Seuraava juttu on vuosikymmenien takaa. Siinä edesmennyt veljemme Erkki Reinkainen pitää ansiokkaasti puoliaan syytöksistä vanhoillislestadiolaisuutta vastaan. Toivottavasti tästä syntyy ansiokas keskustelu Päivämies, keskiviikko 15.5.1985
Erkki Reinikainen SYYTÖKSIÄ VIIME VUOSIKYMMENINÄ
Etsittäessä syitä viime vuosikymmeninä tapahtuneisiin, joskus rajuihinkin hyökkäyksiin vanhoillislestadiolaisuutta ja siihen kuuluvia kristittyjä vastaan, on todettavissa mm. seuraavat tekijät:
Vuosina 1960 ja 1961 tapahtui hajaannus, jolloin liikkeestä erosi huomattava määrä pappeja. Hajaannuksen perussyyt olivat opillisia. Näkyvänä erimielisyytenä oli erilaiset käsitykset sakramenttiopista.
Toinen erimielisyys koski yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa. Pohjimmiltaan oli kuitenkin kysymys eri näkemyksistä vanhurskauttamisopissa ja seurakuntaopissa. Ulkopuoliset tahot ovat eri yhteyksissä jatkuvasti palanneet näihin kysymyksiin ja vaatineet kirkkoa puuttumaan vanhoillislestadiolaisten opetukseen.
Kirkon piirissä on tapahtunut kehitystä varsin näkyvästi opilliseen hajanaisuuteen ja maallistuneeseen suvaitsevaisuuteen. Vanhoillislestadiolaisten taholta on puhein ja kirjoituksin puututtu näihin ilmiöihin. Tämä on ollut omiaan luomaan "suvaitsemattomuuden" leimaa tämän kristillisyyden päälle.
Yhteiskunnassa on tapahtunut merkittävä kehitys ""kaiken hyväksymisen""suuntaan. Tästä on ollut seurauksena ristiriitatilanteiden synnyttäminen uutta normistoa edustavien ja vanhoillislestadiolaisten kristittyjen, jotka "eivät ole mukautuneet tämän maailman menon mukaan", välillä.
Vanhoillislestadiolaisuus on kasvanut voimakkaasti erityisesti sisältä päin lähivuosikymmeninä. Kristillisyydessä on runsaasti suurperheitä ja näin ollen paljon monisynnyttäjä-äitejä.
Vanhoillislestadiolaisten kielteinen suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn on saanut jopa yllättävän ankaraa tuomiota eräiltä tahoilta.
Rauhanyhdistyksien ja SRK:n vilkas toiminta ja toimitalojen runsas rakentaminen on aiheuttanut syytöksiä eristäytymisestä kirkon toiminnasta ja jopa epäilyjä kirkon eroamisesta.
Erityisesti 1970-luvulla tapahtuneet "hoitotoimenpiteet" ovat olleet voimakkaan arvostelun kohteena. Tähän arvosteluun on liitetty näkyvästi syytös "poliittisesta painostuksesta". Pääsyyttäjinä ovat olleet 1970-luvulla syntyneeseen pieneen hajaannukseen kuuluvat.
Kristillisyytemme kanta televisioon nähden on jatkuvasti arvostelun kohteena.
SUHDE KIRKKOON
Lestadiolaisuuden suhteessa kirkkoon on alusta alkaen ollut ongelmallisia piirteitä. Lars Levi Laestadiuksen monesti varsin voimakaskin kritiikki on säilynyt erityisesti vanhoillislestadiolaisuudessa nykypäiviin saakka, tosin lieventyneenä sanonnoissaan.
kritiikki on kohdistunut erilaisiin maallistumis-ilmiöihin ja opillisiin kysymyksiin. Kritiikin kohteena on ollut myös kirkon ekumeeniset pyrkimykset. Vastaavasti on kirkon taholta ollut aika ajoin ankaraakin arvostelua vanhoillislestadiolaisten julistamista opinkäsityksistä.
Perusongelmaksi ovat muodostuneet erilaiset käsitykset seurakunta- ja sakramenttiopeista. Tällöin voidaan pelkistäen todeta, että vanhoillislestadiolaiset tulkitsevat tunnustuskirjoja Raamatusta käsin ja kirkon monet johtajat Raamattua tunnustuksesta käsin.
Näin ollen vanhoillislestadiolaisille on ensisijainen auktoriteetti Raamattu. Tästä lähtökohdasta lähtien opetetaan, että kirkko ei ole Jumalan valtakunta, vaan sen sisällä on pyhä, yhteinen seurakunta.
Sakramenteista opetetaan Raamatun mukaisesti, että ne kuuluvat uskovaisille. Tämä opetus liittyy myös tunnustuskirjojen opetukseen siinä, että sakramentit "vaativat aivan uskovaista sydäntä". Lapsista opetetaan samoin, että hekin ottavat kasteen vastaan uskolla. Emme näe mitään ristiriitaa siinä, että lapsi on uskon kautta vanhurskas niin kuin muutkin ja ottaa uskolla vastaan kasteen armoliiton elämää varten.
Ristiriita syntyy mielestämme silloin, kun opetetaan, ettei lapsi usko. Laestadius totesi kirjassaan "Hulluinhuonelainen" mm.. "Kaikki apostolit vaativat kastettavilta uskoa. Vuoden 1811 käsikirjan tekijät ovat kuitenkin käsittäneet, ettei lapsella ole mitään uskoa, koska he kohdistavat kysymyksen tulevaisuuteen: Lapsi, haluatko tulla tähän uskoon kastetuksi? Mutta kun Vapahtajamme opin mukaan lapsilla on todellinen usko, kysymyksen pitäisi kuulua: "Lapsi, tahdotko tässä uskossasi tulla kastetuksi?"
Ehtoollisesta vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että sen oikea perustus on vanhurskauttamisoppi.
Ehtoollisessa ei saada syntejä anteeksi, mutta se vaikuttaa uskon kautta kaiken sen siunaukseen, minkä Herra Jeesus siinä antaa. Tällä pyhällä aterialla tulemme uskossamme vahvistetuiksi ja virvoitetuiksi. Jumala siinä ravitsee ja lohduttaa matkamiestä Poikansa ruumiin ja veren todellisella osallisuudella.
Viimeisimmän vuosikymmenen ongelmakenttään suhteessa kansankirkkoomme kuuluvat em. lisäksi vanhoillislestadiolaisten kielteinen suhtautuminen naispappeuteen, aborttiin ja perhesuunnitteluun. On väitetty kirkon piirissä, että monilapsisuus on tuonut kristityille äideille sosiaalisia ongelmia. Uskovaisten keskuudessa ei suurperheitä ole pidetty eettisesti vaikeana kysymyksenä, vaan päinvastoin siunauksena.
Tämän hetken tilannetta tarkasteltaessa on todettava, että "perinteiset" ristiriidat suhteessa kansankirkkoon ovat olemassa, mutta ne aivan ilmeisesti hyväksytään. Käsityksemme on, että kirkon piirissä ymmärretään vanhoillislestadiolaisuuden sekä kirkkopoliittinen merkitys, että sen vaikutus myös kirkkoa tukevana voimana.
Mielestämme on myös keskusteluja käyty enemmän kuin aikaisemmin. Tämä on tapahtunut kirkolliskokouksessa sekä yksityisellä että seurakuntatasolla. Keskustelut ovat olleet rakentavia ja ymmärrettäviä. Ne eivät kuitenkaan ole merkinneet uskon perusteista luopumista.
Herätysliikkeeseen kuuluu nykyisinkin huomattava määrä kirkkomme pappeja. Perinteisesti vanhoillislestadiolaiset ovat myös osallistuneet sekä paikallisseurakunnan että kokonaiskirkon luottamusmiestehtäviin. Tällöin on ollut ja on erityisenä lähtökohtana se, että pyritään vaikuttamaan kirkon toiminnoissa maallistumista vastaan.
Kun toisaalta hengellistä hallintavaltaa ja kirkkoa ei tule samaistaa, tulee toisaalta kirkon kuitenkin opetuksessaan noudattaa hengellistä hallintavaltaa. Lutherin tavoin opetamme vanhoillislestadiolaisuudessa myös, että hengellinen hallintavalta ja Jumalan valtakunta samaistuvat.
Vanhoillislestadiolaisuuden pyrkimys säilyttää suhteet kirkkoon mahdollisimman hyvinä ei ole, muista väitöksistä huolimatta, kirkkopoliittinen vaan uskonelämään liittyvä.
ÄITIEN ASEMA VANHOILLISLESTADIOLAISUUDESSA
Alusta saakka on lestadiolaisuudessa avioliittoa kunnioitettu Jumalan säätämyksenä. Se on tarkoitettu pyhäksi liitoksi miehen ja naisen välillä. Uskovaisten avioliittoon ei ole kuulunut millään aikakaudella syntyvyyden säännöstely. Tämä on ollut myös aikaisemmin kirkon kanta.
Roomalaiskatolisen kirkon kanta on se vielä nykyisinkin. Luther kirjoitti tästä: "Sillä tuo sana, minkä Jumala sanoo: olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, ei ole käsky, vaan enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko, jonka estäminen tai laiminlyöminen ei ole meidän vallassamme." Vanhoillislestadiolaisuus ei ole muuttunut avioliittoon ja perhesuunnitteluun nähden siitä, mitä se on aina ollut. Sen sijaan yhteiskunta ja kirkko ovat muuttuneet käsityksissään.
Tämä luo ristiriitatilanteita.
Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys (SRK) ei ole määrännyt käyttäytymisnormeja uskovaisille aviopuolisoille eikä määrää. On kohtuutonta ja tosiasioiden vastaista väittää, että olisi olemassa "SRK:n julma ja armoton uskonkappale, joka kieltää ehkäisyn terveydellisinkin perustein".
Ehkäisyn torjuminen nousee jokaisen vanhoillislestadiolaisen kristityn kohdalla uskon perusteista käsin omakohtaisena asiana.
Tuskin kirjoittelussa vanhoillislestadiolaisista monisynnyttäjä-äideistä aina on ollut huoli näiden äitien terveydestä. Ei voi välttyä havainnolta, joka antaa aihetta epäillä ko.kirjoittelun varsinaisen tarkoituksen olevan usein vanhoillislestadiolaisuuden ja SRK:n mustaaminen. Jos näin on, kysymyksessä on todellinen kasinaismoraali. Jatkuvasti väitetään, että uskovaiset äidit itse ovat antaneet tietoja vaikeuksistaan kohukirjoittajille.
Vanhoillislestadiolaiset kristityt elävät niin läheisessä keskinäisessä kanssakäymisessä Jumalan rakkauden kautta, ettei edellä esitetty väite tunnu kovinkaan uskottavalta.
Kokonaan toinen asia on sellainen tapaus, jolloin uskovainen monisynnyttäj'-äiti kertoo vaivoistaan lääkärille. Toki kristillisyydessä on tunnettu, että on terveytensä menettäneitä äitejä niin kuin muitakin. Sairaat, ovat he sitten fyysisesti tai psyykkisesti sairaita, tarvitsevat lääkinnällistä apua ja lepoa.
Aviovaimon tai aviomiehen sairastaessa, ollessa toipilaana tai fyysisesti ja psyykkisesti uupuneena, rakkauden käsky ja jo luontokin opettavat, että pidättäydytään sukupuoliyhteydestä tuona aikana. Tämä ei merkitse ehkäisyä, mutta se merkitsee tarvittaessa paastoa ja rukousta Jumalan sanan mukaisesti. Vanhoillislestadiolaiset ovat suuressa puhujainkokouksessa 1970-luvulla ilmaisseet kantanaan edellä esitetyn mukaisen rakkauden neuvon.
Aborttiin nähden on vanhoillislestadiolaisten kanta kielteinen. Abortti ja ehkäisy ovat yhdessä olleet edesauttamassa sukupuolimoraalin pelottavaa rappeutumista maassamme. Kielteinen suhtautuminen aborttiin ei merkitse sitä, että äidit jätettäisiin yksin kamppailemaan mahdollisen sairautensa kanssa raskauden aikana.
Lääketieteelisin keinoin pyritään tekemään kaikki voitava, että päädyttäisiin onnelliseen tulokseen niin äidin kuin odotettavan lapsen kannalta.
Molempien henki on yhtä arvokas. Kaikki voitava on tehtävä kummankin pelastamiseksi. On ollut Jumalan suurta siunausta, että maamme on aivan kärkipaikoilla maailmassa sekä äiti- että lapsikuolleisuuden alhaisuudessa. Ei ole pystytty osoittamaan, että kuolleisuus lestadiolaisäitien keskuudssa olisi yhtään suurempi kuin maassa keskimäärin.
Sanomalehti Kalevassa 2.2.1985 olleen haastattelun johdosta antoi kolme sairaanhoitajaa ja monisynnyttäjä-äitiä seuraavan vastineen 12.2.1985:
"Haastattelu on herättänyt laajasti huomiota vanhoillislestadiolaisten piirissä, ei vähiten "armottoman uskon" äitien keskuudessa. Laajalti joukossamme on tunnettu syvää murhetta kirjoituksen kristillisyytämme kohtaan osoittamasta kielteisestä suhtautumisesta. Näin ovat kokeneet nekin äidit, jotka monisynnyttäjinä ovat joutuneet kärsimään vaivaa. Artikkelin sisältö on sellainen, että jos asiat todella olisivat niin kuin siinä kirjoitetaan, tuskin tässä uskossa olisi yhtään naista. Luettuamme haastattelun mieli tuli murheelliseksi ja heräsi kysymys: joko taas! On ihmeellistä, kuinka ulkopuolinen voi kokea erilailla tämän kristittyjen yhteyden.
Me koemme Jumalan valtakunnassa rakkautta, armoa ja ansaitsematonta hyvyyttä, kun taas muualla maailmassa näemme pelkoa, ahdistusta ja epätoivoa.
Tarkoitettiinko todella tästä pelosta ja ahdistuksesta puhuttaessa meitä, uskovaisia äitejä?
Koemme kyllä pelkoa ja epävarmuutta. Mutta emme elä pelon vallassa. Uskovaisten joukossa vallitsee vapaus, ilo ja rauha.
Vaikeista asioista voidaan puhua vapaasti toisille Jumalan lapsille, toki puhujillekkin. Jokaiseen raskauteen ja synnytykseen voi liittyä riskejä. Elämme kuitenkin siinä onnellisessa ajassa, että raskauden tuomia lisätauteja pystytään hoitamaan hyvin.
Miksikä se, että haluamme omantuntomme mukaan synnyttää lapsiamme, on jollekin ulkopuoliselle niin vaikea? Turvallisella mielellä saa uskovainen äiti mennä synnyttämään. Hän tietää elämänsä olevan Jumalan kädessä ja tuntee siitä uskon kautta kiitollisuutta.
Kiitollisia olemme myös niille monille lääkäreille, sairaanhoitajille, kätilöille ja muulle sairaalahenkilökunnalle, jotka velvollisuudella ja sydämellisellä lämmöllä hoitavat meitä suuriperheisiäkin äitejä.
SENSAATIOHAKUISET SYYTÖKSET
Esimerkkinä siitä, mistä on kysymys sensaatiopyrkimyksissä, seuraavassa eräiden viikkolehtien otsikoita 1980-luvulta:
*Lestadiolaisten törkypesä paljastuu:Miljoonia markkoja CIA:lta! Johtajat makaavat tyttäriään! (Nykyposti n:o 4/huhtikuu 1982
*Tässä yksi esimerkkitapaus lestadiolaisten sukurutsasta:Lestadiolaispaimen pakotti tyttärensä sänkykumppanikseen! (Nykyposti n:o5/toukokuu 1982)
*Ulkopolitiikan takia lestadiolaisten pimeät puuhat hoidettiin salassa julkisuudelta: UKK moitti 1970-luvulla uskovaisia CIA:n rahoista (Nykyposti n:o 6/kesäkuu 1982)
* Valtionkirkkomme suojeluksessa harjoitetaan kidutusta Jumalan rakkauden nimissä (Seura n:o 14/4.4.1985
Kirjoitukset antavat järkyttävän kuvan siitä, miten alas journalismi voi meillä suomessakin laskea, kun "tarkoitus pyhittää keinot". Suomen televisio esitti vuonna 1981 vastaavia asioita, mutta ohjelmasta oli osia poistettu. Ruotsin televisiossa esitettiin 21.2.1982 laaja törkyohjelma lestadiolaisuudesta, jossa oli myös Suomen ohjelmasta poistetut osat. SRK:n johtokunta antoi 8.4.1982 tiedotteen lehdistölle, jossa se jyrkästi torjui Nykypostin esittämät räikeät, totuuden vastaiset kirjoitukset. Tiedotteeseen liittyi myös professori Erkki Väisäsen oikaisu.
Tämän lisäksi lähetti ko. lehdelle oikaisun sukurutsausasiassa se poliisi, joka oli asiaa käsitellyt. Oikaisussaan hän totesi, ettei rikokseen syyllistynyt henkilö ollut lestadiolainen, puhumattakaan, että hän olisi ollut puhuja. Myöhemmin asianomainen sai parannuksen armon. Nykyposti ei julkaissut tiedotetta eikä oikaisua.
Lehtitietojen perusteella on todettavissa haastattelulähteet, ainakin merkittävä osa niistä. Tuolloin haastateltavat olivat aivan varmoja asiastaan.
3.5.1982 tehtiin oikeuskanslerille kantelu "SRK:n johtomiesten pimeiden raha-asioden tutkimiseksi".
12.10.1983 antoi apulaisoikeuskansleri vastauksen, jossa todettiin, että "asiassa ei ole ilmennyt mitään sellaista, mikä vaatisi oikeuskanslerin puuttumista asiaan."
Tämänkin jälkeen vielä yritettiin sitkeästi lämmittää asiaa eräiden lehtien palstoilla. SRK joutui antamaan tämän tähden vielä kaksi laajaa vastiketta. Ensimmäisen vastineemme johdosta samat henklöt, jotka olivat tehneet kantelun oikeuskanslerille, tekivät kantelun Julkisen sanan neuvostolle. Neuvosto totesi kantelun aiheettomaksi.
Kun tutustui kantelijoiden kuulusteluihin, joutui ihmettelemään, miten olemattomilla perusteilla ja luuloilla esitettiin lehdissä ja televisiossa valtavia sensaatioita. SRK on todennut useaan otteeseen, että rahojen osalta oli kysymys täysin laillisista lahjoitusvaroista, joskin samalla todettiin, että ne olisivat saaneet jäädä ottamatta evankeliumin työhön. Kuriositeettina mainittakoon vielä luukullisen pyykkikoneen katsomiskielto. Tästä voidaan todeta ennen kaikkea toimittajan täydellinen kritiikin puute.
Yllättäen vielä tämän vuoden alussa varsin arvovaltaisessa lehdessä oli kirjoitus, jossa tuotiin esille, että lestadiolaisuuden keskuudessa esiintyisi lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Kirjoitus perustui samoihin lähteisiin kuin Nykypostin kirjoitukset. Seuraavassa lehdessä oli päätoimittajan anteeksipyyntö ja aikaisemmin mainittu professori Erkki Väisäsen 8.4.1982 antama oikaisu.
Tuorein sensaatiohakuinen hyökkäys kristillisyyttämme vastaan oli em. Seura-lehden artikkeli huhtikuussa -85. SRK:n työvaliokunta lähetti lehdelle oikaisun, jonka lehti julkaisi 26.4.1985, tosin artikkelin laatijan asiattoman kommentin saattelemana. Seuraavassa esitellään eräitä kohtia SRK:n oikaisusta:
"Eräät rauhanyhdistyksen toiminnasta eroon jääneet ovat jatkuvasti antaneet julkisuuteen vääristyneitä käsityksiänsä SRK:sta, rauhanyhdistyksistä ja yksityisistä kristityistä kuvaamalla rauhanyhdistysten elämän "pakkouskoksi" ja neuvonpidot "painostustoiminnaksi". Samalla he ovat halunneet luoda käsityksen, miten rauhanyhdistyksissä "kuulustellaan ja kidutetaan".
Esimerkkinä tästä on Seuran kuvaus vanhasta papasta, joka määrättiin "konttaamaan pitkin lattioita ja vielä pisimpien nurkkien mukaan armoa anelemassa".
Tätä panettelevaa syytöstä vanhoillislestadiolaisuus tai rauhanyhdistykset eivät ota kannettavakseen!--- Lehtenne artikkeli sisältää lisäksi runsaasti jo vuosia meihin kohdistuneita syytöksiä, joihin Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys on antanut julkisuuteen vastineensa.---Erääseen yksityiskohtaan lehtenne artikkelissa on vielä puututtava: "Eräänä iltayönä saapui kahden uskonystävän lähetystö. He viipyivät aamukolmeen. Seuraavana aamuna pappi ampui itsensä."
Tässä ei ole kysymys enää hyvän lehtimiestavan mukaisesta journalismista! Olisi odottanut, että ennen tällaisen syytöksen esittämistä asian todellinen laita olisi selvitetty. Kun asia olisi selvitetty, Seura ei olisi koskaan voinut sälyttää tapahtunutta vanhoillislestadiolaisten niskoille. Sama voidaan todeta artikkelissa kerrotusta toisesta vastaavanlaisesta tapauksesta.---Tidämme, että kristillisyyteen kuuluu kaikenlaisia ihmisiä, myös mieleltään sairaita, jotka tasavertaisina muiden uskovien kanssa elävät Jumalan rakkauden ja vapauden ilmapiirissä.
Ilon ja vapauden on tuonut anteeksiantamuksen armo Kristuksen ansion tähden. Tässä vapaudessa elää vanhoillislestadiolainen kristillisyys ja siinä terveet, sairaat, vanhukset ja suuri joukko todella iloista ja valoisaa nuorisoa."
Edellä esitettyjen esimerkkien lisäksi on 1960-, 1970- ja 1980.luvuilla ollut legio sensaatioluontoisia ja totuuden vastaisia kirjoituksia lehdistössä ja mitä erilaisimmissa painotuotteissa sekä radiossa ja televisiossa.
Toimittajaväen osalta olisi useissa tapauksissa toivonut paljon tarkempaa lähdekriittistä tarkastelua ja tasapuolisempaa asioiden käsittelyä.
Esimerkiksi tällöin olisi voitu todeta, että vanhoillislestadiolaisuudessa itsemurhatapaukset ovat lähes olemattomat, vain pieni murto-osa valtakunnallisesta keski arvosta.
Uskallamme väittää, että maastamme tuskin löytyy toista saman suuruista yhteisöä, jossa itsemurhat ovat yhtä tuntemattomia.
Samoin olisi ollut käytettävissä tietoja, jotka osoittavat, että kristillisyydessämme avoliittoja ei ole ja avioerot ovat erittäin harvinaisia.
Nekin vain silloin, kun jompikumpi aviopuolisoista tai molemmat ovat luopuneet uskosta.
Edelleen olisi voitu osoittaa kirjoittajille, että vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole alkoholiongelmia, ei siveettömän elämän tuomaa turmiollista vaikutusta.
Vanhoillislestadiolainen kristitty pyrkii elämään lainkuuliaisena kansalaisena uskon tähden.
Tämäkin on nähtävissä, kun sitä tutkitaan oikeista lähteistä.
Hätkähdyttävää on ollut, että eräät kunnianarvoisien päivälehtien ja uskonnollisten lehtien arvostetut kolumnistitkin ovat liittyneet tuomitsijoiden "kuoroon" ennen kuin asioden objektiivinen tutkimus oli suoritettu. Edellä oleva kritiikki lehdistön suuntaan tarkoittaa vain niitä toimittajia, jotka ovat lähteneet parjauskampanjaan vanhoillislestadiolaisuutta vastaan. Olemme iloinneet lehdistön laajasta ja myönteisestä tiedottamisesta esim. suviseuroissa ja muulloinkin vanhoillislestadiolaisista.
Tässä yhteydessä on paikallaan sanoa muutama ajatus ns.hoitokokouksista, joista on kirjoitettu mitä järkyttävämpiä kuvauksia.
Kuvauksia ovat antaneet ne, jotka ovat joko eronneet tai erotettu rauhanyhdistysten jäsenyydestä. Näitä on ollut varsin pieni joukko. Sensijaan se moni kymmentuhatpäinen rauhanyhdistyksiin kuuluva uskovaisten joukko on kokenut nämä "hoitokokoukset" kokonaan toisin. Ne ovat puutteistaankin huolimatta rakentaneet yhteistä uskoa ja rakkautta. Toki yksityisjäsenet ovat tehneet virheitä, mutta kokonaisuudessa on koettu, että toimenpiteet ovat olleet aivan välttämättömät. Tätä osoittaa toisaalta lähteneitten reaktiot ja toisaalta se, että vanhoillislestadiolaisuus elää parhaillaan rauhan, työn ja siunauksen aikaa. Näin me kaikki tunnemme. Siitä on useitten suurten seurojen ja kokouksien lämmin todistus.
SYYTÖKSET POLIITTISESTA PAINOSTUKSESTA
Vanhoillislestadiolaisuudessa otettiin kielteinen kanta sosialismiin Oulussa 1.-4.10.1906 pidetyssä kokouksessa, jossa oli mukana 100 saarnaajaa ja 2000 muuta osanottajaa. Tämän jälkeen käsiteltiin sosialismia useissa muissakin kokouksissa ennen vuotta 1939. Näissä kaikissa toistettiin kielteinen kanta sosialismiin.
Suhde vasemmistoon on säilynyt entisellään hengellisen hallintavallan alueella. Maallisen hallintavallan alueella ei vanhoillislestadiolaisuus ota kantaa vasemmistoon, kuten ei muihinkaan puolueisiin, sillä se "kenttä" kuuluu puolueille. Tämä periaatteellinen ero on selkeästi todettava.
Yksityiset kristityt toimivat poliittisessa elämässä kaikkien kanssa. Tällöin tulee käyttäytymisen ohjenuorana olla sovun ja rauhan rakentaminen.
Toki me toteamme, että esim.sosiaalidemokraatit ovat tehneet paljon myönteistä kansamme hyväksi. Myös muu vasemmisto on toiminut vähäosaisten paremman toimeentulon saamiseksi.
Kristillisiin moraaliperaatteisiin perustuva puolue on toiminnassa eräin osin kansan siveellisen elämän säilyttämiseksi eettisesti korkeana. Tässä on eräitä esimerkkejä käsityskannastamme.
Hengellisen hallintavallan alueella, Jumalan valtakunnassa, otetaan kantaa siihen, mikä poliittisen elämän aatekentässä ei ole kristitylle sopivaa. Tällöin nähdään maailmankatsomuksellinen ja henkinen kokonaiskuva ratkaisevana suhtautumisessa poliittisiinkin aatevirtauksiin. Tässä valossa on viime vuosikymmeninä keskusteltu vanhoillislestadiolaisten virallisissakin kokouksissa kristityn suhtautumisesta ajan ilmiöihin.
Useamman kerran ja laajana yksimielisenä kantana on todettu, ettei vanhoillislestadiolaiset pidä materialistisen maailmankatsomuksen omaavia ideologioita heille sopivana.
Samoin on suhtauduttu ekumeenisiin aatevirtauksiin poliittisessa elämässä, kuin myös sellaiseen poliittiseen henkeen, jossa on voimakas ja jatkuvasti esillä repivä, katkera, toisia haukkuva ja vihainen puhetapa.
Vanhoillislestadiolainen kristillisyys on tahtonut noudattaa kahden hallintavallan opetusta käytännössä Raamatun opetuksen perustellaa. Eri aikakausina on ollut ihmisistä nousevia virtauksia, jotka ovat tahtoneet vetää kristillisyyden mukaan poliittiseen elämään.
Nämä on joko torjuttu tai hoidettu ja Jumala on auttanut lapsiaan pääsemään vapaaksi, niin että voimme sanoa kahden hallintavallan opin olevan tätä nykyä yksimielisesti kristillisyytemme hyväksymä.
Rauhanyhdistyksiin ja SRK:hon kohdistuva kantelu on jälleen jätetty oikeuskanslerille. Tällä kertaa on kysymys väitetyistä poliittiista painostuksista. Rauhanyhdistyksillä on oikeus olla mitä mieltä tahansa Suomen lakien puitteissa poliitiista puolueista. Kenelläkään ei ole lupa pakottaa jäseneksi tai pitää jäsenenä sellaista henkilöä, joka poliittisen ideologiansa tähden katsotaan sopimattomaksi jäsenyyteen. Tämä on kuitenkin vain ulkonainen toteamus.
Kukaan,joka uskon kautta on yhteisessä rakkaudessa, ei joudu ristiriitaan poliittisista tai muistakaan syistä uskonveljien ja -sisarien kanssa.
LOPUKSI
Loppuyhteenvedoksi otetaan eräs ulkopuolisen vanhoillislestadiolaisuutta puoltava kirjoitus. Nykyinen YK:n suurlähettiläämme, fil. tri.Keijo Korhonen kirjoitti Helsingin sanomissa 10.4.1980 otsikolla "Outoa holhousta" seuraavasti:
"Teol. lis. Miikka Ruokasen alakerta (4.4.) vanhalestadiolaisista (pit. olla vanhoillislestadiolaisista) herättää kysymyksiä.
Vanhalestadiolaisten "ongelma" on Ruokasen mukaan" tullut pisteeseen, jossa on tapahduttava ratkaisu". Miksi? Häiritsevätkö lestadiolaiset kirkon toimintaa? Harjoittavatko he ympäristönsä pakkokäännytystä? Vai onko vika siinä, että heidän sisäiset päätöksensä "ovat heijastelleet liikkeen alkuperäisen kannatusalueen eli pohjoisen maaseudun arvoja", kuten Ruokanen sanoo.
Kun kirjoittaja näyttää puoltavan moniarvoisuuttaa, hän voisi soveltaa oppiaan myös suhtautumisessaan vanhalestadiolaisuuteen.
Ulkopuolisena tiedän, että lestadiolaiset kuuluvat tasavallan parhaisiin kansalaisiin: he tekevät ahkerasti ja hyvin työnsä, maksavat veronsa, tuottavat maalle uusia veronmaksajia, joita totisesti tarvitaan. Annetaan heidän omassa yhteisössään noudattaa niitä uskonto- ja moraalioppeja, joita he haluvat. Jätetään lestadiolaiset jo rauhaan!
Vai onko tarkoitus tältäkin osin lisätä "syrjä-Suomen ihmisen omanarvontunnon puutetta", josta Ruokanen kirjoittaa, ja alistaa jälleen eräs alueellinen erikoispiirre, lestadiolaisuus, keskitetyn virkavallan yhtäläistävään hlhoukseen?"
Paavali kirjoitti roomalaisille: "Jos mahdollinen on, niin paljo kuin teissä on, niin pitäkäät rauha kaikkien ihmisten kanssa" (Room. 12:18).
Pietari kirjoitti valituille muukalaisille: "Ja pitäkäät hyvä omatunto, että ne, jotka teitä panettelevat, niin kuin pahantekijöitä, häpeäisivät että he ovat häväisseet teidän hyvän menonne Kristuksessa" (1.Piet. 3:16).
Erkki Reinikainen SYYTÖKSIÄ VIIME VUOSIKYMMENINÄ
Etsittäessä syitä viime vuosikymmeninä tapahtuneisiin, joskus rajuihinkin hyökkäyksiin vanhoillislestadiolaisuutta ja siihen kuuluvia kristittyjä vastaan, on todettavissa mm. seuraavat tekijät:
Vuosina 1960 ja 1961 tapahtui hajaannus, jolloin liikkeestä erosi huomattava määrä pappeja. Hajaannuksen perussyyt olivat opillisia. Näkyvänä erimielisyytenä oli erilaiset käsitykset sakramenttiopista.
Toinen erimielisyys koski yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa. Pohjimmiltaan oli kuitenkin kysymys eri näkemyksistä vanhurskauttamisopissa ja seurakuntaopissa. Ulkopuoliset tahot ovat eri yhteyksissä jatkuvasti palanneet näihin kysymyksiin ja vaatineet kirkkoa puuttumaan vanhoillislestadiolaisten opetukseen.
Kirkon piirissä on tapahtunut kehitystä varsin näkyvästi opilliseen hajanaisuuteen ja maallistuneeseen suvaitsevaisuuteen. Vanhoillislestadiolaisten taholta on puhein ja kirjoituksin puututtu näihin ilmiöihin. Tämä on ollut omiaan luomaan "suvaitsemattomuuden" leimaa tämän kristillisyyden päälle.
Yhteiskunnassa on tapahtunut merkittävä kehitys ""kaiken hyväksymisen""suuntaan. Tästä on ollut seurauksena ristiriitatilanteiden synnyttäminen uutta normistoa edustavien ja vanhoillislestadiolaisten kristittyjen, jotka "eivät ole mukautuneet tämän maailman menon mukaan", välillä.
Vanhoillislestadiolaisuus on kasvanut voimakkaasti erityisesti sisältä päin lähivuosikymmeninä. Kristillisyydessä on runsaasti suurperheitä ja näin ollen paljon monisynnyttäjä-äitejä.
Vanhoillislestadiolaisten kielteinen suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn on saanut jopa yllättävän ankaraa tuomiota eräiltä tahoilta.
Rauhanyhdistyksien ja SRK:n vilkas toiminta ja toimitalojen runsas rakentaminen on aiheuttanut syytöksiä eristäytymisestä kirkon toiminnasta ja jopa epäilyjä kirkon eroamisesta.
Erityisesti 1970-luvulla tapahtuneet "hoitotoimenpiteet" ovat olleet voimakkaan arvostelun kohteena. Tähän arvosteluun on liitetty näkyvästi syytös "poliittisesta painostuksesta". Pääsyyttäjinä ovat olleet 1970-luvulla syntyneeseen pieneen hajaannukseen kuuluvat.
Kristillisyytemme kanta televisioon nähden on jatkuvasti arvostelun kohteena.
SUHDE KIRKKOON
Lestadiolaisuuden suhteessa kirkkoon on alusta alkaen ollut ongelmallisia piirteitä. Lars Levi Laestadiuksen monesti varsin voimakaskin kritiikki on säilynyt erityisesti vanhoillislestadiolaisuudessa nykypäiviin saakka, tosin lieventyneenä sanonnoissaan.
kritiikki on kohdistunut erilaisiin maallistumis-ilmiöihin ja opillisiin kysymyksiin. Kritiikin kohteena on ollut myös kirkon ekumeeniset pyrkimykset. Vastaavasti on kirkon taholta ollut aika ajoin ankaraakin arvostelua vanhoillislestadiolaisten julistamista opinkäsityksistä.
Perusongelmaksi ovat muodostuneet erilaiset käsitykset seurakunta- ja sakramenttiopeista. Tällöin voidaan pelkistäen todeta, että vanhoillislestadiolaiset tulkitsevat tunnustuskirjoja Raamatusta käsin ja kirkon monet johtajat Raamattua tunnustuksesta käsin.
Näin ollen vanhoillislestadiolaisille on ensisijainen auktoriteetti Raamattu. Tästä lähtökohdasta lähtien opetetaan, että kirkko ei ole Jumalan valtakunta, vaan sen sisällä on pyhä, yhteinen seurakunta.
Sakramenteista opetetaan Raamatun mukaisesti, että ne kuuluvat uskovaisille. Tämä opetus liittyy myös tunnustuskirjojen opetukseen siinä, että sakramentit "vaativat aivan uskovaista sydäntä". Lapsista opetetaan samoin, että hekin ottavat kasteen vastaan uskolla. Emme näe mitään ristiriitaa siinä, että lapsi on uskon kautta vanhurskas niin kuin muutkin ja ottaa uskolla vastaan kasteen armoliiton elämää varten.
Ristiriita syntyy mielestämme silloin, kun opetetaan, ettei lapsi usko. Laestadius totesi kirjassaan "Hulluinhuonelainen" mm.. "Kaikki apostolit vaativat kastettavilta uskoa. Vuoden 1811 käsikirjan tekijät ovat kuitenkin käsittäneet, ettei lapsella ole mitään uskoa, koska he kohdistavat kysymyksen tulevaisuuteen: Lapsi, haluatko tulla tähän uskoon kastetuksi? Mutta kun Vapahtajamme opin mukaan lapsilla on todellinen usko, kysymyksen pitäisi kuulua: "Lapsi, tahdotko tässä uskossasi tulla kastetuksi?"
Ehtoollisesta vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että sen oikea perustus on vanhurskauttamisoppi.
Ehtoollisessa ei saada syntejä anteeksi, mutta se vaikuttaa uskon kautta kaiken sen siunaukseen, minkä Herra Jeesus siinä antaa. Tällä pyhällä aterialla tulemme uskossamme vahvistetuiksi ja virvoitetuiksi. Jumala siinä ravitsee ja lohduttaa matkamiestä Poikansa ruumiin ja veren todellisella osallisuudella.
Viimeisimmän vuosikymmenen ongelmakenttään suhteessa kansankirkkoomme kuuluvat em. lisäksi vanhoillislestadiolaisten kielteinen suhtautuminen naispappeuteen, aborttiin ja perhesuunnitteluun. On väitetty kirkon piirissä, että monilapsisuus on tuonut kristityille äideille sosiaalisia ongelmia. Uskovaisten keskuudessa ei suurperheitä ole pidetty eettisesti vaikeana kysymyksenä, vaan päinvastoin siunauksena.
Tämän hetken tilannetta tarkasteltaessa on todettava, että "perinteiset" ristiriidat suhteessa kansankirkkoon ovat olemassa, mutta ne aivan ilmeisesti hyväksytään. Käsityksemme on, että kirkon piirissä ymmärretään vanhoillislestadiolaisuuden sekä kirkkopoliittinen merkitys, että sen vaikutus myös kirkkoa tukevana voimana.
Mielestämme on myös keskusteluja käyty enemmän kuin aikaisemmin. Tämä on tapahtunut kirkolliskokouksessa sekä yksityisellä että seurakuntatasolla. Keskustelut ovat olleet rakentavia ja ymmärrettäviä. Ne eivät kuitenkaan ole merkinneet uskon perusteista luopumista.
Herätysliikkeeseen kuuluu nykyisinkin huomattava määrä kirkkomme pappeja. Perinteisesti vanhoillislestadiolaiset ovat myös osallistuneet sekä paikallisseurakunnan että kokonaiskirkon luottamusmiestehtäviin. Tällöin on ollut ja on erityisenä lähtökohtana se, että pyritään vaikuttamaan kirkon toiminnoissa maallistumista vastaan.
Kun toisaalta hengellistä hallintavaltaa ja kirkkoa ei tule samaistaa, tulee toisaalta kirkon kuitenkin opetuksessaan noudattaa hengellistä hallintavaltaa. Lutherin tavoin opetamme vanhoillislestadiolaisuudessa myös, että hengellinen hallintavalta ja Jumalan valtakunta samaistuvat.
Vanhoillislestadiolaisuuden pyrkimys säilyttää suhteet kirkkoon mahdollisimman hyvinä ei ole, muista väitöksistä huolimatta, kirkkopoliittinen vaan uskonelämään liittyvä.
ÄITIEN ASEMA VANHOILLISLESTADIOLAISUUDESSA
Alusta saakka on lestadiolaisuudessa avioliittoa kunnioitettu Jumalan säätämyksenä. Se on tarkoitettu pyhäksi liitoksi miehen ja naisen välillä. Uskovaisten avioliittoon ei ole kuulunut millään aikakaudella syntyvyyden säännöstely. Tämä on ollut myös aikaisemmin kirkon kanta.
Roomalaiskatolisen kirkon kanta on se vielä nykyisinkin. Luther kirjoitti tästä: "Sillä tuo sana, minkä Jumala sanoo: olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, ei ole käsky, vaan enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko, jonka estäminen tai laiminlyöminen ei ole meidän vallassamme." Vanhoillislestadiolaisuus ei ole muuttunut avioliittoon ja perhesuunnitteluun nähden siitä, mitä se on aina ollut. Sen sijaan yhteiskunta ja kirkko ovat muuttuneet käsityksissään.
Tämä luo ristiriitatilanteita.
Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys (SRK) ei ole määrännyt käyttäytymisnormeja uskovaisille aviopuolisoille eikä määrää. On kohtuutonta ja tosiasioiden vastaista väittää, että olisi olemassa "SRK:n julma ja armoton uskonkappale, joka kieltää ehkäisyn terveydellisinkin perustein".
Ehkäisyn torjuminen nousee jokaisen vanhoillislestadiolaisen kristityn kohdalla uskon perusteista käsin omakohtaisena asiana.
Tuskin kirjoittelussa vanhoillislestadiolaisista monisynnyttäjä-äideistä aina on ollut huoli näiden äitien terveydestä. Ei voi välttyä havainnolta, joka antaa aihetta epäillä ko.kirjoittelun varsinaisen tarkoituksen olevan usein vanhoillislestadiolaisuuden ja SRK:n mustaaminen. Jos näin on, kysymyksessä on todellinen kasinaismoraali. Jatkuvasti väitetään, että uskovaiset äidit itse ovat antaneet tietoja vaikeuksistaan kohukirjoittajille.
Vanhoillislestadiolaiset kristityt elävät niin läheisessä keskinäisessä kanssakäymisessä Jumalan rakkauden kautta, ettei edellä esitetty väite tunnu kovinkaan uskottavalta.
Kokonaan toinen asia on sellainen tapaus, jolloin uskovainen monisynnyttäj'-äiti kertoo vaivoistaan lääkärille. Toki kristillisyydessä on tunnettu, että on terveytensä menettäneitä äitejä niin kuin muitakin. Sairaat, ovat he sitten fyysisesti tai psyykkisesti sairaita, tarvitsevat lääkinnällistä apua ja lepoa.
Aviovaimon tai aviomiehen sairastaessa, ollessa toipilaana tai fyysisesti ja psyykkisesti uupuneena, rakkauden käsky ja jo luontokin opettavat, että pidättäydytään sukupuoliyhteydestä tuona aikana. Tämä ei merkitse ehkäisyä, mutta se merkitsee tarvittaessa paastoa ja rukousta Jumalan sanan mukaisesti. Vanhoillislestadiolaiset ovat suuressa puhujainkokouksessa 1970-luvulla ilmaisseet kantanaan edellä esitetyn mukaisen rakkauden neuvon.
Aborttiin nähden on vanhoillislestadiolaisten kanta kielteinen. Abortti ja ehkäisy ovat yhdessä olleet edesauttamassa sukupuolimoraalin pelottavaa rappeutumista maassamme. Kielteinen suhtautuminen aborttiin ei merkitse sitä, että äidit jätettäisiin yksin kamppailemaan mahdollisen sairautensa kanssa raskauden aikana.
Lääketieteelisin keinoin pyritään tekemään kaikki voitava, että päädyttäisiin onnelliseen tulokseen niin äidin kuin odotettavan lapsen kannalta.
Molempien henki on yhtä arvokas. Kaikki voitava on tehtävä kummankin pelastamiseksi. On ollut Jumalan suurta siunausta, että maamme on aivan kärkipaikoilla maailmassa sekä äiti- että lapsikuolleisuuden alhaisuudessa. Ei ole pystytty osoittamaan, että kuolleisuus lestadiolaisäitien keskuudssa olisi yhtään suurempi kuin maassa keskimäärin.
Sanomalehti Kalevassa 2.2.1985 olleen haastattelun johdosta antoi kolme sairaanhoitajaa ja monisynnyttäjä-äitiä seuraavan vastineen 12.2.1985:
"Haastattelu on herättänyt laajasti huomiota vanhoillislestadiolaisten piirissä, ei vähiten "armottoman uskon" äitien keskuudessa. Laajalti joukossamme on tunnettu syvää murhetta kirjoituksen kristillisyytämme kohtaan osoittamasta kielteisestä suhtautumisesta. Näin ovat kokeneet nekin äidit, jotka monisynnyttäjinä ovat joutuneet kärsimään vaivaa. Artikkelin sisältö on sellainen, että jos asiat todella olisivat niin kuin siinä kirjoitetaan, tuskin tässä uskossa olisi yhtään naista. Luettuamme haastattelun mieli tuli murheelliseksi ja heräsi kysymys: joko taas! On ihmeellistä, kuinka ulkopuolinen voi kokea erilailla tämän kristittyjen yhteyden.
Me koemme Jumalan valtakunnassa rakkautta, armoa ja ansaitsematonta hyvyyttä, kun taas muualla maailmassa näemme pelkoa, ahdistusta ja epätoivoa.
Tarkoitettiinko todella tästä pelosta ja ahdistuksesta puhuttaessa meitä, uskovaisia äitejä?
Koemme kyllä pelkoa ja epävarmuutta. Mutta emme elä pelon vallassa. Uskovaisten joukossa vallitsee vapaus, ilo ja rauha.
Vaikeista asioista voidaan puhua vapaasti toisille Jumalan lapsille, toki puhujillekkin. Jokaiseen raskauteen ja synnytykseen voi liittyä riskejä. Elämme kuitenkin siinä onnellisessa ajassa, että raskauden tuomia lisätauteja pystytään hoitamaan hyvin.
Miksikä se, että haluamme omantuntomme mukaan synnyttää lapsiamme, on jollekin ulkopuoliselle niin vaikea? Turvallisella mielellä saa uskovainen äiti mennä synnyttämään. Hän tietää elämänsä olevan Jumalan kädessä ja tuntee siitä uskon kautta kiitollisuutta.
Kiitollisia olemme myös niille monille lääkäreille, sairaanhoitajille, kätilöille ja muulle sairaalahenkilökunnalle, jotka velvollisuudella ja sydämellisellä lämmöllä hoitavat meitä suuriperheisiäkin äitejä.
SENSAATIOHAKUISET SYYTÖKSET
Esimerkkinä siitä, mistä on kysymys sensaatiopyrkimyksissä, seuraavassa eräiden viikkolehtien otsikoita 1980-luvulta:
*Lestadiolaisten törkypesä paljastuu:Miljoonia markkoja CIA:lta! Johtajat makaavat tyttäriään! (Nykyposti n:o 4/huhtikuu 1982
*Tässä yksi esimerkkitapaus lestadiolaisten sukurutsasta:Lestadiolaispaimen pakotti tyttärensä sänkykumppanikseen! (Nykyposti n:o5/toukokuu 1982)
*Ulkopolitiikan takia lestadiolaisten pimeät puuhat hoidettiin salassa julkisuudelta: UKK moitti 1970-luvulla uskovaisia CIA:n rahoista (Nykyposti n:o 6/kesäkuu 1982)
* Valtionkirkkomme suojeluksessa harjoitetaan kidutusta Jumalan rakkauden nimissä (Seura n:o 14/4.4.1985
Kirjoitukset antavat järkyttävän kuvan siitä, miten alas journalismi voi meillä suomessakin laskea, kun "tarkoitus pyhittää keinot". Suomen televisio esitti vuonna 1981 vastaavia asioita, mutta ohjelmasta oli osia poistettu. Ruotsin televisiossa esitettiin 21.2.1982 laaja törkyohjelma lestadiolaisuudesta, jossa oli myös Suomen ohjelmasta poistetut osat. SRK:n johtokunta antoi 8.4.1982 tiedotteen lehdistölle, jossa se jyrkästi torjui Nykypostin esittämät räikeät, totuuden vastaiset kirjoitukset. Tiedotteeseen liittyi myös professori Erkki Väisäsen oikaisu.
Tämän lisäksi lähetti ko. lehdelle oikaisun sukurutsausasiassa se poliisi, joka oli asiaa käsitellyt. Oikaisussaan hän totesi, ettei rikokseen syyllistynyt henkilö ollut lestadiolainen, puhumattakaan, että hän olisi ollut puhuja. Myöhemmin asianomainen sai parannuksen armon. Nykyposti ei julkaissut tiedotetta eikä oikaisua.
Lehtitietojen perusteella on todettavissa haastattelulähteet, ainakin merkittävä osa niistä. Tuolloin haastateltavat olivat aivan varmoja asiastaan.
3.5.1982 tehtiin oikeuskanslerille kantelu "SRK:n johtomiesten pimeiden raha-asioden tutkimiseksi".
12.10.1983 antoi apulaisoikeuskansleri vastauksen, jossa todettiin, että "asiassa ei ole ilmennyt mitään sellaista, mikä vaatisi oikeuskanslerin puuttumista asiaan."
Tämänkin jälkeen vielä yritettiin sitkeästi lämmittää asiaa eräiden lehtien palstoilla. SRK joutui antamaan tämän tähden vielä kaksi laajaa vastiketta. Ensimmäisen vastineemme johdosta samat henklöt, jotka olivat tehneet kantelun oikeuskanslerille, tekivät kantelun Julkisen sanan neuvostolle. Neuvosto totesi kantelun aiheettomaksi.
Kun tutustui kantelijoiden kuulusteluihin, joutui ihmettelemään, miten olemattomilla perusteilla ja luuloilla esitettiin lehdissä ja televisiossa valtavia sensaatioita. SRK on todennut useaan otteeseen, että rahojen osalta oli kysymys täysin laillisista lahjoitusvaroista, joskin samalla todettiin, että ne olisivat saaneet jäädä ottamatta evankeliumin työhön. Kuriositeettina mainittakoon vielä luukullisen pyykkikoneen katsomiskielto. Tästä voidaan todeta ennen kaikkea toimittajan täydellinen kritiikin puute.
Yllättäen vielä tämän vuoden alussa varsin arvovaltaisessa lehdessä oli kirjoitus, jossa tuotiin esille, että lestadiolaisuuden keskuudessa esiintyisi lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Kirjoitus perustui samoihin lähteisiin kuin Nykypostin kirjoitukset. Seuraavassa lehdessä oli päätoimittajan anteeksipyyntö ja aikaisemmin mainittu professori Erkki Väisäsen 8.4.1982 antama oikaisu.
Tuorein sensaatiohakuinen hyökkäys kristillisyyttämme vastaan oli em. Seura-lehden artikkeli huhtikuussa -85. SRK:n työvaliokunta lähetti lehdelle oikaisun, jonka lehti julkaisi 26.4.1985, tosin artikkelin laatijan asiattoman kommentin saattelemana. Seuraavassa esitellään eräitä kohtia SRK:n oikaisusta:
"Eräät rauhanyhdistyksen toiminnasta eroon jääneet ovat jatkuvasti antaneet julkisuuteen vääristyneitä käsityksiänsä SRK:sta, rauhanyhdistyksistä ja yksityisistä kristityistä kuvaamalla rauhanyhdistysten elämän "pakkouskoksi" ja neuvonpidot "painostustoiminnaksi". Samalla he ovat halunneet luoda käsityksen, miten rauhanyhdistyksissä "kuulustellaan ja kidutetaan".
Esimerkkinä tästä on Seuran kuvaus vanhasta papasta, joka määrättiin "konttaamaan pitkin lattioita ja vielä pisimpien nurkkien mukaan armoa anelemassa".
Tätä panettelevaa syytöstä vanhoillislestadiolaisuus tai rauhanyhdistykset eivät ota kannettavakseen!--- Lehtenne artikkeli sisältää lisäksi runsaasti jo vuosia meihin kohdistuneita syytöksiä, joihin Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys on antanut julkisuuteen vastineensa.---Erääseen yksityiskohtaan lehtenne artikkelissa on vielä puututtava: "Eräänä iltayönä saapui kahden uskonystävän lähetystö. He viipyivät aamukolmeen. Seuraavana aamuna pappi ampui itsensä."
Tässä ei ole kysymys enää hyvän lehtimiestavan mukaisesta journalismista! Olisi odottanut, että ennen tällaisen syytöksen esittämistä asian todellinen laita olisi selvitetty. Kun asia olisi selvitetty, Seura ei olisi koskaan voinut sälyttää tapahtunutta vanhoillislestadiolaisten niskoille. Sama voidaan todeta artikkelissa kerrotusta toisesta vastaavanlaisesta tapauksesta.---Tidämme, että kristillisyyteen kuuluu kaikenlaisia ihmisiä, myös mieleltään sairaita, jotka tasavertaisina muiden uskovien kanssa elävät Jumalan rakkauden ja vapauden ilmapiirissä.
Ilon ja vapauden on tuonut anteeksiantamuksen armo Kristuksen ansion tähden. Tässä vapaudessa elää vanhoillislestadiolainen kristillisyys ja siinä terveet, sairaat, vanhukset ja suuri joukko todella iloista ja valoisaa nuorisoa."
Edellä esitettyjen esimerkkien lisäksi on 1960-, 1970- ja 1980.luvuilla ollut legio sensaatioluontoisia ja totuuden vastaisia kirjoituksia lehdistössä ja mitä erilaisimmissa painotuotteissa sekä radiossa ja televisiossa.
Toimittajaväen osalta olisi useissa tapauksissa toivonut paljon tarkempaa lähdekriittistä tarkastelua ja tasapuolisempaa asioiden käsittelyä.
Esimerkiksi tällöin olisi voitu todeta, että vanhoillislestadiolaisuudessa itsemurhatapaukset ovat lähes olemattomat, vain pieni murto-osa valtakunnallisesta keski arvosta.
Uskallamme väittää, että maastamme tuskin löytyy toista saman suuruista yhteisöä, jossa itsemurhat ovat yhtä tuntemattomia.
Samoin olisi ollut käytettävissä tietoja, jotka osoittavat, että kristillisyydessämme avoliittoja ei ole ja avioerot ovat erittäin harvinaisia.
Nekin vain silloin, kun jompikumpi aviopuolisoista tai molemmat ovat luopuneet uskosta.
Edelleen olisi voitu osoittaa kirjoittajille, että vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole alkoholiongelmia, ei siveettömän elämän tuomaa turmiollista vaikutusta.
Vanhoillislestadiolainen kristitty pyrkii elämään lainkuuliaisena kansalaisena uskon tähden.
Tämäkin on nähtävissä, kun sitä tutkitaan oikeista lähteistä.
Hätkähdyttävää on ollut, että eräät kunnianarvoisien päivälehtien ja uskonnollisten lehtien arvostetut kolumnistitkin ovat liittyneet tuomitsijoiden "kuoroon" ennen kuin asioden objektiivinen tutkimus oli suoritettu. Edellä oleva kritiikki lehdistön suuntaan tarkoittaa vain niitä toimittajia, jotka ovat lähteneet parjauskampanjaan vanhoillislestadiolaisuutta vastaan. Olemme iloinneet lehdistön laajasta ja myönteisestä tiedottamisesta esim. suviseuroissa ja muulloinkin vanhoillislestadiolaisista.
Tässä yhteydessä on paikallaan sanoa muutama ajatus ns.hoitokokouksista, joista on kirjoitettu mitä järkyttävämpiä kuvauksia.
Kuvauksia ovat antaneet ne, jotka ovat joko eronneet tai erotettu rauhanyhdistysten jäsenyydestä. Näitä on ollut varsin pieni joukko. Sensijaan se moni kymmentuhatpäinen rauhanyhdistyksiin kuuluva uskovaisten joukko on kokenut nämä "hoitokokoukset" kokonaan toisin. Ne ovat puutteistaankin huolimatta rakentaneet yhteistä uskoa ja rakkautta. Toki yksityisjäsenet ovat tehneet virheitä, mutta kokonaisuudessa on koettu, että toimenpiteet ovat olleet aivan välttämättömät. Tätä osoittaa toisaalta lähteneitten reaktiot ja toisaalta se, että vanhoillislestadiolaisuus elää parhaillaan rauhan, työn ja siunauksen aikaa. Näin me kaikki tunnemme. Siitä on useitten suurten seurojen ja kokouksien lämmin todistus.
SYYTÖKSET POLIITTISESTA PAINOSTUKSESTA
Vanhoillislestadiolaisuudessa otettiin kielteinen kanta sosialismiin Oulussa 1.-4.10.1906 pidetyssä kokouksessa, jossa oli mukana 100 saarnaajaa ja 2000 muuta osanottajaa. Tämän jälkeen käsiteltiin sosialismia useissa muissakin kokouksissa ennen vuotta 1939. Näissä kaikissa toistettiin kielteinen kanta sosialismiin.
Suhde vasemmistoon on säilynyt entisellään hengellisen hallintavallan alueella. Maallisen hallintavallan alueella ei vanhoillislestadiolaisuus ota kantaa vasemmistoon, kuten ei muihinkaan puolueisiin, sillä se "kenttä" kuuluu puolueille. Tämä periaatteellinen ero on selkeästi todettava.
Yksityiset kristityt toimivat poliittisessa elämässä kaikkien kanssa. Tällöin tulee käyttäytymisen ohjenuorana olla sovun ja rauhan rakentaminen.
Toki me toteamme, että esim.sosiaalidemokraatit ovat tehneet paljon myönteistä kansamme hyväksi. Myös muu vasemmisto on toiminut vähäosaisten paremman toimeentulon saamiseksi.
Kristillisiin moraaliperaatteisiin perustuva puolue on toiminnassa eräin osin kansan siveellisen elämän säilyttämiseksi eettisesti korkeana. Tässä on eräitä esimerkkejä käsityskannastamme.
Hengellisen hallintavallan alueella, Jumalan valtakunnassa, otetaan kantaa siihen, mikä poliittisen elämän aatekentässä ei ole kristitylle sopivaa. Tällöin nähdään maailmankatsomuksellinen ja henkinen kokonaiskuva ratkaisevana suhtautumisessa poliittisiinkin aatevirtauksiin. Tässä valossa on viime vuosikymmeninä keskusteltu vanhoillislestadiolaisten virallisissakin kokouksissa kristityn suhtautumisesta ajan ilmiöihin.
Useamman kerran ja laajana yksimielisenä kantana on todettu, ettei vanhoillislestadiolaiset pidä materialistisen maailmankatsomuksen omaavia ideologioita heille sopivana.
Samoin on suhtauduttu ekumeenisiin aatevirtauksiin poliittisessa elämässä, kuin myös sellaiseen poliittiseen henkeen, jossa on voimakas ja jatkuvasti esillä repivä, katkera, toisia haukkuva ja vihainen puhetapa.
Vanhoillislestadiolainen kristillisyys on tahtonut noudattaa kahden hallintavallan opetusta käytännössä Raamatun opetuksen perustellaa. Eri aikakausina on ollut ihmisistä nousevia virtauksia, jotka ovat tahtoneet vetää kristillisyyden mukaan poliittiseen elämään.
Nämä on joko torjuttu tai hoidettu ja Jumala on auttanut lapsiaan pääsemään vapaaksi, niin että voimme sanoa kahden hallintavallan opin olevan tätä nykyä yksimielisesti kristillisyytemme hyväksymä.
Rauhanyhdistyksiin ja SRK:hon kohdistuva kantelu on jälleen jätetty oikeuskanslerille. Tällä kertaa on kysymys väitetyistä poliittiista painostuksista. Rauhanyhdistyksillä on oikeus olla mitä mieltä tahansa Suomen lakien puitteissa poliitiista puolueista. Kenelläkään ei ole lupa pakottaa jäseneksi tai pitää jäsenenä sellaista henkilöä, joka poliittisen ideologiansa tähden katsotaan sopimattomaksi jäsenyyteen. Tämä on kuitenkin vain ulkonainen toteamus.
Kukaan,joka uskon kautta on yhteisessä rakkaudessa, ei joudu ristiriitaan poliittisista tai muistakaan syistä uskonveljien ja -sisarien kanssa.
LOPUKSI
Loppuyhteenvedoksi otetaan eräs ulkopuolisen vanhoillislestadiolaisuutta puoltava kirjoitus. Nykyinen YK:n suurlähettiläämme, fil. tri.Keijo Korhonen kirjoitti Helsingin sanomissa 10.4.1980 otsikolla "Outoa holhousta" seuraavasti:
"Teol. lis. Miikka Ruokasen alakerta (4.4.) vanhalestadiolaisista (pit. olla vanhoillislestadiolaisista) herättää kysymyksiä.
Vanhalestadiolaisten "ongelma" on Ruokasen mukaan" tullut pisteeseen, jossa on tapahduttava ratkaisu". Miksi? Häiritsevätkö lestadiolaiset kirkon toimintaa? Harjoittavatko he ympäristönsä pakkokäännytystä? Vai onko vika siinä, että heidän sisäiset päätöksensä "ovat heijastelleet liikkeen alkuperäisen kannatusalueen eli pohjoisen maaseudun arvoja", kuten Ruokanen sanoo.
Kun kirjoittaja näyttää puoltavan moniarvoisuuttaa, hän voisi soveltaa oppiaan myös suhtautumisessaan vanhalestadiolaisuuteen.
Ulkopuolisena tiedän, että lestadiolaiset kuuluvat tasavallan parhaisiin kansalaisiin: he tekevät ahkerasti ja hyvin työnsä, maksavat veronsa, tuottavat maalle uusia veronmaksajia, joita totisesti tarvitaan. Annetaan heidän omassa yhteisössään noudattaa niitä uskonto- ja moraalioppeja, joita he haluvat. Jätetään lestadiolaiset jo rauhaan!
Vai onko tarkoitus tältäkin osin lisätä "syrjä-Suomen ihmisen omanarvontunnon puutetta", josta Ruokanen kirjoittaa, ja alistaa jälleen eräs alueellinen erikoispiirre, lestadiolaisuus, keskitetyn virkavallan yhtäläistävään hlhoukseen?"
Paavali kirjoitti roomalaisille: "Jos mahdollinen on, niin paljo kuin teissä on, niin pitäkäät rauha kaikkien ihmisten kanssa" (Room. 12:18).
Pietari kirjoitti valituille muukalaisille: "Ja pitäkäät hyvä omatunto, että ne, jotka teitä panettelevat, niin kuin pahantekijöitä, häpeäisivät että he ovat häväisseet teidän hyvän menonne Kristuksessa" (1.Piet. 3:16).
Vastaukset 36
Vanhimmat
Leikekansiolle.
Aviovaimon tai aviomiehen sairastaessa, ollessa toipilaana tai fyysisesti ja psyykkisesti uupuneena, rakkauden käsky ja jo luontokin opettavat, että pidättäydytään sukupuoliyhteydestä tuona aikana. Tämä ei merkitse ehkäisyä, mutta se merkitsee tarvittaessa paastoa ja rukousta Jumalan sanan mukaisesti.
---
...kyllä sitä muutakin mahdollisuutta toteuttaa seksuaaliviettiään avioelämässä on kuin sp yhdyntä...
Paljon asiaa, hyödyllistä itse kunkin tallentaa kirjoitus itselleen. Sakramentti-oppi poikkeaa siitä mitä luterilainen kirkko ja Luther opettaa. Se on jännä kyllä että vl-opissa ei huomioida Raamatun kohtia joissa kasteen sanotaan olevan uudestisyntymän peso, kohtia missä sanotaan että kasteessa ihminen syntyy uudestaan ylhäältä, kasteessa kastettu pukee Kristuksen ylleen, että kasteessa saa syntien anteeksiantamuksen sekä lahjana Pyhän Hengen. Ei, näitä kohtia ei ikään kuin huomioida ollenkaan vl-opissa. Syykin on selvä, sillä eihän muuten "vain me"-oppi toimisi jos tunnustettaisiin että uskovaisia on muuallakin kuin vl-liikkeessä.
Tällä palstalla ei ole mikään varmaa, vaan sen voi joku itkeä pois, tuskin vanh.lestadiolaiset tällä kertaa, mutta joku ,joka ei halua kuulla totuutta. Varmuuden vuoksi asia löytyy myös tuolta hakomajan palstalta, jossa kirjoitukset pysyvät turvassa.
että kirjoituksen julkaiseminen netissä häpäisee vainajan muistoa.
Otetaanpa vaikka Kekkonen tarkastelun kohteeksi.
Hän ja Erkki ovat samanlaisia julkisuuden henkilöitä, joilla on ansioita ja joita tutkijat sitten tarkastele jälkeenpäin myös kriittisessäkin valossa.
Ja vasta kuoleman jälkeenhän elämänkerrasta aletaan tosissaan kirjoittaa. Esim. Lenin, vaikka hän oli taannoin arvossapidetty, niin eip ole enää ja hänen maalliset jäännöksetkin haluttaisiin jo kätkeä haudan peittoon.
Erkkiäkin voidaan nyt jälkeenpäin tutkailla monenlaisessa valossa, eikä se häpäise häntä.
Jos hänen elämänsä oli kaikin puolin nuhteetonta, ei mitään hävettävää voi olla.
talla
http://groups.msn.com/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta
No tässähän tuli todistetuksi, että se rahojen otto CIA.ta on siis todenperäinen, eikä huuhaata, niinkuin joskus tällä palstalla on annettu ymmärtää.
Siis CIA. antoi rahaa SRK.lle, mutta mistä ihmeen syystä, sitä ei ole kerrottu missään.
Lahoituksiahan saa ottaa vastaan,kun ne eivät ole lahjomista, tässä tapauksessa siis SRK. sai lahjarahaa lähetystyöhönsä järjestöltä, joka on yleisesti hyväksytty, ei siis mikään terrorijärjestö.
Mutta Erkin kirjoituksesta käy ilmi, että SRK katui lahjoitusten vastaanottoa varmaankin sen liiallisen julkisuuden kirouksen tähden.
Kuka tietää, paljonko CIA lahjoitti rahaa ja minkä takia. Tottahan järjestö nyt sai tai ainakin odotti jotain vastapalvelusta ja millaista. Mutta se lieneekin valtakunnan salaisuus, jota ei kerrota.
Sekä kuulustelupöytäkirjat......
Mutta en voi asioista huudella, hämmästyisitte, jos tietäisitte....
>>
Kuka tietää, paljonko CIA lahjoitti rahaa ja minkä takia. Tottahan järjestö nyt sai tai ainakin odotti jotain vastapalvelusta ja millaista.
>>
Tuolloin elettiin kylmän sodan aikaa ja CIA kylvi maailmalle rahaa kommunismin vastaiseen työhön. Tähän on SRK:n saamien pimeiden rahojen arveltu liittyvän. Näyttöä CIA:n osuudesta ei ole, koska asiaa ei tutkittu virallisesti syystä että rikosoikeudellisesti tapaus olisi jokatapauksessa vanhentunut. Oma osuutensa lienee myös sillä, että tapaus oli ulkopoliittisesti varsin kiusallinen suomettuneessa kotimaassamme.
Reinikaisen kommentti oli siis vähintäänkin puolitotuus. SRK:lle kiusallisia asioita jätettiin tarkoituksella sanomatta.
"Suuria rahoja on liikuteltu, mutta NÄYTTÖÄ CIA:n osuudesta asiaan ei ole saatu.
...
"Joku muu kuin SRK
Kuulusteluissa ilmeni, että apulaisoikeudkalslerin tarkoittama "joku muu kuin SRK" oli kansanedustaja, ministeri ja maaherra Artturi Jämsen, joka oli primus motorina lahjoitusasiassa.
...
Reinikaisen kuulusteluissa ilmeni, että 150 000 markan lahjoituksen aikaan SRK:n oma budjetti oli vain 20 000 markkaa.
...
Kansanedustaja oli maininnut asian olevan ulkopoliittisesti arka ja olleensa sen johdosta kuultavana myös NL:n suurlähetystössä.
...
Asia on kaikilta osiltaan vanhentunut, joten juttu jää tähän. Ulkopuolinen jää kuitenkin ihmettelemään, että jos kyse oli vain suomalaisen säätiön suomalaiselta teollisuudelta ja yritystoiminnalta keräämät varat, niin miksi asia Jämsenin mielestä oli ulkopoliittisesti arkaluontoinen ja miksi hän oli ollut asian takia NL:n suurlähetystössä puhuteltavana?"
Lähde:
KALAJOKILAAKSO 12 - N:o 214 - 1983 Keskiviikko, marraskuun 2. päivä
että tämä vierailija tuotiin kotimaahan sinkkiarkussa?
Kiitos, että valotit asiaa, vaikka se ei kokonaan selvinnytkään, riittää tämä hyvin.
On hyvä, kun on täällä veljiä, jotka tietää asioiden toisenkin puolen. Totuutta ei ole näemmä vain yksi, vaan niitä on monia.
on ilmiselvää, etteivät hoitokokousten perään kyselevät tule saamaan kaipaamaansa. Tässä se tuli hevosen suusta.
arkkipiispa Mikko Juva sai Reinikaisen "järkiinsä" ja huomaamaan väärät opit joihin hän ja Ry:n johto oli sortunut. 87 - vuonna hän perui monet tämän kirjoituksen kohdat. Mutta ei Juva saanut häntä katumaan tekojaan, mutta sai kuitenkin opastettua hänet voittamaan Heikki Saaren ja hänen tukijansa.
Täytyy muistaa että ER on sisäisesti saattanut ajatella muutakin kuin on kirjoittanut, mutta keskusyhdistyksen puheenjohtajana hänen on puollettava liikeen etua. Kumminkin ER:n takinkäännös suhtautumisessa kansankirkkoon, kirkkomme piispoihin ja heidän näkemyksiinsä ja hoitokokousprosessin rehellisen arvioinnin alkukohta lienee ollut tuo -85 ja jo kolmen vuoden kuluttua oli äänessä suviseurojen avaispuheessa sama mies mutta erillaisilla ajatuksilla. Keskustelut piispojen kanssa oli tehnyt vaikutuksen.
Mutta mutta? Kun vl-historiaa tutkittaessa huomataan vahvojen yksilöiden vaikutus Vl-liikkeeseen, niin tulee väistämättä mieleen missä on Jeesus?
Kiitoksia tästä artikkelista. Eihän haittaa, että otin sen talteen tuonne MSN-foorumille Artikkeleita-otsikon alle?
http://groups.msn.com/Keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta
Mukavaa, että aihe oli kiinnosta ja rakentava.
Uskon, että tämä artikkeli selkiinnyttää monia asioita, joista täällä on kiistelty pitkään.
Moni epäileväinen saa nyt uskolleen vahvistusta.
Hyviä keskusteluhetkiä teille sinne Omalle palstallanne.
Jotain tällaista minä olen kaivannut.
Erittäin hyvä ja monia asioita selventävä kirjoitus.
Hirveän hyvä että näiltä monilta aivan käsittämättömiltä jouruilta ja mustamaalausyrityksiltä katkeavat vihdoin siivet täälläkin.
Olen ollut nimittäin aivan tyrmistynyt tästä mitä täällä viljellään totena. Ja puhutaan,että näin ja näin ne tekee ja jonkun ihmisen hairahduksen takia leimataan kaikki ja puhutaan vielä totena.
Kehoittaisin hieman näitä "aikusia" täällä häpeämään.
tiedä, että Erkki Reinikainen muutti käsityksensä täysin parin vuoden kuluttua keskusteltuaan arkkipiispa Juvan kanssa?
Hän sanoi hoitokokouksia massahysteriaksi, ja selitti niissä käytetyn raamatunvastaisia harhaoppeja: henkiparannusoppia, julkirippioppia, Jumalan huoneenhallitusoppia ja kollektiivisen omantunnon oppia.
ojentaa? Miten ette tiedä mitään? Lue tuo yllä oleva viesti "Etkö, hyvänen aika..."
Olen tiennyt, mutta olen kans unohtanut. Seuroissa kun kuuntelee saarnoja, kaikki epäilykset häviää ja usko vahvistuu, eikä halua muistella menneitä. Varmasti Erkki on ollut erehtyväinenkin, mutta hän on uskonut ne anteeksi.
Totuutta hän on varmasti hakenut ja siihen pyrkinyt. Kun menee vikaan, on uskallettava nöyrtyä ja myöntää virheensä. Sen jälkeen on hyvä lähteä taas liikkeelle puhtaalta pöydältä.
Näinhän se aina menee. Pitää vain jaksaa pyytää anteeksi ja antaa anteeksi.
tuolla kirjoituksellasi tarkoitit, ja miten tämän asian Erkki Reinikaisesta ymmärrät?
Hän muutti käsityksensä hoitokokouksista noin vuonna -87, ja pysyi tässä uudessa käsityksessään loppuun asti.
Ymmärrän sinun kirjoituksesi niin, että luulet E.R:n muuttaneen taas uudestaan mieltään ja ruvenneen hyväksymään hoitokokoukset. Ei, kyllä hän pysyi raittiissa hengessä loppuun asti.
".. ensisijainen auktoriteetti Raamattu. Tästä lähtökohdasta lähtien opetetaan, että kirkko ei ole Jumalan valtakunta, vaan sen sisällä on pyhä, yhteinen seurakunta."
Tämä sama koskee kaikkia ajallisia ja maallisia "kirkko -instituutioita vAIKKAPA SRK:ta tai paikallisia RY:iä.
emme voikaan erota kirkosta. Kävisi pilkka omaan nilkkaan.
Monilta turhilta parjauksilta katkaistaan siivet perusteellisella kirjoituksella.
veeällät puhuvat "turhista parjauksista".
..että en ole VL.
Voi sitä normaali evluttilainen puolustaa VL:iäkin silloin kun heitä vastaan keksityin syin mennään.
Onhan VL-liikkeessä omat hoitamattomat syntitahransa (hoitokokoukset), mutta pitäisi meidän kaikkien pysyä asialinjalla.
eronnut kirkosta.
"syvän" rauhasi ateistien seurasta, surullista!
No onhan sekin tietyssä mielessä "seurakunta" ja dogmeja heiltäkin löytyy.
Surullista, sillä se paljastaa miten epätodessa maailmassa sinä veeällänä elät.
se sinun "seurakunta", josta 'kolkuttajalle avataan' eli opetetaan ja julistetaan päästön sana/a ?
Kerroithan edellä että olet eronnut kirkosta!
Yli puolet tästä Reinikaisen propagandakirjoituksesta vaatisi oikaisua, sillä se on varsinainen puolitotuuksien ylistys. Flunssakierre perhepiirissä lykkää tämän propagandan oikaisua laajemmin, mutta kerrottakoon että pari suoranaista valhetta tästä katteettomasta vl:ien kilvenkiilloituksesta löytyi.
1. "On kohtuutonta ja tosiasioiden vastaista väittää, että olisi olemassa "SRK:n julma ja armoton uskonkappale, joka kieltää ehkäisyn terveydellisinkin perustein". "
Tuntuu uskomattomalta, ettei Reinikainen olisi ollut tietoinen 70-luvulla yleisestä linjasta, josta Päivämiehessä julkaistut vaatimuksetkin kertovat. Tässäpä "tosiasioita", joiden vastaan Reinikainen todistaa:
Päivämies 1974:
"...Perhesuunnittelu on synti kaikissa muodoissaan. Ei voi tulla kysymykseen kalenterin seuraaminen, ei edes yhteisestä sopimuksesta erillään oleminen...se on Jumalan Sanan mukaan sallittu vain hetkeksi sairauden vuoksi. Mutta sairauttakaan ei saa tehdä pahemmaksi kuin se todellisuudessa on ja näitä tekosyitä käyttää väärään tarkoitukseen."
Päivämies 14.2.1979:
"Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen."
2. "SRK on todennut useaan otteeseen, että rahojen osalta oli kysymys täysin laillisista lahjoitusvaroista"
Kuitenkin poliisin kuulustelupöytäkirjoissa on selkeästi näytetty toteen, että SRK on ottanut huomattavia summia rahaa ohi kirjanpidon. Kirjanpitorikos tekee lahjoituksesta laittoman. Tilanteessa, jossa 20 000 markkaa oli SRK vuosipudjetti kirjanpidon mukaan, oli lahjoitusvaroja otettu vastaan todistetusti ainakin 150 000 markkaa. Oma lukunsa on sitten se, että minkä ihmeen vuoksi Neuvostoliitto oli kiinnostunut "suomen yrityselämän laillisista lahjoituksista"?
Tämä valehtelu ei sinänsä yllätä, vaan on todettava että surullisen usein olen vl:ien valehteluun törmännyt. Ei voi kuin hämmästellä että miten "ainoiksi oikeiksi uskovaisiksi" itsensä tituleeraavat vanhoilliset eivät näytä lainkaan pitävän suoranaista valehtelua syntinä?
Koska heillä on voimassa jesuiittasääntö:
Tarkoitus pyhittää keinot.
Se sallii, heille niin ominaisen, valehtelun.
>>>"Tämä valehtelu ei sinänsä yllätä, vaan on todettava että surullisen usein olen vl:ien valehteluun törmännyt. Ei voi kuin hämmästellä että miten "ainoiksi oikeiksi uskovaisiksi" itsensä tituleeraavat vanhoilliset eivät näytä lainkaan pitävän suoranaista valehtelua syntinä?"
Todella tarpeellisia oikeisuja. Kiitos että jaksoit jakaa aitoa tietoa flunssakierteestä huolimatta!
Reinikaisen kirjoitus on tosiaan malliesimerkki Joseph Goebbels -tyylisestä viestinnästä. Jutusta tulee sitä uskottavampi mitä paksumman valheen esittää.
Pikaista paranemista sinnepäin.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1170360426714&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=1.Piet. 3:16&ctx=-1&mod1=FinBiblia&mod2=&mod3=