OLLA TAAS ITÄPLOKIN MAITTEN KANSSA SAMALLA VIIVALLA EIKS NOITA NS.HERROI JA PÄÄTTÄJIÄ VOI LAITTAA VASTUUSEEN NOISTA TÖPPÄILYISTÄ ENNEN KUIN EU LAITTAA MEIDÄT VIRON TAI RUOTSIN LAKIEN ALAISIKSIELI NUUTTEN HOLHOUKSEEN
KARPOLLA ASIAA
KYLLÄ HÄVETTÄÄ
101097
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
niiden itäplokin maiden kanssa. Ne on menneet ohi jo aikoja sitten.
Suomessa kansalaiset uskovat, että me olemme esimerkillistä kansaa lakien noudattamisessa. Oikeasti olemme vähän väliä ihmisoikeustuomioistuimessa asioiden huonon hoitamisen takia.
Vähän niin kuin hiilimurskaradan kallkiviivoille. Lainsäädäntöä riittää niin paljon, ettei mikään oikein toimi jouhevasti. Suurin piirtein kaikki yrittäjät ja yritykset ovat potentiaalisia talousrikollisia, joita yhteiskunta sitten jahtaa ja käy oikeutta vuosikymmeniä näitä kohtaan.
Kyllä moni yritys ja yrittäjä miettii vakavissaan, että siirtyäkö tai perustaako yrityksen jonekkin muualle kuin armaaseen suomenmaahan.
Meillä on perinteisesti ollut osaavien koulutettujen ihmisten työvoimavientiä ja tulevaisuudessa varmaan yhä enemmän myös yrittäjyyden vientiä.
Jotenkin vaan näyttää silläkeinoin...
Ohjelmassa käsiteltiin yrittäjän asemaa,onneksi olet pieni kitisijöiden vähemmistö yrittäjistä.
Olen pieni vähemmistö, mutta myös realisti yrittämisen ja yrittäjän aseman suhteen.
Onhan tässä elämäntaipaleen (nuoresta iästäni huolimatta) aikana ollut hauska seurata, kuinka esim. vasemmistopolitikkojen ajatus riistäjäkapitalistista on muuttunut yrittäjää arovstavaksi politiikaksi...ainakin juhlapuheissa :/, kait sitä kutsutaan takinkääntämiseksi.
En kyllä nähnyt tämän keskustelun siivittämää ohjelmaa, mutta ihan vaan kokemukseen perustuen tunnen yrittäjän aseman varsin hyvin.
Että sellaista...
Tämä on hyvinvointivaltio ja meillä kaikilla menee mukavasti.
Sitä paitsi korruptiota ei ole meillä lainkaan.
mut itäplokin maat ovat jo edellä meitä.Ottaen huomioon nämä EUtuomioistuntojen antamat tuomiot joita satelee Suomelle. Joten aloittaja on oikeassa.
mitä ne herrat ja päättäjät on töppäilly, että minäkin tiedän?
Luet lehtiä ja katsot telkkaria etkä silti tiedä mitään. Sen tasoistahan se meikäläisten mediatoiminta on, sitä kutsutaan sensuuriksi, hyvin lähellä termiä suomettuminen. Jatka vaan untasi Ruusunen.
"Itäblokin"asioista mitään jos käytätte heitä vertauskuvana,sieltä jos tulisi kaikki asiat EU tuomioistuimeen niin johan pukkaisi ruuhkan.
olihan lait kohdallaan Ruotsin,Venäjän vallan aikana joten kyllä ne EU vallan aikanakin menee kohdalleen.