Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Rosinha Sambo ja Ruotsin seksinosto- ja parituslaki

Rosinha Sambo on Ruotsin ehkä tunnetuin omalla nimellään avoimesti julkisuudessa esiintynyt seksityöntekijä, joka on antanut kasvot vapaa-ehtoiselle seksipalvelujen myynnille.(ja nyt näyttää että on antanut kasvot myös enemmän tai vähemmän paritukseen liittyvälle pakkoprostituutiolle.)
Rosinha Sambo on myös tunnettu seksityöntekijöiden oikeuksien puolustaja sekä Ruotsissa että kansainvälisesti. Hän on voimakkaasti kritisoinut Ruotsin seksinostolakia ja parituslakia, koska ne kurjistavat seksityöläisten asemaa altistavat väkivallalle ja turvattomuudelle. Sambo on myös taistellut huorastigmaa vastaan kertomalla mm. lapsilleen avoimesti seksityöstään.

Tänään 30.01.2007 alkoi Göteborgin käräjäoikeudessa oikeudenkäynti, jossa Sambo syyttää ex-mies ystäväänsä Stefan Karlssonia parittamisesta. Karlsson on poliisi, joka on työskennellyt Göteborgin poliisin paritus -,trafficking – ja ihmiskaupparyhmässä. Tässä työssä Karlsson tutustui Samboon, ensin ostamalla häneltä seksiä ja joka johti sittemmin pari vuotta kestäneeseen mustasukkaiseen suhteeseen, jonka aikana Karlsson pahoinpiteli Samboa ja nyt Sambon kertoman mukaan myös paritti häntä.


Tapauksen ympärillä on Ruotsissa keskusteltu Ruotsin oikeuslaitoksen uskottavuudesta ja kansalaisten oikeusturvasta ja mm. ns. ”sinisestä koodista”, joka suojelee poliiseja ja viranomaisia tällaisissa tapauksissa ja joka mahdollistaa esim, että paritusta ja prostituutiota tutkiva poliisi, johtuen tästä nykyisestä ruotsalaisesta kieltolainsäädännöstä, pystyy hyväksikäyttämään seksityöntekijöita esim. kiristämällä ilmaista seksiä tai vaatimalla suojelumaksuja jne..ja esim. pahoinpitelemään seksityöntekijöitä ilman rangaistusta.
Ja jos seksinosto on kriminalisoitu, muita seksinostajia on vaikea saada todistajiksi, jää vain sana sanaa vastaan.
Kumman sana on uskottavampi, seksityöntekijän vai poliisin?
Jostain syystä ruotsalaista ja suomalaista naisliikettä tämä tapaus ei ole paljon kiinnostanut.
Tapaukseen voi tutustua mm. seuraavista jutuista:


Arbetaren 23.01.2007/Lägesrapport från gatan
http://www.arbetaren.se/articles/xx20070123

http://expressen.se/index.jsp?a=852889

http://www.aftonbladet.se/vss/kvinna/story/0,2789,123336,00.html

http://expressen.se/index.jsp?a=852889

http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,850256,00.html

http://expressen.se/index.jsp?a=855120

http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,703498,00.html
http://expressen.se/index.jsp?a=852889

http://sensuellqkonsult.wordpress.com/2007/01/19/roshina-sambo-har-mitt-stod/

http://blogg.expressen.se/gretagarbo/entry.jsp?messid=162369

http://www.louisep.com/node/1407

http://www.xingfu.se/blogge/posts/07/01/18/Rosinha mot den bla koden/


Tämän päivän Expressenissä 30.01.2007 http://expressen.se/index.jsp?a=854677 kuusi tunnettua feministiä ihmettelee saako ”huora” oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin valtion edustajaa vastaan? Eräs Göteborgilainen prostituoitu syyttää entisestä mies-ystäväänsä parituksesta. Entinen mies-ystävä on poliisi. Jos häntä ei uskota, saako hän silloin mitään tukea. Peräänkuulutamme naisliikettä, joka tuntee solidaarisuutta seksiä myyvien naisten kanssa. Naisliikettä, joka uskoo naisten omaan kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä, myös silloin kun se sovi vallassa olevaan seksi ideaaliin ja siihen miten ”kunniallisten” naisten pitäisi käyttäytyä.

