...ja me olemme katastrofin iskemiä eläimiä" -sanoi filosofi, eksistentialisti, Jean-Paul Sartre.
On niin saatanan pimeää. Vaikka aurinko paistaa ulkona. Ei se minulle paista. En jaksa mitään. Mikään ei kiinnosta. Haluaisin vain kuolla. Mutta en tahdo tuottaa läheisilleni tuskaa. Mutta kumpi on pienempi paha? Kyllä he tietävät kuinka minulla on paha olla. Itken. Nytkin. On niin paha olla. Ahdistaa. Pakahdun tähän tunteeseen. En vain jaksa enää elää.
On niin saatanan pimeää. Vaikka aurinko paistaa ulkona. Ei se minulle paista. En jaksa mitään. Mikään ei kiinnosta. Haluaisin vain kuolla. Mutta en tahdo tuottaa läheisilleni tuskaa. Mutta kumpi on pienempi paha? Kyllä he tietävät kuinka minulla on paha olla. Itken. Nytkin. On niin paha olla. Ahdistaa. Pakahdun tähän tunteeseen. En vain jaksa enää elää.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Apua kyllä löytyy,jos haluat ottaa vastaan.Itse sairastan vakavaa sairautta,ja joka päivästä olen kiitollinen jonka elää saan
ihan oikeinKIN ! Sorry. Maailma on pimeä ja pimeämmäksi tulee. Ajattelevalle ihmiselle se on raskasta, ymmärrän. Ja jos luonteiset tunteesikin vielä ns. tukevat asiaa, niin... Kuten edellä sanottu, kannattaa sinun kuitenkin hakea apua ja muutenkin semmoisia juttuja, että saat ainakin välillä ajatuksia pois, muuhun. Itseäni auttaa tässä asiassa vain ja ainoastaan usko, se vanhanaikainen. Minä koen, että siitä löydän vastausta ja vastauksen niin pitkälti, että meinaan jaksaa kattoo tään loppuun asti. Senkin (uskon, Rtun ilmoituksen) kautta valitettavasti tiedän jo ennaltakin aikas paljon... sen voi kestää vain, kun tietää että viime kädessäon turvassa! - Jos on arvoituksellista, niin antaa olla. Tämä oli aloittajalle, muiden kommentteja ei tarvita.
Alkuperä hei, yritä saada kärsivällisyyttä ja pieni ratkaisu kerrallaan, josta kautta jaksamista lisääntyvästi. Puhuminen, käytännön asioita, lääkitystä... jne. Älä tee itsellesi mitään, älä suostu edes ruokkimaan sellaisia ajatuksiasi, ne pahentavat oloasi entisestään. Toivon, että huominen on sinulle parempi päivä. Kyllä minäkin ymmärrän, että tänäänkin auringosta huolimatta näit, miten on pimeää... Aika ajoin monikin kanssasi niin kokee varmaan!
pahaa oloa. Itken lähes säännöllisesti päivittäin. Tosin opin hyväksymään asian vasta vuosien pakenemisen jälkeen. Itku on tarpeellinen asia, se laukaiseen mielen stressiä, tätä on tutkittu ihan tieteellisesti, etten nyt ihan omiani puhu.
Ajatteles miten tavattoman lähellä itku ja nauru ovat, mutta kuitenkin nauru on ikäänkuin sallittua, kun taas itku on jotenkin hävettävää tai salattavaa vaikka kyseessä on aivan tavallinen ja arkipäiväinenkin tunteen ilmaisu.
En minä neuvoja kysykään. Tahdoin vain purkaa hieman pahaa oloani, ja kuulla onko täällä saman henkisiä ihmisiä. Luulen että täällä on myös niitä 'parantuneita' ja niitä jotka eivät koskaan 'sairaita' ole olleetkaan.
En minä neuvoja kysy, koska en usko tähän minkään enää auttavan. Pelkkää ymmärrystä hain. Ja ehkä hiukan lohdutusta.
Vastaukseksi olen saanut ohjeen suolestaa itseni, tokaisun "älä meiltä neuvoja kysy.", toteamuksen: kyllä se maailma On pimeä, ja yksi kehotti olemaan jokaisesta päivästä kiitollinen, se nyt ei tässä kohdassa oikein onnistu...
Enkä minä itkemistä pelkää, vaan ahdistusta ja pahaa oloa.
nuo kaikki
-> Vastaukseksi olen saanut ohjeen suolestaa itseni, tokaisun "älä meiltä neuvoja kysy.", toteamuksen: kyllä se maailma On pimeä, ja yksi kehotti olemaan jokaisesta päivästä kiitollinen, se nyt ei tässä kohdassa oikein onnistu...
Ovat sellaista tavanomaista läppää jota täälä luuhavat heittelee päivittäin, ei maksa vaivaa edes huomioida mokomia.
Olet kuitenkin jo tenhnyt jotain itsesi ja ahdistuksesi poistamiseksi, olet kertonut siitä. Tiedostat sen, ahdistus on pakahduttavan inhoittava tunne.
Ehdotankin että otat heti yhteyttä ensiapuun jos tuntemuksiin liittyy esimerkiksi hengitysvaikeuksia tai voimakasta sydämmen tykytystä. Voit saada ainakin näihin oireisiin apua.
Muutenkin olisi tärkeätä että hakeutuisit ammattiauttajan hoiviin. On niinkin että pahimmat masennuskohtaukset aiheuttavat yksinkertaisesti toiminta häiriöitä joita saattaa olla vaikeata ymmärtää, saati itse hoitaa.
Ahdistukseen löytyy kyllä apua ja sitä saa, jos on valmis ottamaan apua vastaan.
>>ettekö te ymmärrä?
Kysymys pitää asettaa niin, etkö itse ymmärrä? Sitähän minä kysyin, toimiiko sinun järkesi. Sinä vastaat epäilemällä toimiiko muiden järki. Jos sinulla järki toimii, niin käytä sitten sitä. Muilla toimii kyllä, vaikka muutamia häirköitäkin on joka palstalla.
>>En minä neuvoja kysy, koska en usko tähän minkään enää auttavan. Pelkkää ymmärrystä hain. Ja ehkä hiukan lohdutusta.
Siis luuletko olevasi maailman ensimmäinen masentunut? Tosiasiassa on ollut moniakin ennen sinua ja ovat parantuneet. Se on parantuva sairaus.
Täytyy vaan käyttää sitä järjenhippusta mikä vielä toimii. Itkeminen tuskin mitään auttaa, vaan pitää olla hieman kovempana. Sinun pitää kestää sitä tuskaa ja ajatella tulevaisuudessa parempia päiviä. Kaikkien pitää kestää vaikeissa oloissa joskus. Se on tuttua muillekin.
Masennus lienee jotain kemiallista kehossa, joka ei toimi oikein. Kuitenkin ajatukset vaikuttavat myös kehon kemiassa. Kun ajattelee paranevansa, tapahtuu paranemista, vaikka hitaastikin.
niin mitä sitten oikein haet?
Olet nyt tainnut sekoittaa ainakin kahdet vastaukset eli logiikkasi ei sittenkään taida täysin toimia. Mutta ei se mitään, se on yksi tyypillisimpiä oireita masista sairastaville. Usein käy niin että sairastunut ei todellakaan ole itse paras arvioimaan sen paremmin oireita kuin hoitoaankaan.
Juuri nyt tällähetkelläkään et todellakaan ole ainoa jolla on ahdistus, et likimainkaan.
Halatkaamme siis itse itseämme ja toinen toisiamme (kuvainnollisesti!) ja keskittykäämme olennaiseen.
Se on myös tappava sairaus. Kaikki eivät ole parantuneet. Samoin olen kuullut, että siitä ei ikinä pääse Täysin eroon. Vaikka parantuisikin. Masentavasta ajatusmaailmasta ei voi lopullisesti päästä eroon.
En luule olevani maailman ensimmäinen, en viimeinen, enkä pahiten masentunut. Mutta silti tämä on liikaa minulle. MINULLE! Puhun nyt ITSESTÄNI!! Mitä tekemistä järjellä on sen kanssa miltä minusta tuntuu?
Niin, sehän tässä juuri onkin, että en kestä, en jaksa enää. Ei ole parempia päiviä, on vain huonoja ja huonompia. Sitten on niitä todella huonoja. Sitten on tällaisia kuin tämä päivä, jolloin kaikki menee päin Vi**ua ja kukaan ei ymmärrä mitä tarkoitan. Ei ymmärrä, etten kestä enää. En jaksa enää.
Ei KEnenkään Tarvi kestää NÄIN vaikeaa oloa KOSkaan. Ympäristön olot ovat hyvät, mutta sisäinen oloni mitä kauhein.
En jaksa ajatella mitään positiivista, kun ei ole mitään positiivista.
enkä ole vähääkään masentunut. Vastailen vain joskus näille masentuneille, kun luulen, että minulla on enemmän elämänkokemusta ja tunnen tuollaisia tilanteita.
Tiedän kyllä hyvin, ettei heihin voi paljon vaikuttaa, kun järkikään ei toimi hyvin masentuneilla. Siksi kyselinkin järjen toiminnasta.
Jos masentunut luulee järkensä toimivan, niin miksi ei sitten käytä sitä? Siinä on silloin toivoa, jos tekee yhdenkin järkevän päätöksen. Tunteissa kieriskely, itkeminen tai myötätuntokaan ei auta mitään.
Minäkin olen kokenut masennuksen ja nyt olen aina hyvin tyytyväinen. Näen kaiken elämän hyvin ihanana asiana. Sellaistahan se on järkevästi tarkastellen.
Ymmärrän täysin pahan olosi. Jokainen käy oman taistelunsa, mutta ilman apua ei kannata yrittää. Minä sinnittelin liian pitkään ymmärtämättä sitä hakea. Masennus on aina henkilökohtainen ja siihen liittyvät kokemukset omakohtaisia, ei niitä kenenkään pidä ruveta irvimään. Älä noista asiattomista viesteistä mieltäsi pahoita.
Mutta sen avun saaminen on nyt tärkeintä. Ilman sitä et nyt varmasti pääse eteenpäin. Kuten tuolla jo aiemmin asiallisesti sanottiinkin, hakeudu johonkin ensiapuun kiireesti. Älä pitkitä asiaa. Masennuksesta voi toipua, mutta siihen tarvitaan ammatti-ihmisen ohjaama hoito.
Pahaa oloa ja ahdistusta ei tarvitsekaan kestää, koska sitä voidaan helpottaa. Mutta se ensimmäinen askel parempaan on sinun otettava.
sinä ap. olet saanut ymmärtävää, osaaottavaa, empaattistakin vastausta. Ihan semmoista, mitä voi odottaakin. ? Kokonaisuus on ihan hyvä (asiattomuuteen, tänne kuulumattoman kirjoittajan kommenttia lukuun ottamatta). Sinä itse nyt pystyt tykönäsi kokemaan, mikä just sulle nyt on parasta oivallusta ja/tai tukea, samaistumista. Mielestäni tässä on myös realiteetit tulleet hyvin esille; masennus ON sitä, mitä tässä on esille tullut ja tarvii sitä, mistä on tässä ketjussa ollut puhetta. Myös Maailma On pimeä (mä oon se, joka sen tokaisin!). Me olemme kuin vastaanottimia, miten jaksamme sumplia Kaikissa oman elämämme, yhteiskuntamme ja maailman haasteissa; tietyt realiteetit On, ja meidän kaikkien on parasta keksiä puolustusmekanismeja, joiden varassa elämästämme saamme jotakin. Yksi asia, sinullakin nyt alkuun, on se, että koetat alkaa hoitaa terveyttäsi eli keksia apukeinoja sairasta oloasi vastaan. Siksi kai kirjoititkin tänne, jottas helpotusta saat mielellesi. Eikö se nyt kuitenkin tässä jotenkin toteudu. - Onhan Tässä kansaa kanssasi - ihmettelemässä. Samassa veneessä ollaan, kyllä me tajuamme sinua eri kantilta varmaan (olosuhteisiin nähden, sillä olemmehan virtuaaleja tyypejä kaikki tyynni!). Sinä myös olet saanut kirjoitella ajatuksiasi ja tuntemuksiasi, varmaan hyvä näinKIN. - Hei vain ja hyvää yötä!
Olen itse käynyt läpi vaikean masennuksen ja voi vakuuttaa, että järjen juoksussa ei ole mitään vikaa pahimpanakaan aikana. Sehän siinä on, että vaikka nuppi toimii, ei vaan ole voimia.
Siitä se kiikastaa, eikä mistään muusta.
Tunteissa kieriskelyä ja itkeskelyä, kuten rumasti sanoit nimenomaan tarvitaan. Ainakin minulla masennus oli sitä, etten ollut kiireiltäni ehtinyt käsitellä tiettyjä menetyksiä ja niille piti varata se aika. Siis nimenomaan itkeä se tuska pois. Ja mitä tulee myötätuntoon, sitä nimenomaan tarvitaan ja siinä läheiset ihmiset ja ystävät ovat ihan korvaamattomia.
Uskon, että logiikkasi toimii, niin minullakin. Mutta älä tule tänne jakamaan noita asiantuntemattomia viisauksiasi. Jos olet pelkällä järjen käytöllä ja "logiikallasi" selvinnyt masennuksesta, onnittelen. Useimmille se toipumisprosessi on oppimatka omaan itseen ja kaiken käsittelemättömän taakan tyhjentämistä.
Ehkä se sinullakin vielä on edessä, vaikka sen sitkeästi kiellätkin. Rationaalisuus ja loogisuus ovat kunnioitettavia asioita, mutta ei ole myöskään häpeä tunnustaa, että nyt en jaksa.
En viitsi herkutella yksityiskohdilla.
Luulen, että perusero on siinä, että olet nainen ja minä olen mies. Naisilla on oma retoriikkansa tunteista, jaksamisista ja myötätunnoista. Minä olen aina miettinyt asiani läpi. Kun olen löytänyt jonkinlaiset selitykset, se asia on selvä. Kuitenkin on jopa sellaisia asioita, joihin ei kukaan maailman ihminen keksi selityksiä. Sellaista saa sanoa yliluonnolliseksi tai miksi tahansa. Ne täytyy unohtaa.
Unohtaminen on suurin lahja. Pahimpienkin asioden muistot haalistuvat ajan kuluessa, niinkuin värit haalistuvat. Silloin ne eivät enää koske, eikä ne lopulta nouse enää mieleenkään. Minä en muista, enkä tiedä mitä minulle on joskus tapahtunut. Pidän silti elämää hyvin kauniina asiana.
Minun on helppo ymmärtää tuota ajatteluasi, koska itse toimin aika samankaltaisesti. Käsittelin asioita itsekseni ja pääsin niistä yli omalla tavallani. Itsekään sitä ymmärtämättä sinne kasan pohjalle oli kuitenkin jäänyt asioita, jotka minäkin olin ns. unohtanut. Ja kun se pysähdys tuli, ne vaan piti käydä läpi. Sanoit, että pahimpienkin asioiden muistot haalistuvat, onneksi näin on, mutta yllättävätkin asiat, ne uhohtuneet, on tässä pitänyt kohdata ja jäsentää omaa elämää kaiken kaikkiaan uuteen kuosiin. Kiitos viestistäsi ja kaikkea hyvää!
Minä yritin sanoa, etten kaikkiin asioihin ole koskaan saanut selvyyttä, eikä niihin ole mitään ratkaisua löytynyt. Tarkoitukseni on sanoa, että aikuisen ihmisen pitää hyväksyä myös epävarmuuden tila. Jotkut asiat jäävät selvittämättä ja silti täytyy elämää jatkaa.
Asiat voi siis heittää taakseen ja jättää ajattelematta. Ei ne ole koskaan selvinneet, eikä tule selviämään. Ne on unohdettava.
Monet masentuneet varmaan kiusaavat itseään yhä uudestaan samoilla ajatuksilla. Ajatukset siis kiertävät kehää. Tämä ajatusten kehä on katkaistava. Ihmiset tekevät sen ja pystyvät lopettamaan kiusaavat ajatuksensa. Sitä täytyy aktiivisesti harjoittaa, kunnes ne ajatukset eivät enää palaa.
Tuskaisuus on hoidettava lääkityksellä. Pitäisi se jokaisen ymmärtää, mutta aina niitä näkyy olevan, jotka ei halua lääkäriin mennä.
Kuitenkin jos joku päättää kestää ilman lääkkeitä, niin hän sen voi myös tehdä. Ihmismieli on niin vahva, että se tekee sen mitä päättää tehdä.
Kaikkia asioita ei siis tarvitse "kohdata" ja "jäsentää", mitä se sitten lieneekin. Ne voi myös unohtaa, jos ei muuta voi tehdä, ja sillä se on hyvä.
...mutta lämmin halaus ja sympatiaa sinulle, Toverini kärsimyksessä!
Nobody knows the existential dread
of the things that go on inside
someone else´s head.
Whether it be trivial
or something that Dante said.
-Van Morrison "Meaning of loneliness"
...osaa minäkään tarjota, kuin myötätuntoa. Näissä ajatuksissa ja tunteissa jää kierimään liian pitkiksi ajoiksi...kyllähän sen ymmärtää, kun täälläkin sanotaan, kuinka pitäisi "osata iloita jokaisesta päivästä, tai ettei joku ole ainut masentunut ihminen maailmassa." Masentuneena järki voi hetkittäin sumentua, mutta ei masentunutkaan ihminen mikään idiootti ole. Usein hyvin ajatteleva ja tunteva ennemminkin sairastuu, koska ympäröivän maailman ja oman elämän paino alkaa tuntua niin suurelta. Ajattelematta selviäisi elämästä helpommalla.
Koitetaan nyt selvitä täällä, itkien ja ehkä joskus nauraenkin kurjuuden kasvoja päin. Jaksamista sinulle, hyviin ja huonoihin päiviin, kirjoittelepa kuulumisia jatkossa! Muista että täällä on ihan sinun tilannettasi eläviä ihmisiä, huomaat sen lukiessasi noita aiempia kirjoituksiakin. Joistain kaikkitietävistä, vanhoista ja "viisaista" neuvonantajista ei kaikkia kannata noteerata, kylläpä niitä tapaa luonnossakin ihan tarpeeksi.
ies yritä jäkkeissttee nuita tuntteia.kun niilä ei oo mittää teekemistä järjen kansa-kun tulloo panniikki tai masennus,niin suomeks sanottuna ihan vituttaa nuo neuvojen tyrkyttäjät,jotka ei meiän tilantteesta mittää tiijä:jokkainen kokkoo panniikin ja masennuksen niin eri tavalla,jotta siihen ei mitkkään kuavamaiset opit päde.Ytitettään yhessä huomenna-väsyttää niin kovasti-kun oli tännään tuas henkisesti niin raskas päivä!!
Oli tässä jokunen vuosi sitten aika, jolloin olin kutakuinkin samassa tilanteessa. Olin jo hankkinut tietoa kivuttomasta itsaritavasta ja ajoin autolla kännissä apteekkiin hakemaan tarvittavia aineita. Kuitenkaan en kotiin tultuani pystynyt toteuttamaan aiettani, vaikka maailma ympärilläni oli sysimusta. Siinä sitten join lisää, kunnes oksensin ja olin pois tolkuistani, etten muistanut, mikä oli alkuperäinen tarkoitukseni.
Nyt vuosien jälkeen olen kiitollinen tästä masennuksestani, jota ei ammattiavunkaan kautta olla saatu täysin hallintan, mutta olen kuitenkin elävä ihminen ja joitain pieniä asioita saan silti joinain päivinä tehtyä.
Älä myöskään lannistu, sillä kertomasi perusteella ei huonompaan suuntaan voi mennä, vain nousta ylemmäksi.
Pikaisesti terkkariin, josta apu alkaa rullata. Jos et kykene edes siihen, soitto 112, hätänumeroon ja sanot, mikä on tilanne, kyllä ihmishenki kannatta pelastaa, varsinkin, kun toivuttuasi voit olla apuna lukemattomille ihmisille, jotka ovat nyt kaltaisessasi tilassa.
Tämäkin on minulle yksi tapa koettaa auttaa kaltaisiamme, koska tiedän, ettei mikään tilanne ole toivoton, vaan jokin keino löytyy kyllä, kunhan ei luovuta alkumetreillä!
Olen pahoillani, etten ole ehtinyt lukea tätä palstaa aiemmin, mutta toivottavasti nämä kaikki asialliset vastaukset ovat muuttaneet mieltäsi!
Halauksin, edelleen masentunut!
laittaa ajatuksiasi kirjoittaen minulle? Tuskin osaan auttaa, mutta minulla on aikaa ja ehkä herkkyyttäkin kuunnella... [email protected]
..niin miksi ne lääkäritkään ymmärtäisi.
Ei se ole siitä kiinni etteikö järkeni toimisi. ei. se toimii liikaakin tietääkseni, että tälle ei enää mitään mahda. Siksi se niin ahdistaakin. Tuleeko koko lopppuelämäni olemaan tällaista samanlaista tuskaa? Ei, koska jos tulee, niin loppuelämäni on erittäin lyhyt. Ei tätä voi kukaan jaksaa. tai Ehkä sitten pelkästään Luulen jäkeni toimivan... SINULTA näemmä ainakaan on ihan turha myötätuntoa toivoa.. Kyllä, ei sitä tässä tilassa mitään sillä myötätunnolla tee, mutta olisi kuitenkin kiva, jos joku edes yrittäisi ymmärtää. Tai sitten järkeni ei tosiaan toimi ja vain kuvittelen kaikkien väheksyvän ongelmaani.
Kyllä minä uskon että järkeni toimii, vaikka pikkuhiljaa sitä tässä alankin epäillä... Mutta just tuota tarkotan kun ei jaksa lähteä apua hakemaan, kun tietää ettei siitä ole hyötyä, ja tietää, että sitä pitää sitten taas jaksaa vatvoa ja jatkaa elämää, ja se juuri on se mitä en jaksa. Ehkä lähdin liikkeelle liian myöhään. Tai sitten tosiaan järkeni ei toimi.
Ei ole kysymys siitä haluanko mennä lääkäriin vai en. Vaan siitä, ettei tähän enää mikään auta. Kuten joku jossain palstalla jo sanoi: "en usko että onni tulee purkista" Tähänkin Sinulla on varmasti jotain järkevää vastaan panemista. On se niin kiva että maailmassa on ihmisiä joilla JÄRKI TOIMII.. Sinä et ole oikein kiva..jos saa sanoa, kun ei kerran kysytä.
kukaan, et sinä en minä, ja jos et halua jaksaan niin ei mikään auta. On vaan niin että niinkauan, kun kirjoittelet täälä, annat meille kuvan että kuitenkin toivot jotakin apua....ja me hölmöt luulemme, että haluat tulla autetuksi, eli kukahan tässä nyt kusettaa ja ketä?
Hei!
Minä olin se, joka kommentoi, että nuppi toimii, muttei ole voimia. Kuten jo jossain aiemmassa viestissäni sanoin, sinun on kaikesta huolimatta
otettava se ensimmäinen askel saadaksesi apua.
Tunnen suurta myötätuntoa, koska tiedän ja ymmärrän nuo tuntemukset täysin. Masennus on aivokemiallinen häiriö erilaisine taustoineen. Lääkityksen tehtävänä on korjata tuo häiriö ja antaa mahdollisuus muuhun toipumiseen. Ei siinä sen kummemmasta ole kysymys. Siinä ei ole myöskään mitään hävettävää.
Nyt mars tohtorille oitis, jotta saat apua. Järkesi pelaa ihan varmasti, siitä ei ole mitään epäilystä. Koskaan ei ole liian myöhäistä, mutta oikeasti, mene sinne terveyskeskukseen tai lääkäsiasemalle ihan heti. Kuulen sinusta mielelläni myöhemmin. Hengessä mukana!
ne on kovia puheita. Ne on kovia lukijoillekin. Sen takia sinulle vastataan. Kun olet niin kova tyyppi, niin ei kai lääkärissä käynti ole suuri asia sinulle? Tällaiset asiat vaatii kovia otteita, ja sinuakin viedään niin, ettei jalat maata tapaa, kun asiasi paljastuu läheisillesi.
>>"en usko että onni tulee purkista" Tähänkin Sinulla on varmasti jotain järkevää vastaan panemista.
Kyllä onkin. Onni ei tulekaan purkista, se on itse ajateltava, mutta purkistakin voi ottaa joskus. Ei se niin vaarallista ole, että on aina kieltäydyttävä.
Mehän ei oikeasti tiedetä alkuperäisen kirjoittajan todellista tilannetta eikä taustoja. Selvää on se, että apu olisi paikallaan. Mielestäni noi "kusetusviestit"
ovat kuitenkin asiattomia, eikä niitä pitäisi kirjoittaa. Masentuneen ihmisen potkiminen ei auta yhtään mitään, siitä voi olla suoranaista haittaa. Jos mieli on rikki ja voimat pois, ei edes hyväntahtoiseen v-luun kykene suhtautumaan objektiivisesti.
* Hävettää silti. Vahvat ihmiset eivät masennu. Olen aina yrittänyt olla vahva.. Kuunnellut ja lohduttanut muita. Mutta en minä sitten olekaan. En uskalla avopuolisolleni kertoa, kuinka pahalta minusta tuntuu. Hän saa töissä nähdä tarpeeksi päästään sairaita ihmisiä. En tahdo olla heidän kaltaisensa.
* Totta. Kai odotan jotain ihmettä tapahtuvaksi. Mutta en minä teitä kuseta.
En minä ole kova. Jos olisin, en olisi tässä tilanteessa. Kova ei masennu, ja jos masentuu, hän uskaltaa tehdä asialle jotakin, mitä tahansa, minä en uskalla. Enkä mitään uhkaile. Kuten juuri sanoin, en uskalla. Haluan kuolla, mutta en uskalla.
* Ehkä sitä juuri toivonkin, mutten kehtaa kertoa, en tahdo heille siitä taakkaa, että minä olen psyykkisesti sairas. Pelkään mieheni reaktiota, sitä ettei hän enää rakastakaan minua, jos olen sairas. Ettei hän jaksa odottaa minua kotiin palaavaksi. Ei jaksa enää käydä minua katsomassa. Unohtaa minut sinne. Yksin. Lopullisesti.
* Häpeän ja pelkään.
Minä olen aina ollut se Rambo, joka eri tilanteissa syöksyy suoraan tulta päin pelkäämättä - aina se vahvin. Vaikeinta masennuksen iskiessä on juuri se, että kykenee hyväksymään oman sen hetkisen tilanteensa. Kun hyväksyt sen itse, saat apua myös ympäristöltäsi.
Vahvat ihmiset voivat masentua siinä missä kuka muu tahansa. Mutta ehkä juuri siksi, että vahva ottaa kantaakseen liikaa asioita, jossain vaiheessa se taakka vaan on liian kova. Näin kävi minullekin. Olet edelleen vahva ja nyt sitä rohkeutta vaaditaan myös avun hakemiseen. Se ei ole heikkoutta, vaan osoittaa tahtoa parantua ja palata normaaliin elämään.
Nuo viestit, joita siteerasit olivat osittain vähän kärjekkäitä, mutta uskon, että siellä takana on ihan aito halu auttaa. Enpä usko, että mihinkään laitokseen joudut, jos sitä pelkäät. Ja miehesi tukee sinua varmasti, kunhan olet asiassasi avoin ja rehellinen.
Tarvitset lääkityksen, lepoa ja mahdollisesti myös terapiaa. Nyt ilman häpeää ja pelkoa menet ja hankit apua!
No varmasti ihmisiä on hieman erillaisia ja henk.koht mikään ei ärsytä enemmän, kun jeesustelijat, koska ne saa mielen vaan ahdistuneemmaks. Itse otan ainakin mieluummin kunnon potkimisen se tuntuu todellisemmalta, kun joku joka koittaa muka ymmärtää ja toisen ihmisen mieltähän ei voi koskaan täydellisesti ymmärtää.
Kirjoitan opiskeluuni liittyen esseetä masennuksesta, omasta kokemuksestani. "Tipahdin" totaalisesti työpaikalla, olin ollut uupunut jo pitkään. Piti vain jaksaa. Siitä tulee huhtikuussa kolme vuotta. Luin juuri silloin kirjoittamaani päiväkirjaa. Samoja sanoja ja tuntoja mitä sinullakin on nyt. Se oli raskasta aikaa. Tyhjää, itkua, pohja pois, kuin suossa rämpisi. Mutta nyt; vaihdoin työpaikkaa, syön lääkettä, muutin elämäntapoja, pysähdyn, kun en meinaa jaksaa. Opiskelen ja iloitsen suurimman osan aikaa elämästä. Se on mahdollsta. älä pelkää lääkkeitä, mutta hae myös terapiaa. Vaadi sitä. Älä työnnä ystäviä pois, säilytä ne jotka sinua jaksavat. älä tunne huonoa omaatuntoa. Jaksa ja välillä älä jaksa. Näin se vaan on. Kuuntele itseäsi, löydä keinoja iloita ja nähdä aurinkoa. Ole itsellesi armollinen, mutta älä jämähdä. En ole parantunut, mutta olen nyt toimiva, lähesonnellinen, yhteiskunnan jäsen.
lyödyn mieltä,särje särjetyn sydäntä!Kaikenmualiman yli-immeiset,kaikkitietävät ja muut seurakuntalaiset;eikös tämännii palstan tarkotus oo olla tukena toisillemmu vaikkeuksissa,kuunnella sydämellä ja myötäellee toisen vaikkeuksissa.Tuli tuolla välillä niin asiattommii kommenttija,joita lukkiissa ihan hävetti.Paljonkkoo nuista olj appuu tämän ketjun alottajan ahistuksseen?Mitä siulle tännään kuulluu?Meitä on tiällä palstalla semmossiikkii,jotka haluvvaa olla siulle ees henkisenä tukena,vaikka muuta ei voitas tehäkkää!!
* tuo tyhjä on erittäin kuvaava sana. toinen on turha. Minulla on tyhjä ja turha olo. Merkityksetön. Ikävä. Yksinäinen. Toivoton. Elämäni on turhaa, se ei sisällä mitään, joka olisi minkään arvoinen, lukuunottamatta miestäni. Ei minkäänlaista päämäärää. Ei mitään tavoitteita. Ei oikeasti mitään mitä varten täällä olisin.
* kiitos siitä. kyllä se vähän kuitenkin auttaa, että on joitain jolle puhua, vaikka sitten virtuaalisesti. Mutta ei minulle hyvää kuulu. Jotenkin kauhean surullinen olo... Ette te voikaan muuta tehdä. Ette te tiedä kuka olen, ja missä asun. Ette edes nimeäni. Eikä tarvitsekaan teitää. Eikä voidakaan tehdä mitään.
* sinä joka noin sanoit, aion tätä jatkaakin, niin kauan kunnes saan itse hankittua apua, senkin jälkeen, niin kauan kuin joku vain jaksaa kuunnella. Niin kauan kuin on tarpeen.
meistä joku joka jakssaa kuunnella!Mie poistun nyt tältä palstalta-en mie kehttoo ennee lukkee huomautukssii miun murtteesta-löyvät miut tuolta panniikkihäiriöisten palstalta,jos halluut jutella miunkii kans!Rohkaisevin ajatuksin-lämmöllä-Karjalan Heili
Kerron sulle jotain,,,,Jos ei jaksa,ei siis todellakaan!! Kuukausi sitten otin 23 tenox pilleriä, kera 14 keskiolutta ja jotain 20 Alproxsia. Varmaan oli lähtö lähellä, mut tässä olen. Kannattiko,,,en tiedä? Mut elämä jatkuu, jos ei minussa, niin lapsessa. Ja tämä ei ole mitään huuhaata!!Täytyy vaan jaksaa. Loppuu tämä elon tie joskus kuitenkin. Eli tsemppiä!! Jaksetaan.
..että tolla menolla ihan oikeasti voi lähteä henki. Lapsessa? Hanki nyt hyvä ihminen muutakin apua, kuin se pillerivuori. Ja jos sulla on lapsi vastuullasi, varmista hänen turvallisuutensa nyt ensi tilassa.
kuukausi.Eri tilanne nyt.Lapsella ei ole hätää ja itselläkin menee paremmin ku hyväksyy tosiasiat sellaisina kuin ne on, eikä "haaveile" turhia.
Lapsen mukana olo näissä kuvioissa aina herättää huolen, mutta mukava kuulla, että kaikki on hyvin. Elämässä tulee vastaan kaikenlaista, mutta uskon, että selviät, jo lapsenkin takia.
...oli niin paha olla. Olin tosi vaitonainen kun mieheni tuli kotiin. Illalla itkin itkemästä päästyäni. Hän tietysti huomasi pahan oloni (sokea täytyisi olla ettei huomaisi) ja puristi minusta tekstiä ulos. Tuskin koskaan olen itkenyt niin paljon ja puhunut tunteistani noin kauaa.. Tuli ainakin selväksi miltä minusta tuntuu. Voi kuinka rakastankaan häntä. Hän vakuutteli, ettei ikinä hylkää minua ja on tukenani, tapahtui mitä tapahtui. "Kyllä me tästä selvitään." Hän sanoi, että on haettava apua, koska "ei tämä näin voi jatkua" ja hänkään ei jaksa enää, eikä hän voi auttaa minua. Kyllä hän on tiennyt pahan oloni jo kauan, mutta puhuimme siitä kunnolla vasta nyt. Oloni on helpottunut, mutta silti entistä surullisempi. En halua aiheuttaa pahaa oloa ihmisille ympärilläni sillä, että minulla on paha olla.
päivädrinkin aika..
Hän sanoi myös, että on haettava apua, myönnyin, joskin vastahakoisesti, "ei siitä ole apua jos et halua sitä", mutta en keksinyt yhtäkään hyvää syytä miksi en voisi kokeilla.. Hän sanoi että ei sitä tänään tarvitse tehdä(mutta huomenna). Tai sitten ei. Pitää siis huomenna soittaa tk:seen, kun on niin paljon muita terveysasioita hoidettavana, kun on vähän antanut kaiken olla ja ajan kulua. Ehkä liikakin. Eikä omaksi parhaaksi. Täytyy katsoa sitten mainitseeko tästä asiasta mitään....vai ei.
Tossa elämäntilanteessa ne drinksut kannattanee jättää minimiin. Mieluiten ei ollenkaan ja varsinkin sitten kun saat lääkkeet. Yhdistelmä on huono ja ainakin lääkkeiden tehoa syövä.
Hieno alku, että olette päässeet purkamaan sitä vyyhtiä, siitä se lähtee. Jo itsellesi tunne siitä, että puoliso seisoo takanasi on tärkeä ja auttaa eteenpäin. Itkeminen kuuluu kuvioon ja sille on varattava aikaa ilman mitään syyllisyyden tunteita. Jossain vaiheessa surut on surtu ja takki on aika tyhjä. Ja sitten vaan eteenpäin. Pienin askelin, mutta kuitenkin. Mitään pikavoittoja on turha odottaa, nämä jutut ovat melko pitkäkestoisia.
Ei muuta kuin myötätuulta, voimia tarvitaan jatkossakin.
Hei, et voi jättää tätä "pääasiaa" käsittelemättä, vaikka listalla olisi muitakin hoidettavia juttuja. Tiesit varmaan, että osa masennuksen oireista ovat fyysisiä, joten ne syyt miksi käyt lääkärillä voivat perimmältään olla tämänkaltaisia. Minulla ainakin oli kuukausia erilaista pientä kremppaa, joiden alkusyytä en ymmärtänyt ollenkaan. Käsittele se kokonaisuus, sekä henkinen, että fyysinen puoli ja elämäntilanteesi kaiken kaikkiaan. Noissa tilanteissa on pakko olla täysin rehellinen. Vain siten voit varmistaa, että sieltä kuopasta pääset ylös.
hie ihmiset mikä ero on masennuksella ja ahdistuksella en ole keksinyt mitään kertokaa vähintään 6 asiaa kiitos tosi paljon !!!
Pyydän,että saisin apua. Olen kymmenen perheen vanhin lapsi,15-vuotias. Minulla on toisen asteen masennus;väsymystä,uupumusta,itkua,vapinaa,ei ole läheistä ystävää,jolle kertoisin nämä huolet. Olen ollut aina ujo ja olen nykyäänkin.
Soita 112 ja kerro sun asia sinne. Jos et uskalla, kuolet.