Onkohan minulla kohtalotovereita. Muutin miehen luokse heti kun sain koulut päätökseen ja nyt parin viimeisen raskauskuukauden ajan olen ollut mieheni luona, paikkakunnalla jolla en tunne Yhtäkään ihmistä. Mies päivät töissä, minä koiran kanssa kotona. Rv 36 2. Aika ei kulu millään. Ainoa puhekaveri on tuo koiruli. Ystävät kaukana ja työelämään menneet heti valmistumisen jälkeen. Yöt menee valvoessa ku pikkunen möyrii masussa minkä ehtii. Päivällä sitte vaan itkettää tai oon kiukkuinen ku ampiainen. Miehen kanssa parisuhde on kunnossa. Kaipaan vaan niin kovasti muita ihmisiä, kun on tottunut päivät olemaan aikuisessa seurassa työssä/työharjoittelussa. Näin pienellä paikkakunnalla ei järjestetä mitään mammakerhoja tms. ja muutenkin varmaan melko hitaasti lähtisin sellaiseen. Tuntuu että alan erakoitua. Sitä odotan että lapsi syntyis niin olisi edes jotain järkevää tekemistä. Vauvaa varten on kaikki valmiina. Pakastin täynnä leipomuksia ja miehellä joka päivä ruoka odottaa pöydässä kun tulee töistä. Yritän lenkkeillä. Mutta mikään ei vaan tunnu miltään yksin.
Varmaan raskaushormoneilla osuutensa, mutta ryven itsesäälissä.
Varmaan raskaushormoneilla osuutensa, mutta ryven itsesäälissä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minäkin asun kaukana omista ystävistäni, perheestäni jne, olen asunut jo noin 10 vuotta. Alkuun oli samanlainen tunne kuin sinulla, pienellä paikkakunnalla on todella vaikea tutustua ihmisiin. Nyt omien lasten kautta tullut ystäviä ja naapurustostakin löytynyt hyvä ystävä. Mutta aikaa siihen meni, olin myös ensimmäiseni kanssa pitkät päivät yksin kotona ja odotusaika oli myös aika yksinäinen.
Täytyy vain toivoa, että löytäisit ystäviä paikkakunnalta (voithan perustaa oman mammakerho/äitikerho tyyppisen jutun/laittaa kaupan seinään ilmoitus lasten ulkoilukokoontumisista ym?)
Kevät tuo auringon mukanaan, voimia odotuksen viime metreille!!
neuvolassa ilmoitustaululle, onko lähistöllä esim. avointa päiväkotia. Sinne ovat myös odottavat äidit tervetulleita. Siellä tutustuisit uusiin ihmisiin, joilla on lähes saman ikäisiä lapsia. Ettei sitten käy niin, että olet vielä puolen vuoden päästäkin neljän seinän sisällä vauvan kanssa. Sitten on jo hermot kireällä ja erokin lähellä, jos ei ala ystäviä löytymään!
Älä jää neljän seinän sisälle. Sitä tulee katkeraksi ja vihaiseksi, jos ei muuta aikuisseuraa ole kuin oma ukko. Luulisi koiraihmisten ainakin ystävystyvän koirien välityksellä. Sitten myöhemmin ystävystyy lasten välityksellä. Eikö valmennusryhmästäkään löytynyt yhtään kavereita?
Masennus uhkaa, vaikka kyllä yksinäisyyteenkin tottuu. Olet aika urhea, että jaksat noinkin hyvin! Kyllä neljän seinän sisältä pitää pyrkiä pois, se on totta. Vähänkin ujon ihmisen vaan on vaikea löytää umpimieliseltä pieneltä paikkakunnalta uusia tuttavia. Toivottavasti koiruus, sitten vähän ajan kuluttua lapsi tai joku harrastus auttaa, että pääset muiden pariin ja tulee jotain yhteistä tekemistä ja puhuttavaa.
Yritä vaan olla lastaamatta asiaa miehesi niskaan, parisuhteeseenhan se oma huono olo heijastuu niin helposti. Tsemppiä - t. yksin ulkomaille muuttanut
Näin pienellä paikkakunnalla ei ole mitään koiraihmisten toimintaa. Nyt tämä raskaus on rajoittanut menemisiäni, muuten kyllä kulkisin "ihmisten ilmoilla" esim jumpassa tai aerobicissä. Edelleenkin, näin pienellä paikkakunnalla ei järjestetä mammajumppaa tai muuta toimintaa raskautetuille.
Ja valitettavasti tulee kaadettua miehen niskaan tätä pahaa oloa, vaikken haluaisi. En oikein osaa muutakaan.
Lapsen synnyttyä muutetaan mun kotipaikkakunnalle noin vuoden päästä, joten helpotusta on tiedossa. Mutta tuntuu niin piiitkältä aika.