Viime vuonna näihin aikoihin tällä foorumilla sain suorastaan raivoisan vastalausevyöryn kun kerroin vahvasti epäileväni Kalpan liigakelpoisuutta. Ehkäpä vahvimpana argumenttina käytettiin sitä että "eihän nousijajoukkueelta voi odottaakaan mitään" ja "ensi kaudella vasta on tarvekin menestyä". No se ensi kausi on nyt tullut ja Kalpan osalta kohta jo mennytkin. Menestys -edes kohtuullinen- vain antaa odottaa itseään. Sarjaa johtavien Kärppien ja jumbo-Kalpan piste-ero on osapuilleen 60 pistettä! Miten nämä kaksi joukkuetta voivat pelata samassa sarjassa? Eivät voikaan silä Kalpa kuuluu divariin ja sillä siisti. Se on varmasti vaikea hyväksyä mutta "elämä on"... P.S en kommentoi asiaa enää tänä vuonna. Palataan asiaan taas vuoden päästä mikäli liiga ei tule järkiinsä ja palauta karsintaa.
Kiitos ja näkemiin
Niiralan Nipa
7457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Taas näitä "olen katsonut sarjataulukon, joten tiedän kaiken" -idiootteja. Oletkos miettinyt, että kaikissa palloilusarjoissa syntyy eroa ykkösen ja viimeisen välille, varsinkin jos pelataan paljon ja voitoista annetaan 3p.?
Hyvä vaan, jos et kommentoi pitkään aikaan, ei sulla olekaan mitään annettavaa näille palstoille.
Onhan se vaikea myöntää.Jumbo viime vuonna, jumbo tänä vuonna, ..... ensi vuonna. Hohhoijaa. Tottahan tuo nipa tuossa kertoili. pisteitä tulee ja paljon pelataan, mutta jos erot on tuota luokkaa niin toinen on kyllä väärässä sarjassa. Voihan se tietysti olla kärpätkin. Tsemppiä vaan ja pidä uskoa yllä.
kun pidät vaan sen suusi kiinni. Taas yksi perusitkijä itkee pienen maailmansa surkeutta.
taidat olla kateellinen Vaasasta?
joo minun mielestäni kalpa kuuluu liigaan ehdottomasti mitä itse olen 2-3 kalpan peliä nähny niin kyllä ne kalpalta kovia ollu. kuopiossakin olin vieras matkalla ja kalpa oli ylivoimainen,täytyy myöntää. ja hieman tuurilla ja paremmalla kokemuksella olis kalpan 14 yhden maalin tappioista tullu 10-15 p enemmän.
kalpafaneille kerron että ei kannata vaipua synkkyyteen sillä uskon itekki et kalpa menee viel ässien ohi,ja jos ei mene niin karsinnoissa kaatuu sport,jukurit tai tuto vähintää 5-maalin erolla.
torstaina tiukka peli kuopiossa kalpa-hifk. veikkaus 3-1 tai 2-4
Taidat olla aika yksinäinen noiden tyhmien kommentties kanssa. Marttakerhossakin ymmärretään enempi kiekosta kuin sinä!
taas joku vaasalainen käy aukomassa päätään kateellisuudestaan... kalpa kuuluu ligaa ja sillä siisti!!!!