Tänään alkaa merkittävä oikeudenkäynti Göteborgin käräjäoikeudessa. Seksityöntekijä Rosinha Sambo syyttää entistä miesystäväänsä parituksesta. Miestä, joka sattuu olemaan myös poliisi. Sambo väittää, että poliiisimies on kyydinnyt häntä asiakkaiden luo, antanut hänen myydä seksiä asunnossaan ja ottanut rahaa prostituutiosta. Sambo oli alussa mukana omasta halustaan, mutta kun hän olisi halunnut lopettaa, painosti mies häntä jatkamaan ja lopulta Sambo ei nähnyt muuta ulospääsyä tilanteesta kuin tehdä miehestä rikosilmoitus. Poliisimies puolestaan väittää, että asia ei ole näin, vaan että hän luuli naisen lopettaneen prostituution, ja että nainen olisi huumeita hänen ruokaansa, lavastanut asioita ja haluaa vain häväistä miestä.

Emme voi tässä ottaa kantaa syyllisyyskysymykseen, se kuuluu oikeuslaitoksellemme, sen sijaan haluamme tuoda esiin prostituutioon liittyviä ongelmia Ruotsissa ja jotka aktualisoituvat Rosinha Sambon tapauksessa. Siinä, että seksinmyyjän kumppani hyväksyy ja tukee prostituutiota ei ole mitään epätavallista eikä se tarvitse olla mitenkään eettisesti väärin, sen sijaan toisen pakottaminen seksuaaliseen tekoon on aina väärin. Ongelma on siinä, että parituslaki, joka kieltää prostituution edistämisen ja rahan vastaanottamisen toisen prostituutiosta, ei tee mitään eroa pakon ja vapaa-ehtoisuuden välillä.

Tämä tarkoittaa että naisilla, jotka työskentelevät sellaisilla hoiva -, viihde -, ja palvelualoilla, jotka eivät liity seksiin on oikeus kohtuulliseen hyvään työ-ympäristöön, sosiaaliseen turvaverkkoon ja heillä voi olla perhe. Sen sijaan naisilla, jotka työskentelevät seksin kanssa, ei ole samoja oikeuksia. He eivät voi työskennellä sisätiloissa, eivät voi perustaa rekisteröityä yritystä prostituutio toimialanaan ja heidän kumppaneillaan on riski joutua tuomituksi parituksesta. Paradoksaalista kylläkin seksinmyyjillä on velvollisuus maksaa veroa tuloistaan.
Tämän takia monet seksinmyyjät elävät alituisessa paljastumisen pelossa, joka yhdessä voimakaan sosiaalisen stigman kanssa tekee sen, että seksinmyyjät eivät avoimesti uskalla protestoida oikeuksiensa puolesta. Ainoa seksityöntekijä, joka avoimesti uhmaa tätä epäoikeudenmukaisuutta vastaan on Rosinha Sambo – ja nyt vastassa on valtiovallan edustaja.

Mutta me epäilemme uskotaanko häntä? Saako hän oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin? Hän on kuitenkin vain ”huora”, joka todistaa poliisia vastaan. Ja jos hän ei saa oikeudenmukaista käsittelyä, mitkä naisliikkeet aikovat protestoida ja tukea häntä? Viime vuosikymmeninä ei mikään osa ruotsalaisesta naisliikkeestä ole kyseenalaistanut huorastigmaa, siis sitä sosiaalista kontrollimekanismia, joka jakaa naiset ”hyviin” ja ”huonoihin”, ”kunniallisiin” ja ”langenneihin”, eikä tehnyt mitään huorastigman negatiivisille seurauksille eikä osoittanut solidaarisuutta seksiä myyville naisille. Päinvastoin naisliike on vahvistanut stigmaa ja vaikeuttanut naisten asemaa.

Naisia, jotka myyvät seksiä pidetään aina yksinomaan uhreina, kyvyttöminä tekemään omia valintoja ja heidän uskottavuutensa kyseenalaistetaan, jos he eivät sano ”oikeita” asioita prostituutiosta. Kun tätä verrataan käsityksiin raiskauksista, naisella on oikeus määrittää itse onko tullut raiskatuksi, onko kysymys pakosta vai vapaa-ehtoisuudesta ja naisliike on raiskauksiin liittyen menestyksellisesti ajanut läpi lakeja, jotka ovat parantaneet naisten oikeusturvaa. Ja jos naisen uskottavuutta epäillään raiskauksissa, on itsestään selvää että tätä vastaan protestoidaan.


Ruotsalaiset feministit kaikista leireistä tukevat myös seksinostolakia ja väittävät se iskee ainoastaan seksinostajiin, eikä naisiin jotka myyvät seksiä. Mutta kuka voisi väittää, ettei lailla joka kieltää miehiä ostamasta kirjoja, taideteoksia tai jotain palveluksia naisilta, olisi huomattavia kielteisiä vaikutuksia kaikille naispuolisille kirjailijoille, taiteilijoille tai kyseisellä palvelualalla oleville naisille?

Feministisk initiativ, kaikella kunnioituksella – mutta nyt olisi aika feministiselle vaihtoehdolle, joka ottaa myös ”langenneiden” naisten asian omakseen. Peräänkuulutamme naisliikettä –aktivisteja, vapaaehtoisorganisaatioita ja tasa-arvon kannattajia politiikassa – jotka tuntevat solidaarisuutta myös seksiä myyvien naisten kanssa. Naisliikettä, joka myös seksinmyynnissä pystyy erottamaan pakon ja vapaa-ehtoisuuden. Naisliikettä, joka uskoo naisten kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä ja kunnioittaa heidän valintojaan, siinäkin tapauksessa kun se ei sovi vallitsevaan ideaaliin seksistä, rakkaudesta ja siihen miten ”kunniallisten” naisten pitäisi käyttäytyä.

Peräänkuulutamme naisliikettä, joka yhdessä seksityötekijöiden kanssa muotoilee uuden seksipolitiikan, politiikan joka sen sijaan että lisää naisten vaikeuksia, pyrkii suojelemaan naisia väkivallalta – myös valtiovallan edustajien väkivallalta.

CHANNA BANIKER, taiteilija
RITA CREIGHTON, rosenterapeutti ja fi-jäsen
PETRA MEYER, kirjailija
ELIN NEURI, kääntäjä ja fi-jäsen
LOUISE PERSSON, käyttäytymistieteilijä
PETRA ÖSTERGREN, Pornoa, huoria ja feministejä kirjan kirjoittaja
51324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihmetyttääkö, miksi naiset eivät suhtaudu myönteisesti 'kanssasisareensa', prostituoituun?

Voisikohan kyse olla yksinkertaisesti siitä, että toisten aviomiehet ja poikaystävät ja lasten isät kelpaavat prostituoidun asikkaaksi? He eivät kysele ihmissuhteiden perrän, kun raha ja 'oma vapaus valita' on ylin arvo.

Vaimot eivät tällaista hyväksy - ja miksi hyväksyisivätkään? Isukki toi kotiin HIV:n ja petti vaimoaan. Kondomitkin hajoaa (ei ole 100% suoja milloinkaan). Tällaista touhua on järkevän naisen vaikea nähdä ketään hyödyttävän, vähiten omia lapsiaan.

Mieheltä voitaisiin alkaa vaatia aikuisuutta ja vastuuntuntoa suhteessa parisuhteisiinsa ja perheeseensä. Pojat on poikia ei enää käy.

Prostituoitu pelaa omilla moraalisäännöillään. Hän on ulkopuolinen.

Äänestä
  • moraali ja vastuu. Prostujen moraali on lehmän kanssa samalla tasolla.

    Äänestä

  • Suurin osa "aviorikoksista" niin miesten kuin naistenkin osalta kuitenkin tapahtuu ns. salarakkaiden kanssa. Onko se sitten moraalisempaa vietellä toisen puoliso muista syistä kuin rahasta? Tai onko vieraissa käynti jotenkin sallitumpaa jos siitä ei maksa?

    Tautien osalta kylmä totuus on se, että sen voi saada yhtä hyvin naapurin ihanalta ukolta, työpaikan hemaisevalta sinkkusihteeriltä kuin prostultakin.

    Ja jos nykypäivänä parisuhteessa elävistä naisistakin pettää jo n. puolet, niin onko siihenkin syy miehen lapsellisuudessa ja vastuuntunnottomuudessa?

    Äänestä

  • joo... kirjoitti:

    Suurin osa "aviorikoksista" niin miesten kuin naistenkin osalta kuitenkin tapahtuu ns. salarakkaiden kanssa. Onko se sitten moraalisempaa vietellä toisen puoliso muista syistä kuin rahasta? Tai onko vieraissa käynti jotenkin sallitumpaa jos siitä ei maksa?

    Tautien osalta kylmä totuus on se, että sen voi saada yhtä hyvin naapurin ihanalta ukolta, työpaikan hemaisevalta sinkkusihteeriltä kuin prostultakin.

    Ja jos nykypäivänä parisuhteessa elävistä naisistakin pettää jo n. puolet, niin onko siihenkin syy miehen lapsellisuudessa ja vastuuntunnottomuudessa?

    Niin, musta on hyväksyttävämpää rakastumisesta pettäminen, kuin rahasta.

    En hyväksy pettämistä kuitenkaan mitenkään päin.

    Prostituoitu tekee sitä työkseen: sen 24h on tätä ihmisuhteiden kauppaa. Vähän eri asia kuin kerran elämässä hairahdus.

    Äänestä

"Peräänkuulutamme naisliikettä, joka yhdessä seksityötekijöiden kanssa muotoilee uuden seksipolitiikan, politiikan joka sen sijaan että lisää naisten vaikeuksia, pyrkii suojelemaan naisia väkivallalta – myös valtiovallan edustajien väkivallalta."

Keidenköhän naisten tukea kuvittelette saavanne, kun pelaatte omilla moraaliosäännöillänne?

Teitä kun ei kiinnosta, onko asiakkaalla vaimo tai tyttöystävä. Kun touhu paljastuu, menettävät lapset isänsä.

Motiivinne hommaan on oma seksuaalinen vaihtelu, oma vapaus ja raha.

Olen saanut ihan tarpeeksi kokemuksia seksuaalisesti ilman että olen pyytänyt penniäkään rahaa keneltäkään.

Lojaalisuutta tunnen toisia naisia kohtaan, etten heiltä miestä veisi enkä sitä käyttäisi.

En ikinä enää suostuisi kenekään käyttökamaksi.

Yökötti kerran, kun mies josta pidin, nai minua suutelematta suulle. Tunsin itseni huoraksi. Tajusin, että hän kohtelee minua kuten huoraa, eikä ihmistä. Hän ei välittänyt minusta pätkääkään.

Miesten itsekkyys on pöyristyttävää.

Samoin prostituoitujen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuudesaisti kirjoitti:

Rosinha Sambo on Ruotsin ehkä tunnetuin omalla nimellään avoimesti julkisuudessa esiintynyt seksityöntekijä, joka on antanut kasvot vapaa-ehtoiselle seksipalvelujen myynnille.(ja nyt näyttää että on antanut kasvot myös enemmän tai vähemmän paritukseen liittyvälle pakkoprostituutiolle.)
Rosinha Sambo on myös tunnettu seksityöntekijöiden oikeuksien puolustaja sekä Ruotsissa että kansainvälisesti. Hän on voimakkaasti kritisoinut Ruotsin seksinostolakia ja parituslakia, koska ne kurjistavat seksityöläisten asemaa altistavat väkivallalle ja turvattomuudelle. Sambo on myös taistellut huorastigmaa vastaan kertomalla mm. lapsilleen avoimesti seksityöstään.

Tänään 30.01.2007 alkoi Göteborgin käräjäoikeudessa oikeudenkäynti, jossa Sambo syyttää ex-mies ystäväänsä Stefan Karlssonia parittamisesta. Karlsson on poliisi, joka on työskennellyt Göteborgin poliisin paritus -,trafficking – ja ihmiskaupparyhmässä. Tässä työssä Karlsson tutustui Samboon, ensin ostamalla häneltä seksiä ja joka johti sittemmin pari vuotta kestäneeseen mustasukkaiseen suhteeseen, jonka aikana Karlsson pahoinpiteli Samboa ja nyt Sambon kertoman mukaan myös paritti häntä.


Tapauksen ympärillä on Ruotsissa keskusteltu Ruotsin oikeuslaitoksen uskottavuudesta ja kansalaisten oikeusturvasta ja mm. ns. ”sinisestä koodista”, joka suojelee poliiseja ja viranomaisia tällaisissa tapauksissa ja joka mahdollistaa esim, että paritusta ja prostituutiota tutkiva poliisi, johtuen tästä nykyisestä ruotsalaisesta kieltolainsäädännöstä, pystyy hyväksikäyttämään seksityöntekijöita esim. kiristämällä ilmaista seksiä tai vaatimalla suojelumaksuja jne..ja esim. pahoinpitelemään seksityöntekijöitä ilman rangaistusta.
Ja jos seksinosto on kriminalisoitu, muita seksinostajia on vaikea saada todistajiksi, jää vain sana sanaa vastaan.
Kumman sana on uskottavampi, seksityöntekijän vai poliisin?
Jostain syystä ruotsalaista ja suomalaista naisliikettä tämä tapaus ei ole paljon kiinnostanut.
Tapaukseen voi tutustua mm. seuraavista jutuista:


Arbetaren 23.01.2007/Lägesrapport från gatan
http://www.arbetaren.se/articles/xx20070123

http://expressen.se/index.jsp?a=852889

http://www.aftonbladet.se/vss/kvinna/story/0,2789,123336,00.html

http://expressen.se/index.jsp?a=852889

http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,850256,00.html

http://expressen.se/index.jsp?a=855120

http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,703498,00.html
http://expressen.se/index.jsp?a=852889

http://sensuellqkonsult.wordpress.com/2007/01/19/roshina-sambo-har-mitt-stod/

http://blogg.expressen.se/gretagarbo/entry.jsp?messid=162369

http://www.louisep.com/node/1407

http://www.xingfu.se/blogge/posts/07/01/18/Rosinha mot den bla koden/


Tämän päivän Expressenissä 30.01.2007 http://expressen.se/index.jsp?a=854677 kuusi tunnettua feministiä ihmettelee saako ”huora” oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin valtion edustajaa vastaan? Eräs Göteborgilainen prostituoitu syyttää entisestä mies-ystäväänsä parituksesta. Entinen mies-ystävä on poliisi. Jos häntä ei uskota, saako hän silloin mitään tukea. Peräänkuulutamme naisliikettä, joka tuntee solidaarisuutta seksiä myyvien naisten kanssa. Naisliikettä, joka uskoo naisten omaan kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä, myös silloin kun se sovi vallassa olevaan seksi ideaaliin ja siihen miten ”kunniallisten” naisten pitäisi käyttäytyä.

Tänään alkaa merkittävä oikeudenkäynti Göteborgin käräjäoikeudessa. Seksityöntekijä Rosinha Sambo syyttää entistä miesystäväänsä parituksesta. Miestä, joka sattuu olemaan myös poliisi. Sambo väittää, että poliiisimies on kyydinnyt häntä asiakkaiden luo, antanut hänen myydä seksiä asunnossaan ja ottanut rahaa prostituutiosta. Sambo oli alussa mukana omasta halustaan, mutta kun hän olisi halunnut lopettaa, painosti mies häntä jatkamaan ja lopulta Sambo ei nähnyt muuta ulospääsyä tilanteesta kuin tehdä miehestä rikosilmoitus. Poliisimies puolestaan väittää, että asia ei ole näin, vaan että hän luuli naisen lopettaneen prostituution, ja että nainen olisi huumeita hänen ruokaansa, lavastanut asioita ja haluaa vain häväistä miestä.

Emme voi tässä ottaa kantaa syyllisyyskysymykseen, se kuuluu oikeuslaitoksellemme, sen sijaan haluamme tuoda esiin prostituutioon liittyviä ongelmia Ruotsissa ja jotka aktualisoituvat Rosinha Sambon tapauksessa. Siinä, että seksinmyyjän kumppani hyväksyy ja tukee prostituutiota ei ole mitään epätavallista eikä se tarvitse olla mitenkään eettisesti väärin, sen sijaan toisen pakottaminen seksuaaliseen tekoon on aina väärin. Ongelma on siinä, että parituslaki, joka kieltää prostituution edistämisen ja rahan vastaanottamisen toisen prostituutiosta, ei tee mitään eroa pakon ja vapaa-ehtoisuuden välillä.

Tämä tarkoittaa että naisilla, jotka työskentelevät sellaisilla hoiva -, viihde -, ja palvelualoilla, jotka eivät liity seksiin on oikeus kohtuulliseen hyvään työ-ympäristöön, sosiaaliseen turvaverkkoon ja heillä voi olla perhe. Sen sijaan naisilla, jotka työskentelevät seksin kanssa, ei ole samoja oikeuksia. He eivät voi työskennellä sisätiloissa, eivät voi perustaa rekisteröityä yritystä prostituutio toimialanaan ja heidän kumppaneillaan on riski joutua tuomituksi parituksesta. Paradoksaalista kylläkin seksinmyyjillä on velvollisuus maksaa veroa tuloistaan.
Tämän takia monet seksinmyyjät elävät alituisessa paljastumisen pelossa, joka yhdessä voimakaan sosiaalisen stigman kanssa tekee sen, että seksinmyyjät eivät avoimesti uskalla protestoida oikeuksiensa puolesta. Ainoa seksityöntekijä, joka avoimesti uhmaa tätä epäoikeudenmukaisuutta vastaan on Rosinha Sambo – ja nyt vastassa on valtiovallan edustaja.

Mutta me epäilemme uskotaanko häntä? Saako hän oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin? Hän on kuitenkin vain ”huora”, joka todistaa poliisia vastaan. Ja jos hän ei saa oikeudenmukaista käsittelyä, mitkä naisliikkeet aikovat protestoida ja tukea häntä? Viime vuosikymmeninä ei mikään osa ruotsalaisesta naisliikkeestä ole kyseenalaistanut huorastigmaa, siis sitä sosiaalista kontrollimekanismia, joka jakaa naiset ”hyviin” ja ”huonoihin”, ”kunniallisiin” ja ”langenneihin”, eikä tehnyt mitään huorastigman negatiivisille seurauksille eikä osoittanut solidaarisuutta seksiä myyville naisille. Päinvastoin naisliike on vahvistanut stigmaa ja vaikeuttanut naisten asemaa.

Naisia, jotka myyvät seksiä pidetään aina yksinomaan uhreina, kyvyttöminä tekemään omia valintoja ja heidän uskottavuutensa kyseenalaistetaan, jos he eivät sano ”oikeita” asioita prostituutiosta. Kun tätä verrataan käsityksiin raiskauksista, naisella on oikeus määrittää itse onko tullut raiskatuksi, onko kysymys pakosta vai vapaa-ehtoisuudesta ja naisliike on raiskauksiin liittyen menestyksellisesti ajanut läpi lakeja, jotka ovat parantaneet naisten oikeusturvaa. Ja jos naisen uskottavuutta epäillään raiskauksissa, on itsestään selvää että tätä vastaan protestoidaan.


Ruotsalaiset feministit kaikista leireistä tukevat myös seksinostolakia ja väittävät se iskee ainoastaan seksinostajiin, eikä naisiin jotka myyvät seksiä. Mutta kuka voisi väittää, ettei lailla joka kieltää miehiä ostamasta kirjoja, taideteoksia tai jotain palveluksia naisilta, olisi huomattavia kielteisiä vaikutuksia kaikille naispuolisille kirjailijoille, taiteilijoille tai kyseisellä palvelualalla oleville naisille?

Feministisk initiativ, kaikella kunnioituksella – mutta nyt olisi aika feministiselle vaihtoehdolle, joka ottaa myös ”langenneiden” naisten asian omakseen. Peräänkuulutamme naisliikettä –aktivisteja, vapaaehtoisorganisaatioita ja tasa-arvon kannattajia politiikassa – jotka tuntevat solidaarisuutta myös seksiä myyvien naisten kanssa. Naisliikettä, joka myös seksinmyynnissä pystyy erottamaan pakon ja vapaa-ehtoisuuden. Naisliikettä, joka uskoo naisten kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä ja kunnioittaa heidän valintojaan, siinäkin tapauksessa kun se ei sovi vallitsevaan ideaaliin seksistä, rakkaudesta ja siihen miten ”kunniallisten” naisten pitäisi käyttäytyä.

Peräänkuulutamme naisliikettä, joka yhdessä seksityötekijöiden kanssa muotoilee uuden seksipolitiikan, politiikan joka sen sijaan että lisää naisten vaikeuksia, pyrkii suojelemaan naisia väkivallalta – myös valtiovallan edustajien väkivallalta.

CHANNA BANIKER, taiteilija
RITA CREIGHTON, rosenterapeutti ja fi-jäsen
PETRA MEYER, kirjailija
ELIN NEURI, kääntäjä ja fi-jäsen
LOUISE PERSSON, käyttäytymistieteilijä
PETRA ÖSTERGREN, Pornoa, huoria ja feministejä kirjan kirjoittaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu