Niin syvältä perseestä,että ei kumpaankaan pitäisi törmätä länsimaisessa demokratiassa.Mutta suomihan ei VIELÄ olekkaan kunnon länsimainen demokratia sillä näihin kumpaankin SYÖPÄLÄISEEN törmää lähes päivittäin,mutta vielä tulee sekin päivä että nämä kateelliset SYÖPÄLÄISET on nujerrettu ja ihmiset elää itselleen ilman kateutta!
SDP SAK
Kumpikin
4595
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siinähän se tahattoman koomisesti tuli se oikeistolaisen maailmankuva: "Ihmiset elää itselleen", ja oikeistolaisen maailmassa täysin välittämättä muista. Tiedoksi vaan että se ei ole kateutta vaan oikeudentajua kun kritisoidaan johtajien huippuoptioita ja omistajien jättiosinkoja samalla kun työntekijöitä pannaan pihalle.
ja optiotuloja. Osa laitettu muiden perheenjäsenien nimiin. Ei työntekijän aseman puolustamisessa mitään pahaa olekaan, mutta se ei tässä nykytilanteessa riitä. Sen on Heinäluomakin joutunut huomaamaan.
Jos aikoo pitää huolta työpaikoista, on pidettävä huolta myös työnantajasta. Näin laaja-alaiseen toimintaan ei tunnu riittävän kykyä demareilla.
Siksi heidän olisi viisainta ryhtyä kannattamaan EU:sta irtautumista.
kumpaakaan vaan tuo pitäisi olla SDP/SAK. Sama pulju, mutta eritarkoituksiin eri nimi..
tarkoitti tässä sitä,että eletään omaa elämää eikä kokoajan kadehdita tai pähkäillä naapurin tekemisiä.eikä mietitä jatkuvasti miten saisi itselleen osan naapurin omaisuudesta (verot).tätähän demari poliitikot miettii päivät pitkät miten saisi varakkaammilta ihmisiltä veroja lisää valtion kirstuun,mistä niitä sitten jaellaan demut toinen toisilleen (DEMARI VÄYRYNEN LUOVUTTI VEROKERTYMÄSTÄ 26000€ ERKKI TUOMIOJALLE) yksi esimerkki mainiten.