Pidin huvikseni kirjaa windows:n aiheuttamista häiriöistä ja niiden karjaamiseen käytetystä ajasta. Puolen vuoden seurannan jälkeen olen päätynyt varsin karmaisevaan lukuun. Olen käyttänyt windows:n ongelmien kanssa aikaa viimeisen puolen vuoden aikana noin 75 tuntia. Päivää kohti tämä tekee noin 25 minuuttia. Kun ottaa huomioon ,että olen käyttänyt tietokonetta viimeisen 10 vuoden ajan lähes päivittäin, niin olen menettänyt windows:n takia yli 200 työpäivää!
Windows on aikavaras
Tavis
10517
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mikähän käyttis mahtaa olla kysymyksessä ja mikähän on koneesi laitekokoonpano ja ovatko ne todella keskenään yhteensopivia.
Asenna windows XP käyttöjärjestelmä ja tiedostomuodoksi NTFS, ja jos siinä tulee ongelmia, niin on syytä miettiä oman tietokoneesi laitekokoonpanoa ja onko kaikki osat keskenään yhteensopivia.
Ettekös tiedä, että atk lisäsi turhaa työtä mahdottomasti ja aiheuttaa aina päänkivistystä uusien ohjelmien tullessa.
MS:kin väitti mainoksessaan office XP:n tullessa, että: "Töitä tehdään, kunhan rutiineita ehditään".
Minulla on käytössä kaksi konetta. Kotikoneeni on AMD prossulla ja MSI:n emolla varustettu kone, jossa on win98 SE ja töissä on Hp läppäri, jossa on win2000. En kylläkään ole huomannut merkittävää eroa noiden koneiden vakaudessa. Hp toimi alussa kuin unelma, mutta noin vuoden ikäisenä se alkoi kenkkuilemaan. Kotikone on vakaa muutaman kuukauden sen jälkeen kun on formatoinut kovalevyn ja asentanut kaiken uudelleen.
Olen huomannut, että windows toimii moiteettomasti, jos koneeseen ei asenna mitään merkittävää ohjelmaa, vaan tyytyy officeen ja MS:n sähköposti ohjelmaan. Mutta kun koneessa on cad, freehand, photoshop tai illu, niin johan helvetti alkaa. Myös toiminnanohjausohjelmat tuottavat ongelmia windows:lle.
Sehän on juuri sitä monopolia.
Mikään muu EI SAA toimia kuin MS-ohjelmat.
Jos vielä erehtyy poistamaan jonkin ms-ohjelman, kaatuu loputkin ja joutuu asentamaan poistamansa uudelleen.
>Olen huomannut, että windows toimii moiteettomasti, jos koneeseen ei asenna mitään merkittävää ohjelmaa, vaan tyytyy officeen ja MS:n sähköposti ohjelmaan. Mutta kun koneessa on cad, freehand, photoshop tai illu, niin johan helvetti alkaa. Myös toiminnanohjausohjelmat tuottavat ongelmia windows:lle.<
-Tuo viittaa hyvin, hyvin vahvasti siihen jotta sinulla on merkkikone tietokonepaketti jossa käyttöjärjestelmä on OEM-versio, jota laitteen valmistaja on muunnennut haluamallaan tavalla ja jos siihen merkkikoneen OEM-versio käyttikseen asentelee lisää ohjelmia niin ongelmaa ongelman perään riittääkin jatkuvasti.
Ostappa itse esim. XP:n päivitysversio romppu saa olla vaikka OEM-versiokin, koska sitä ei ole muuteltu, ja asenna se itse koneeseesi niin pääset ongelmista eroon. -:)
Kotikoneeni on LJH kokoama kone, jossa on AMD 1,33Mz prossu, Msi 6330 emo, 384M ja 40G. Koneessa on ollut kaksi eri lähteestä tullutta WIN98Se käyttistä. Nykyinen on kaupasta yhdelle yhdistykselle ostettu winukka. Se tuskin on OEM versio.
Työkoneessa tuskin on OEM versioita, koska meille tulee ohjelmat tulevat yhden kansainvälisen puulin kautta. Ne ovat samoja koko konsernissa.
>Työkoneessa tuskin on OEM versioita, koska meille tulee ohjelmat tulevat yhden kansainvälisen puulin kautta. Ne ovat samoja koko konsernissa. <
tuohan vain kertoo jotta ovat todennäköisesti OEM-versioita, tarkistappa?
Näin voit tarkistaa onko ne OEM-versioita:
>Omatietokone
>Järjestelmä tiedot, siinä yleiset välilehdellä on numerosarja, jos on OEM-kirjaimet numerosarjassa, niin on OEM-versio.
mäsäsoftin tuotteiden aiheuttamien ongelmien korjaamiseen tuhlattu aika olisi maapallollisesti käytetty hyödyllisesti, olisi maailma jo valmis, eläisimme taivaassa, kun nyt vain edelleen elämme mäsäsoft helvetissä, aamen.
Lähetä lasku Billille, se on edelleen rahallisesti pallon rikkain, vaadi siltä tuntuva korvaus menetetystä ajastasi ja kerro sitten meille muillekin kuinka kävi.
koneiden räpläys on välttämätön paha, autokin tarvitsee hieman huoltoa? Mutta jätän aika monta sana väliin, kun en halua olla uskonsaarnaja...
illu, photoshop ja freeh toimii mainiosti maksamatta billille yhtään mitään, mutta kyllä eräs Steve Jobs saa jotain ; ))