Tuleeko hervantakeskukseen lidl?
Mistä lähtien kyseisessä kaupassa voisi asioida?
Mistä lähtien kyseisessä kaupassa voisi asioida?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lidl tulee hervannan kauppakeskukseen entisen sparin tiloihin liikekeskuksen vanhaan osaan
Lidl avataan luultavasti sitten kun remontti on valmis sparin tiloissa keväällä todennäköisesti
huhtikuussa avataan. Näin on lehdessä lukenut.
Jos ei kauppa kannata niin myydään se sitten pahimmalle kilpailijalle. Keskossa ja Tradekassa on verenpaine varmasti noussut.
sellanen tilanne että Tapsa onkin sitten polvillaan. Voi voi. Mutta Välikaupan myyntiin sekään ei vaikuta mitään.
vaikuttaa Tapsantorin myyntiin. Myyntiartikkelit Lidlissä kun ovat vähän mitä sattuu. Pikemminkin uskon kaupan vilkastuvan, kun ne lidlissä juoksijat jäävät Herwoodiin eikä lähde esim. Jankaan lidliin ja samalla reissulla täydennysostoksille prismaan/citymarketiin.
Itseltä loppuu kyllä tapsantorilla käynti ~100%:sti. Vihdoinkin!
Mukavaa, että hervannastakin saa tulevaisuudessa suhteellisen huokeita hedelmiä ja vihanneksia.