Eduskunta on täynnä oman edun tavoittelijoita.
Uusia ahneita vielä tyrkyllä joka suunnasta.
Puolet lössistä pois ja säästynyt(iso) raha vähäosaisille.
Uusia ahneita vielä tyrkyllä joka suunnasta.
Puolet lössistä pois ja säästynyt(iso) raha vähäosaisille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aivan oikein ,puolet pois tai vaikkapa kaikki. Jäisihän sinne vielä kansanedustajien avustajat jotka voisivat hoitaa eduskunnan työt ilman turhia kansanedustajia.
ajatellut, että miten tehdään kansalaisaloite. 100 edustajaa riittäisi vallan mainiosti. Kansanedustajat itse eivät ymmärrettävästi tällaista aloitetta tee, joten kansalaisten pitäisi tarttua toimeen. Valtion (siis meidän) kulut pienenisivät huomattavasti. Samoin puoluetuet pitäisi lakkauttaa, elleivät puolueet pysy pystyssä kannattajiensa tuella, niin kaatukoon!
Onhan sitä ennenkin suurella joukolla vaikutettu vallanpitäjiin. Mielenosoituksia ym. kansanedustajien määrän vähentämisen puolesta.
Eikä kannata äänestää sellaisia, jotka ovat monta kautta nauttineet suurta palkkaa ja etuja
saamatta mitään aikaan.
Oli puolue mikä tahansa, raha ja omaisuus on
edustajalle tärkein.
Ei sitä ihmettele, että niin moni jättää äänestämättä seuraavissakin vaaleissa.