sinä

joka painoit torvea ja vilkuttelit minulle valoja Veturitien risteyksessä tänä aamuna: Helsingissä ei ajeta risteystä tukkoon, vaan odotetaan vihreitä valoja. Siksi toisekseen vaikka olisin ajanut risteysalueelle ei se olisi nopeuttanut pätkääkään valojen vaihtumista ja matkan jatkumista. Sinunlaisesi mulkut tekevät turhat ruuhkat, kun ei oteta muita liikkujia huomioon.
4306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oliko niin että rekka oli kääntymässä ja sinä menossa suoraan? Risteystä ei toki pidä silti tukkia, mutta jos jono jo edempänä liikkuu, voi risteykseen päästellä aika vapaasti, sehän purkautuu kohta. Takaa kääntyvät pääsevät sitten ajamaan.

Tässä taas muuten joillekin tiedoksi tilanne jossa sovellan lakia. Jos esim. kaksikaistaisella osuudella seison ensimmäisenä oikeanpuoleisella kaistalla jonossa ja takana joku vilkuttaa, minkä lisäksi kääntyville palaa vihreä ja suoraanmenijöille punainen, niin teen mahdollisuuksien mukaan tietä. Vaikka tämä tarkoittaakin että siirryn himean viereisen kaistan puolelle ja risteysalueelle. Repikää siitä huumoria. :)

Äänestä
  • IDIOOTTI!

    Äänestä

  • kkkkkkkkkkkkk kirjoitti:

    IDIOOTTI!

    Emme kuitenkaan tällä kertaa kaipaa enempää kommentteja teiltä.

    Älkää soittako meille, me otamme kyllä yhteyttä.

    Näkemiin.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Emme kuitenkaan tällä kertaa kaipaa enempää kommentteja teiltä.

    Älkää soittako meille, me otamme kyllä yhteyttä.

    Näkemiin.

    aika hyvä! mutt et kai ota heti siipees jos joku hanahemmo piikittelee? calm down, olehan toki hyvä ja kelpo kansalainen, hyvä ihminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rekkakuski, kirjoitti:

joka painoit torvea ja vilkuttelit minulle valoja Veturitien risteyksessä tänä aamuna: Helsingissä ei ajeta risteystä tukkoon, vaan odotetaan vihreitä valoja. Siksi toisekseen vaikka olisin ajanut risteysalueelle ei se olisi nopeuttanut pätkääkään valojen vaihtumista ja matkan jatkumista. Sinunlaisesi mulkut tekevät turhat ruuhkat, kun ei oteta muita liikkujia huomioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu