hae tukea ja terapiaa itsellesi. Aioin vastata yhteen edeltävään ketjuun, jossa joku ehdotti että laittaisi lapsen sijaiskotiin kunnes saa elämänsä kuntoon. Minä laitoin rahattomana ja pattitilanteessa lapseni "väliaikaisesti" sijaiskotiin viisi vuotta sitten ja puolen vuoden kuluttua tehtiin sossun toimesta pakkohuostaanotto.
Sanottakoon vielä, että olin ja olen kuitenkin vastuullinen, asiani hoitava ja raitis tosin hvyvin yksinäinen ja pahasti masentunut (eii kuitenkaan itsetuhoisesti vaan passivoivasti)silloin, ja kai nytkin. En ole milloinkaan jättäänyt lastani yksin tai heitteille, eikä hän ole milloinkaan nähnyt minua humalassa eikä minulla ole ollut humalaisia tai väkivaltaisia miesystäviä. Suurin ongelmani on ollut yksinäisyys ja sen mukanaan tuoma sisäänpäinkääntyneisyys ja passiivisuus sekä taloudellinen erittäin heikko tilanne. Olisin tarvinnut apua ja tukea omaan jaksamiseen, sen sijaan sossun tädit päätyivät viisaudessaan kalliseen huostaanottoon. Yhden äidin terapia ja vaikka väliaikainen sairaseläke olisi tullut huomattavasti halvemmaksi kuin sijoituskoti.
Äskettäin tuli tvstä keskusteluohjelma huostaanotosta; yksi sjioituskotipaikka maksaa 32 000 euroa/ vuosi! Hintoja en ole aiemmin kuullut eikä niitä ole kerrottu vaikka olen kysynytkin; vastaukseksi olen saanut että siitä maksetaan perheelle vähinen kulukorvaus. Summa ei tietnkään mene kokonaisuudessaan sijoitusperheelle, vaan byrokratian pyörittämiseen. Puolivuosittain kokoonnutaan porukalla herttaisiin huoltopalavereihin kakkukahville hymistelemään miten hyvin lapsella on sijaisperheessä mennyt. Uhrautuvat sijaisvanhemmat saavat sädekehän päänsä päälle.
Ainakin minun elämäni on pilalla, menetettyjä vuosia emme lapseni kanssa saa koskaan takaisin. Aikuistuva lapseni ei myöskään pääse elämässä helpolla, vaikka sijaiskodissa elämä on ollutkin aineellisesi ja virikkeellisesti hyvää.
Sanottakoon vielä, että olin ja olen kuitenkin vastuullinen, asiani hoitava ja raitis tosin hvyvin yksinäinen ja pahasti masentunut (eii kuitenkaan itsetuhoisesti vaan passivoivasti)silloin, ja kai nytkin. En ole milloinkaan jättäänyt lastani yksin tai heitteille, eikä hän ole milloinkaan nähnyt minua humalassa eikä minulla ole ollut humalaisia tai väkivaltaisia miesystäviä. Suurin ongelmani on ollut yksinäisyys ja sen mukanaan tuoma sisäänpäinkääntyneisyys ja passiivisuus sekä taloudellinen erittäin heikko tilanne. Olisin tarvinnut apua ja tukea omaan jaksamiseen, sen sijaan sossun tädit päätyivät viisaudessaan kalliseen huostaanottoon. Yhden äidin terapia ja vaikka väliaikainen sairaseläke olisi tullut huomattavasti halvemmaksi kuin sijoituskoti.
Äskettäin tuli tvstä keskusteluohjelma huostaanotosta; yksi sjioituskotipaikka maksaa 32 000 euroa/ vuosi! Hintoja en ole aiemmin kuullut eikä niitä ole kerrottu vaikka olen kysynytkin; vastaukseksi olen saanut että siitä maksetaan perheelle vähinen kulukorvaus. Summa ei tietnkään mene kokonaisuudessaan sijoitusperheelle, vaan byrokratian pyörittämiseen. Puolivuosittain kokoonnutaan porukalla herttaisiin huoltopalavereihin kakkukahville hymistelemään miten hyvin lapsella on sijaisperheessä mennyt. Uhrautuvat sijaisvanhemmat saavat sädekehän päänsä päälle.
Ainakin minun elämäni on pilalla, menetettyjä vuosia emme lapseni kanssa saa koskaan takaisin. Aikuistuva lapseni ei myöskään pääse elämässä helpolla, vaikka sijaiskodissa elämä on ollutkin aineellisesi ja virikkeellisesti hyvää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Yritä pitää mahdollisimman paljon yhteyttä lapseesi,kirjeitse tapaamalla,matkarahathan saat soskulta,ja pyydä jos sijaiskodista lapsesi antavat soittaa sinulle.Kerro lapsellesi kuinka tärkeä hän on sinulle,ja rakas vaikka nyt erillään jouduttekin asumaan.Hae itsellesi mielenterveystoimistosta apua masennukseesi.Diakonissasta voisit saada itsellesi tukea,ei teidän uskosta ole pakko puhua.Tiedän.että on aivan hirveätä asua lapsestaan erossa,ja mikä hirveä kaipaus on joka hetki.Yritä lapsesesikin takia parantua masennuksestasi.Sinulle kaikkea hyvää,pian se kevät aurinkokin jo paistaa
Tuo mitä kerroit, on suomalaista sosiaalipolitiikkaa tyypillisimmillään. Eilen luin Hesarista, kuinka joku Virpa Puisto vielä haluaa sossuihin lisää resursseja, nimenomaan ottamaan lapsia nopeasti pois kelvottomilta vanhemmiltaan. (
..sitä tilapäisratkaisua. Lukemani perusteella se vaan tuntui lapsen kannalta oikealta. Pahoittelen, että sinun kohdallasi kävi, kuten kerroit. Uskon kaikesta huolimatta siihen, että sosiaalivirkailijat ovat kykeneviä tekemään tilanteesta riippuen oikeita ratkaisuja. Vaikka ne ymmärrettävästi ovat kipeitä. Omassa tilanteessasi sinä ilmeisesti olit se, joka asian viime kädessä päätti, näin kirjoituksestasi kuitenkin tulkitsin. Ei liene mahdollista rahattomana antaa turvallista kasvuympäristöä lapselle, sinua mitenkään syyllistämättä.
Itse masennuksesta toipuvana sanon, että minulla ei pahimpina aikoina olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia huolehtia yksin pienestä lapsesta, vaikka rahaakin kohtuudella on. En olisi yksinkertaisesti jaksanut. Ok, mies tietysti apuna, mutta jos suhteutan tilanteen yksinäiseen ja rahattomaan, en usko, että onnistuu. Lapsen etu on asetettava kaiken muun edelle ja siksi ratkaisusi mielestäni on ollut oikea ja rohkea.
se tarkoittaa, että minä en sitä päättänyt, vaan näin viisas päätös tuli ylemmältä taholta. Lähdin palaverista yksin kotiin ja itkin koko matkan. Minulle ei tarjottu minkäänlaista tukea asiassa. Suhtaudun syystäkin epäilevästi sosiaalitoimeen. Jos uudestaan olisin samassa tilanteessa, pitäisin matalampaa profiilia. En olisi niin avoin, koska juuri sillä iskettiin minua vastaan. Jos samalla rahalla, mikä maksetaan sijaisperheelle, olisi tuettu minun jaksamistani...