Kuinka moni äiti on oikeasti AIVAN kyllästynyt mieheensä avio tai avo?
Tuntuuko mikään enää miltään? Jokapäivä samaa rataa, illalla ei jaksa alkaa rakastelemaan kun on aivan poikki.Ei sillä että sekään ois niin mahtavaa kuin ennen...?
Mitään yhteistä puhuttavaa ei ole, vaan joo tai ei on keskustelun ainoat sanat? Mistään samoista asioista ette enää pidä?
Tuntuuko mikään enää miltään? Jokapäivä samaa rataa, illalla ei jaksa alkaa rakastelemaan kun on aivan poikki.Ei sillä että sekään ois niin mahtavaa kuin ennen...?
Mitään yhteistä puhuttavaa ei ole, vaan joo tai ei on keskustelun ainoat sanat? Mistään samoista asioista ette enää pidä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jätä miehes!toi on surkeeta touhua!!
kannattaa kertoa ihan tosissaan miltä susta tuntuu,jos ei kiinnosta eikä muutoksia tapahdu,kannattaa etsiä seuraa mikä viihdyttää myös sua,eikä vaan itseensä.
että juttusi kuulosti ihan ex-mieheltäni...
Nykyiseen avioliittooni tuo ei sopinut.
mutta en vielä ole sentään haaveillut vieraista miehistä.Kylläkin että jos saisi illalla joskus olla ettei kukaan vaadi mitään.
Lapset iltapalaa,iltasatua,pesua,pusua......
Sen jälkeen mieskin "vaatii" pusua ja......
No,ehkä tää taas piristyy kun lapset kasvaa...
Välillä tulee sellasia kausia ettei romantiikka niin kamlasti kukoista, mut aina se on sieltä ennenpitkää taas löytynyt. ASioihin kannattaa kiinnittää huomiota ennekuin pääsee liian pitkälle. Oletkos itse kokeillut elävöittää suhdetta jotenkin?
ajattelin myös minä. Me on mieheni kanssa oltu 14vuotta yhdessä joista neljä vuotta kohta aviossa,lapsia on kolme.On ollut kuulkaan ylämäkeä ja alamäkeä mutta yhdessä vaan etiäpäin porskuteltu,ei se elämä kenelläkään varmaan helppoa ole mutta en minä tuota rakasta poiskaan vaihtais! Elämä on katsokaas ihanaa kun sen oikein osaa oivaltaa;)
miettinyt vähän samanlaisia asioita kuin sinä...
ukkokkin kuullostaa aikas samanlaiselta tapaukselta. välillä tuntuu että oltas vaan jotain kämppiksiä eikä muuta.tunnen itseni vaan joksikin kodinkoneeksi... kehuja ei tosiaan kuuluu.. eikä huomata mitään muuta kun kaikki virheet mitä satun tekemään(sen mielestä)esim. pyykkivuori kasvanu liian isoksi... tai jotain vastaavaa. olen todellakin miettinyt eroa. mutta toisaalta tämä on tälläistä vauva arkea... molemmat olemme väsyneitä ja naljailemme turhaan toisille... samallaista oli esikoisen aikaankin mutta se meni ohi kun tyttö kasvoi... tahdon vielä yrittää ja seurailen tilannetta... jospa ne tunteet taas palaisis..sitä "kämppistä"kohtaan..
Minä olin kyllästynyt mieheeni. Olimme kumpikin työttömänä, lapset kotona 24h/vrk. Olin kyllästynyt ja kurkkuani myöten täynnä sitä että päivät oli eilisen kaltaisia. Miehen kanssa tuli kinaa ihan vaan siksi että olisi jotain tekemistä.
Meillä helpotuksen toi se että pääsin määräaikaiseen työhön ja puheenaiheisiin tuli muutoksia ja tietenkin siitä että meillä vaihtui roolit. Minä olin elättäjä ja mieheni lasten-/kodinhoitaja. Työ päättyi aikanaan ja mieheni lähti kurssille ja sen jälkeen sai töitä. Tässä välissä ryhdyimme tietoisesti tekemään asioita yhdessä. Ja siitä se sitten taas lähti.
Mielestäni minun töissäolo ja miehen vastuu kotihommista sai miehen silmät avautumaan siihen että ei se vaimo kotona suotta ollut. Ja töissä käynti pakotti minut käymään kaupassa ja ostamaan uusia vaatteita niiden 3 raskauden pilalle venyttämien tilalle. Ja kas vain nykyään mieskin haluaa näyttäytyä minun seurassani.
