovin herkullista mennä nukkumaan asioiden painaessa mieltä tällä tavalla. Ehkä se Tommi Läntinen olikin oikeassa puhuessaan sen hitaamman elämän puolesta, mutta minä en ainakaan pääse tätä hitaampaa (varsinkaan kun puhutaan yksinäisyydestä). Noh menipä filosoofiseksi...
Mielestäni askeleittain eteneminen voisi olla tilanteessani järkevää, mutten oikein tiedä mihin suuntaan tätä yksinäisyyden ehkäisyä pitäisi viedä. Voi toki olla etten ikinä tule tuntemaan oloani täysin yksinättömäksi(?) ,mutta mitä vähemmän sen parempi. Ei ole kovin herkullista mennä nukkumaan asioiden painaessa mieltä tällä tavalla. Ehkä se Tommi Läntinen olikin oikeassa puhuessaan sen hitaamman elämän puolesta, mutta minä en ainakaan pääse tätä hitaampaa (varsinkaan kun puhutaan yksinäisyydestä). Noh menipä filosoofiseksi...
Vastaukset 5
Vanhimmat
..tuskinpa lohduttaa, koska jokainenhan keskittyy vain omaan tilanteeseensa, mutta kerron silti jotain itsestäni. Olen 20-vuotias nainen, joka on ollut koko elämänsä vailla minkäänlaista kumppania ja kavereitakin on ollut aina äärimmäisen vähän.
En tullut mitenkään pilkkaamaan/väheksymään viestiäsi. Ajattelin vain, jos tuon kertominen huojentaisi jotakuta...
Joo hyvä että edes joku vaivautuu vastaamaan. Kirjoitteluni tarkoitus on pitää itseni tietoisena tilanteestani ja kaikki neuvot on sallittuja. Toisaalta tämän voi ottaa myös puhtaasti terapeuttisena kokemuksena. Osaan kyllä harrastaa lähdekritiikkiä tarvitteassa, myös itseeni.
Pahin pelkoni on, että joku päivä ajaudun masennukseen yksinäisyyteni takia. Olen aikaisemmin ollut siinä jamassa, mutten halua enää. Koska nyt olen ns. "normaalissa tilassa" eli kohtalaisen yksinäinen, yritän tehdä asioita hieman paremmin kuin ennen. Harrastamalla kaikkea saa pidettyä mielen jossain muualla, mutta ei sekään kovin pitkälle auta. Varmaan siksi olen aika levoton nykyisin. Tosiasia on että elämäni on
onnetonta.
Oikeastaan uskon että yksi hyvä ystävä riittäisi, mes tai nainen. Tarvitsisin aluksi hyvän ystävän, ennen kuin voin edes harkita mitään muuta. Jo ala-asteelta lähtien naiset ovat olleet etäisiä minulle, syytä en tiedä. Tai ehkä en ole ollut juurikaan kiinnostunut samoista asioista.
Parisuhteessa en haluaisi enää pettyä kertaakaan (onko tämä edes mahdollista?), en tarkoita tällä parisuhteen vastoinkäymisiä, vaan jättämistä. Elämääni voisi varmaan kuvailla hyvin tuolla jättämisen tunteella; jätetään ulkopuolelle, yksin, omanonnensa nojaan. Ja nyt kun tarkemmin ajattelee, niin olen pärjännyt tosi pitkälle elämässä näinkin yksinäiseksi ihmiseksi.
Tuli muuten mieleen, että onko meille ykssinäisille olemassa mitään AA-kerho tyyppistä vertaistukea? En silti tiedä kävisinkökään kun ei siellä kuitenkaan olisi ikäisiäni, mutta jotain tuollaista voisi harkita.
sen tyyppistä tukipaikkaa yksinäisille. Kuulostaisi muuten ihan hyvältä, jos olisi! :)
Palaa asiaan sitten kun olet päälle kolmekymppinen ja edelleen yksin ja vittuuntunut.
Etkai sanonut tota tosissas? Sitähän tässä just yritetään ehkäistä ennen kuin herään joku päivä kolmekymppisenä katkerana muille siitä etten ole koskaan saanut tosiystäviä. Ja miksi pitäis olla just kolmikymppinen? Onko tuo jokin ihmisen kypsyyden mittari? Olen sangen hämilläni tästä. Siis jos meno jatkuu tätä tahtia kohta ei ole edes niitä kaukaisia tuttuja! No joo ehkä jonkun mielestä tämä voi olla tilitystä, mutta kyllä tämä on ihan oikean elämän ongelma. No hyvä että kuitenkin kommentoit niin saatiinpa taas muutama mielenkiintoinen näkökulma! Hyvä!
Niin ja en ole niin vittuuntunut vaikka noin saattaisi ymmärtää, ainoastaan yksinäinen.