Heippa oikeisto-kokkelit!
Hilary pistää Amerikan Isä Aurinkoisen hörppimään
oman Irak-soppansa eli syömään oman p:nsa.
Tulee Abu Graib mieleen. Laittaisko Hilari saman tien Aurinkoiselle hupun päähän ja hieman piiskalla sivaltais susikoirien kera.??
Eikö olekin mukavan tuttua oikeisto-kokkelit.
--------------------
Iowassa pitämässään kampanjapuheessa Clinton sanoi, että Bushin on irrotettava Yhdysvallat Irakin pahenevasta tilanteesta ennen kuin hänen virkakautensa päättyy vuonna 2008. Bush on aiemmin ilmoittanut, että hänen aloittamansa sota siirtyy perintönä tuleville presidenteille.
Clinton sanoi, että niin sotaan lähteminen huonosti valmistautuneena kuin epäpätevästi toteutettu strategiakin olivat Bushin päätöksiä. Hänen mukaansa siivoustöiden jättäminen seuraavan presidentin harteille olisi suurin mahdollinen osoitus vastuuttomuudesta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.