Millaisia oireita tai vaivoja teillä on jäänyt?
Itselläni oli hyvin pitkä aika "heikossa hapessa" ja vaikutti hiuksiin,muistiin, jopa kuuloon (lääkäri ei uskonut)samoin yläkropan rasituksessa jaksaminen on niin ja näin.
Ja helposti tulee puristusta rintaan ja silmissä mustenee. Menee kumminkin ohi heti, kun pysähtyy.
Kävin rasituskokeessa ja tulos normaali, ei mitään vikaa! Mutta eihän mulla jaloissa mitään vikaa olekkaan, kyllä jaksan polkea vaikka kuinka. Mutta se käsillä tekeminen, se on vaikeaa!
Lääkäri ei ottanut kuuleviin korviinsakaan, kun yritin asiasta mainita. :(
Itselläni oli hyvin pitkä aika "heikossa hapessa" ja vaikutti hiuksiin,muistiin, jopa kuuloon (lääkäri ei uskonut)samoin yläkropan rasituksessa jaksaminen on niin ja näin.
Ja helposti tulee puristusta rintaan ja silmissä mustenee. Menee kumminkin ohi heti, kun pysähtyy.
Kävin rasituskokeessa ja tulos normaali, ei mitään vikaa! Mutta eihän mulla jaloissa mitään vikaa olekkaan, kyllä jaksan polkea vaikka kuinka. Mutta se käsillä tekeminen, se on vaikeaa!
Lääkäri ei ottanut kuuleviin korviinsakaan, kun yritin asiasta mainita. :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sulla on selvästi yläkehon syvät lihakset niin jumissa, että vaikeuttaa verenkiertoa. Aloita syvävenyttely eli rauhallisia selän/ hartijoiden venytys ja rentoutus harjoituksia, joissa pyrit vuoroin vetämään keuhkot täyteen ilmaa, myös keuhkojen takaosan, ja vuoroin uloshengitys niin, että perna/ palle nousee ylospäin puristaen keuhkot tyhjiksi. Hengitys hitaasti ja rauhallisesti nenän kautta. Itse olen saanut apua juuri sellaisesta vastaavan kokeneena. Kohta tunnet tekemisen ilon ja riemun.
Aika tutulta kuulostaa tuo kertomuksesi. Minulla oli ylävartalon kollapsi-tilaa (jotenkin lyyhistymisen tunnetta) useita kuukausia embolian jälkeen. En jaksanut tehdä paljon mitään, ja kumartelut esimerkiksi ottivat voimille. Tuntui, että sydämen päällä oli raskas kivi.
Kun sydämeni "venyi ja paukkui" siinä tulppatilanteessa, ja sain rytmihäiriöt loppuelämäkseni kai, olen vieläkin aika voimaton suurille ponnistuksille.
Verenpaineeni on jäänyt hyvin alhaiseksi, alle 95/55 päivisinkin ja yölukemat vielä alhaisempia, sekin vaikuttaa olotilaan.
Hyvä sisätautilääkäri ymmärsi, missä mennään, yleislääkäri ihmetteli vain... Ekg:ssä ja holterissa olen käynyt, mutta en rasitus-ekg:ssä ollenkaan, ei katsonut sitä tarpeelliseksi.
Marevania syön kai loppuelämäni.
Sain molemmin puoliset keuhkoemboliat lokakuussa -06 leikkauksen "jälkitautina" heti Klexane piikkien loputtua. Möllykät lähti liikkeelle oikean jalan laskimosta päätyen keuhkoihin. Nopea päätös lääkäreiltä oli että liuotus päälle välittömästi kun tilanne oli jo kriittinen...
Oikeasta kädestä 2:sta kohtaa valtimot turposivat kaameiksi palloiksi ja tilanne "korjattiin" kiristyssiteillä. Liuotuksen jälkeiset 24 h oli vielä ratkaisevia. Mutta siitä selvittiin...
Tammikuussa -07 alkoi hetken kestävät puristukset ja pistävät kivut rinnassa. Sydämen sykkeet nousevat reilusti päälle sadan, verenpaineet heittelee (yläpaine menee alle 100 ja välistään alapaine liki 100) Normaalisti luokkaa 120/70. Sitten viikko aikaa tuli pahempi kohtaus. Ensin paha olo, sitten alkoi olla vaikea hengittää, huimasi ja lysähdin lattialle. Aivan hirveä tuskahiki koko kroppaan jalkoja myöden ja vielä vaikeampi hengittää. Alkoi tulla tunne että tähänkö sitä nyt jäädään...
Meni kuitenkin muutaman minuutin kuluttua ohi jolloin vasta koitimme verenpaineet, 92/80 ja pulssi oli vielä päälle 100.
Kerroin vasta tämän kohtauksen jälkeen lääkärilleni missä mennään ja nyt olen menossa jälleen sydämen ultraan ja sitten jatkotutkimuksiin jos ultrassa kaikki ok.
Normaalit "jokapaikan tohtorit" eivät osaa sanoa mitään joten suosittelen kaikkia kiusallisista oireista kärsiviä ottamaan yhteyttä ALAN lääkäreihin! Varmasti helpottaa elämää ja myös läheisten oloa kun saa oikeanlaista hoitoa tai tutkimuksia!
Pelko on kuitenkin jokapäivästä, mutta eiköhän se tästä jos ja kun syyt selviää...
Jäi siis mainitsematta, että usein olen väsynyt sekä todella kireä ja muistikin pätkii.
Kaikki tärkeät asiat pitää olla lapulle kirjoitettuna jotta en unohtaisi.
Raskasta on ollut ja kun katselee kahta pientä tyttöä jotka leikkivät ja peuhaavat vierellä....mitä jos olisi käynytkin toisin...
Leikkauksia olisi vielä pakko tehdä jotta pystyn kävelemään. Vielä ei kyllä edes tiedä saako enää leikata ja ajatus kokonaisuudessaan pelottaa. Kumpi vaihtoehto vaan, aina on huono ja vaikea ratkaisu.
Tulevaisuus on kuin painajaista...
Sillon tällön ei auta kuin itkeä hetken, se helpottaa.