Meillä auttoi kun sanoi asian ihan suoraan. Ja muisti välillä helliä sitä miestäkin. Esim. tuomalla kupin kahvia sohvalle ja sanomalla: Ota kainaloon. Muutaman viikon sisukkaan yrityksen jälkeen mies otti automaattisesti kainaloon, kun tulin viereen istumaan saattoipa antaa suukonkin. Tuntuu että perhe-elämä kukoistaa jälleen.
kaiken tuon, ja enemmänkin. Elämä on tasaantumista, ei aina suurta intohimoa ja rakkautta. Mutta turvallisuutta ja lämpöä perhe kuitenkin tuo... Minä olen kovan koulun käynyt mieheni kanssa asioista, nyt vihdoin alkaa näkymään tuloksia, sanoinkin hänelle eräänä yönä, että olen onnellinen tästä perheestä, se sai jopa sen sohvaperunan hieman kyyneliin.
Olen ollut aiemmin väkivaltaisessa suhteessa, ja osaan nauttia tästä turvallisuudesta.
Sohvaperunalle täytyy vain tehdä jotain...
Meillä on näin, että minä hoidan kaikki kotityöt ja lapset yksin ja tuonpa vielä puolet elannostakin kotiin. Ei tämä ole tasa-arvoista ollenkaan. Iltaisin olen niin väsynyt, että ihan itkettää. En kuitenkaan saa kiitosta mieheltäni tästä työstäni. Mies vain haaveilee isoista tisseistä ja implanteista mun pikku tissieni tilalle. Niin että alkaa toi oma mies pikkuhiljaa kyllästyttää. Aikaisemmin olin aina moralisoimassa muita ihmisiä pettämisestä, mutten enää. Ymmärrän, mitä hellyysvaje teettää.
tenavaan.
Kaikenlaisiin miehiin naiset ihastuvatkin tai kaikenlaisiksi miehet muuttuvatkin. Toivon sulle sylikaupalla hellyyttä.
Dr Phil sanoo että sen elämässä saa VÄHINTÄÄN mitä osaa aidosti vaatia. "mikäli pyydät vanhasta autostasi 1000 euroa, kukaan ei siitä tule 2000euroa tarjoamaan..." -korkeintaan saat sen tonnin...
Kun tuota ajatusta hetken miettii, tottahan se on...mikälki miehelle on alusta (tai jostakin vaiheesta) saakka antanut mahdollisuuden maata sohvalla/ tulla valmiiseen pöytään/ löytää puhtaat vaatteet kaapista ja lapset päiväkodista kuljetettuina, miksi hän sitä alkaisi yht´äkkiä enää tekemään. - toinen mahdollistaa ja toinen toteuttaa...
enkä nyt tarkoita mitään jatkuvaa nalkutusta, enemmänkin sitä että perheen pelisäännöt on alusta asti kaikille selvät eikä tilaa lusmuilulle ole kummallakaan. perhe on yhteinen yritys..
siis yrittäs kai sitä jotenkin parantaakkin, mutta eikös ole kovin kornia kysellä mieheltä et miks et koskaan kehu mua?
Kun se sitten lopulta kehuis, tuntuis kun ois itse KÄSKENY sen sanoo niin. Mikset tuo kukkia? Sama kun kävelisin kukkakauppaan ja ostasin ne itse;)
Ymmärrättekö? Pitäis tulla palautetta ja kehuja tai edes kiitos ihan puhtaasti miehen omasta aloitteesta, ilman et oisin vihjannu et haluaisin sitä.
Pyydetty kiitos EI OLE PASKANKAAN ARVOINEN.
Ei todellakaan. Ehkäpä se toimii muilla vastanneilla, mutta mä en ennenkään ole vartavasten pyytäny ketään kiittään tai kehuun mua.
Sellanen on KORNIA ja itseäänalentavaa mun mielestä.
Ymmärrän pointtisi, mutta miehet nyt ovat sellaisia, että niitä pitää välillä vähän hetsata ennekuin ne hoksaa mitään... Enkä nyt tarkota ihan suoraa toimintaa vaan ohjailua ja vihjailua ;)
En ole aivan kyllästynyt, mutta vähän kyllästynyt kuitenkin.
Lapsi on 6kk. Teen suurimman osan kotitöistä ja hoidan vauvan. Mies istuu koneella. (On siis työtön.) Joskus käy puolestani kaupassa ja pyyhkii pölyjä, omasta mielestään tekee hurjasti kotitöitä... Kymmenien sanomisieni jälkeen on nyt luvannut osallistua enemmän, saas nähdä miten on...
Riidellään paljon. Puhuttavaa ei juuri ole. Ei ainakaan saman lailla kuin ennen...
Olen jo raskausaikana, jolloin kaikki oli todella huonosti, alkanut haaveilla elämästä ilman miestäni ja mietiskelen asiaa edelleen. Haluan kuitenkin saada liittomme toimimaan ja mieheni sanoo myös haluavansa. Teemme töitä sen eteen.
En oikeastaan koskaan unelmoi muista miehistä. Romantiikasta unelmoin, samoin kiihkeästä rakastelusta... Ja joskus jopa tyttöjen välisestä kivasta.
Mieheni onneksi kehuu minua ja sanoo usein että rakastaa. =) Minäkin rakastan häntä suuresti, kaikesta huolimatta.
Tämä oli hyvä gallup. Kiitoksia.