Parfyymi

Kävin perjantaina katsomassa elokuvan " Parfyymi ". Täytyy sanoa, etten ole ikinä nähnyt niin outoa, irstasta, sairasta ja perverssiä filmiä. Elokuvan tekninen toteutus ja näyttelijät oli kyllä ensiluokkaisia, mutta elokuvan juoni oli aivan " syvältä ". Koko filmissä ei ollut ainuttakaan sympaattista henkilöhahmoa. Parfyymi perustuu kuulemma saksalaisen Patrick Suskindin samannimiseen romaaniin vuodelta 1985. Sain myös selville, että Parfyymi-tarinan päähenkilön esikuvina Suskind on käyttänyt mm. markiisi de Sadea ja Napoleon Bonapartea. Markiisi de Saden filosofia ( sadismi ) kuulsikin selvästi läpi Parfyymi-elokuvasta. Koko tarina olisi voinut olla jopa itsensä markiisin kynästä lähtöisin. Hänhän kirjoitti seksuaalisesti perverssejä romaaneja.
4299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En ole leffaa nähnyt vaikkakin on kyllä trailereiden perusteella hyvältä vaikuttanut, kirjan luin joku vuosi sitten ja se oli kyllä jännä ja hyvä, ainahan kirjat on parempia kuin filmatisoinnit yleensä.. ja jos leffa on ollut outo sitä oli kyseinen kirjakin. :)

Äänestä
  • Luin tuon kirjan joku aika sitten, ja se sai minut voimaan pahoin. Suosittelen siis välttämään myös ekokuvaa!

    Äänestä

  • yäk!! kirjoitti:

    Luin tuon kirjan joku aika sitten, ja se sai minut voimaan pahoin. Suosittelen siis välttämään myös ekokuvaa!

    se on hemmetin hyvä kirja, varmaan mun lemppari. elokuvanki oon nähny ja voisin kattoo uudestaan ihan virkistyksen vuoksi. jean-grenouille oli siinä filmissä aika pitkälti semmonen, millaiseksi sen kuvittelin ja dustin hoffman oli just sopiva baldini.

    Äänestä

Parfyymi oli mielestäni hyvä, erikoinen kylläkin, mutta hyvä. Eikä se ollut mitenkään "irstas", taidat itse olla vähän turhan herkkä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikenlaista sitä on kirjoitti:

Kävin perjantaina katsomassa elokuvan " Parfyymi ". Täytyy sanoa, etten ole ikinä nähnyt niin outoa, irstasta, sairasta ja perverssiä filmiä. Elokuvan tekninen toteutus ja näyttelijät oli kyllä ensiluokkaisia, mutta elokuvan juoni oli aivan " syvältä ". Koko filmissä ei ollut ainuttakaan sympaattista henkilöhahmoa. Parfyymi perustuu kuulemma saksalaisen Patrick Suskindin samannimiseen romaaniin vuodelta 1985. Sain myös selville, että Parfyymi-tarinan päähenkilön esikuvina Suskind on käyttänyt mm. markiisi de Sadea ja Napoleon Bonapartea. Markiisi de Saden filosofia ( sadismi ) kuulsikin selvästi läpi Parfyymi-elokuvasta. Koko tarina olisi voinut olla jopa itsensä markiisin kynästä lähtöisin. Hänhän kirjoitti seksuaalisesti perverssejä romaaneja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu