Kokoomuksen salamylly pyörii. Halonen ja Lipponen sukkuloi Don Heinäluoman takana. Vain Erkki Tuomioja on perillä asioista, mutta kieltää jyrkästi. Kokoomuksessa aisoihin valjastettu Niinistö operoi aivan samoin kuin Holkeri aikoinaan. Salatuuma on julma: KEPU suohon!!!
Salatuuma katsoo, että ellei KEPUA paineta alas poliittiselta kartalta, se on aina oikeiston ja sosialistien välissä. Samassa rytäkässä menee myös pienpuolueet. Kansa jaetaan kahtia, sosialisteihion ja oikeistoon eli kapitalisteihin.
Kokoomus laskee, että Venäjä-politiikka tulee olemaan kaksipuoluejäjestelmän kulmakivi. Kun se on luotettava ja Suomi kuuluu Natoon, ei Suomen sosialisteilla ole muuta kuin taipua Kokomuksen jyrän alle.Venäjällähän on oikeisto vallassa. Sosialistit rakentavat kovaa vauhtia kansainvälistä ay-sosialimia, Solidaarisuutta uskoen sieltä saavansa riittävän tuen kokoomus-kapitalistien hyökkäyksen torjuntaan.
Sisäministeri Kari Rajamäen ja E. Heinäluoman huoli sisäisen turvattomuuden lisääntymisestä ei sittenkää ole tuulesta temmattu. Ainoa toivo on, että suomalaiset käyvät sankkana joukkona vaaleissa ja torjuvat oikeistosta tulevan uhan. Kokoomus on tosi ovela ja huijaa äänestäjää. Valtakähminnän nimeksi on tunnistettu Niinistö - Hallowe/Lipponen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kepu on vain jäänne sotia edeltävältä ajalta, kepu joutaa jo mennä. Kepu yrittää viedä Suomen takaisin agraariyhteiskuntaan, mistä sinipuna sen nosti pois.