Suosittelisitteko kompaktia

eos

Olen kuvaillut vuoden verran filmijärjestelmällä ja saanut aikaiseksi melkoisen määrän epäonnistuneita otoksia. Harkitsen hankkivani kakkoskameraksi hyvän filmikompaktikameran, jossa ei ole zoomia. Tämä olisi hyvä hätävarana.

Leica minilux olisi ilmeisesti hyvä, mutta sellaiseen ei ole varaa ainakaan uuteen. Mitähän vaihtoehtoja löytyisi samantyyppisistä kameroista?

Kiitos

11

1851

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mika...

      noi Minoxit oli aikanaan suosittuja taskukameroita harrastajilla. Manuaalisäädöt ja suhteellisen valovoimainen ja laadukas optiikka paidantaskukoossa. Luulisi, että käytettynä löytyisi edullisestikin eivät nimittäin olleet aikoinaan uutena ihan sieltä halvimmasta päästä.

      • Olympusta

        oli myös, olikohan Pen-malleja. Minoxit ovat hyviä. Rollei valmisti myös pientä pokkaria.Mutta noihin aikoihin pienuus maksoi paljon joten ei noihin mihinkään ollut varaa silloin. Olihan noita malleja hieman isompia pokkareita hyllyt täynnä.

        Miksei digipokkari? Näkeehän tuloksen heti ja tulee edulliseksikin harjoitella. Ja kuville voi jotain tehdä itsekin tietsikalla. Ja fiminherkkyyskin säädettävissä vaikka joka kuvalle erikseen. Itse en palaisi filmiaikaan.

        Mutta sinähän tässä olet osteskelemassa, joten noista merkeistä jos löydät mieleisesi, niin siitä vaan.


      • eos
        Olympusta kirjoitti:

        oli myös, olikohan Pen-malleja. Minoxit ovat hyviä. Rollei valmisti myös pientä pokkaria.Mutta noihin aikoihin pienuus maksoi paljon joten ei noihin mihinkään ollut varaa silloin. Olihan noita malleja hieman isompia pokkareita hyllyt täynnä.

        Miksei digipokkari? Näkeehän tuloksen heti ja tulee edulliseksikin harjoitella. Ja kuville voi jotain tehdä itsekin tietsikalla. Ja fiminherkkyyskin säädettävissä vaikka joka kuvalle erikseen. Itse en palaisi filmiaikaan.

        Mutta sinähän tässä olet osteskelemassa, joten noista merkeistä jos löydät mieleisesi, niin siitä vaan.

        Niin, kiitos vinkeistä. Täytyypä tutkiskella vielä tarjontaa.

        Mitä digiin tulee, myönnän olevani aataminaikainen. En vain koe digiä houkuttelevana sen vuoksi, että sen kanssa kuvaaminen on sidoksissa tietokoneeseen, sen omistamiseen ja toimivuuteen. Kas entä kun tietsikka posahtaa, eikä rahaa uuteen olekaan? Voipi jäädä hieno digilaite käyttämättä.


    • turhaan

      Miksi pitäisi tuhota kallista filmiä harjoitteluun? Osta halvempi digikamera toiseksi, voit harjoitella vapaasti ja halvalla. Huonot ruudut voi hävittää saman tien.

      Sitten kun jälki alkaa tyydyttämään, voit taas ottaa sen paremman filmikameran esiin, ja kokeilla, vieläkö haluat kuvata filmille.

      • sitä paitsi

        kyllä mun tutuissa on sellasia, jotka vie digikameran liikkeeseen ja tilaavat paperikuvat. Voivat valkata ne joista paperisen haluaa, sillä liikkeissä on koneita, joilla voi digikuvat katsella etukäteen.

        Ja kortille mahtuu paljon enemmän kuin filmirullalle. Houkuttelee roiskimaan kaikenlaisia otoksia mutta eipä niitä huonoja tarvitsekaan tilata paperille. Filmirullissahan pinkka oli maksettava aina.

        Mutta kun et tätä kysynyt, niin yllä on joitakin kompakteja kameroita mainittu. Itsellä on kokemusta halvoista, melkein kertakäyttötyylisistä, ja pettymyksiä olivat. Joku Konican malli, halvin. Toinen oli ihan outo merkki jostain marketista, alle sata markkaa. Hyvissä olosuhteissa saa hyviä kuvia. Ei kameran vika sillä sadalla markalla(!) ei voi huippulaatua odottaakaan.

        Eli tunnetut merkit, Canon, Nikon, Pentax, Olympus ja Minolta ainakin tullevat kysymykseen. Noista kokemusta on Canonin Juniorista, hajosi käsittämättömästi eka reissulla. Vika varmaan käyttäjässä, ehkä laukussa kamera kolahti johonkin vielä kovempaan kuin kameran muovikuori.


    • guy142

      Itselläni on sellainen, suosittelen.

    • KPy

      Tässä on mainittu muutama hyvä kinarimerkki: Minox, Rollei, Olympus, joista minulla on kokemusta vain Minox'sta. Lisäksi Canon teki aikoinaan hyvälatuista GIII kinaria, joka on varteenotettava vaihtoehto.

      Minox on aukon esivalinta automaatti, jossa etäisyys on käsisäätöinen. Homman oppii nopeasti ja lasi on erittäin hyvälaatuinen. Jossain vaiheessa Minox'n takakansi oli niin ohut, että filmisiirto takelteli, jos otti tiukemman otteen kamerasta. Ainakin GT-X mallissa ominaisuus on korjattu. Minox'n etu on keveys ja pieni koko. Se mahtuu salamineen vaikka juhlapuvun taskuun ja on näin aina mukana.

      Canon GIII on taas iso ja painava, mutta erittäin hyvälaatuisella lasilla varustettu ammattilaisille suunnattu kompakti. GIII kestää rajuakin käsittelyä. Siitä on olemassa legendaarinen 1.0 lasilla varustettu versio, joka on ihanteellinen matkakamera, mutta erittäin harvinainen ja kallis.

      • Iida Rähmä, tiskirotta eme...

      • KPy
        Iida Rähmä, tiskirotta eme... kirjoitti:

        Siehät tiiät enempi kuin Canon-museo. Mie myin GIII kameroita vain 1,9 tai 1,7 objektiivilla. Enempi valoo haluavan piti ostaa legendaarinen mittaetsin- Seiska. Paljon aiennin.

        http://www.canon.com/camera-museum/camera/f_camera.html

        En ole itse tuollaisella yksi valovoimaisella koskaan kuvannut ja miellin sen samaan sarjaan kuin GIII.


    • MFFF

      Kaverini laittoi juuri Miniluxinsa huuto.nettiin myyntiin. Kunto on muistaakseni erinomainen.

      • MFFF

        Itselläni oli vielä muutama vuosi sitten käytössä Contax T2-pokkari, ja kuvanlaatu oli erinomainen, Leica Miniluxissa epäilemättä myös. Contax on hieman pienempi (=kulkee helpommin mukana), koska objektiivi menee rungon sisään. Omani myin pois, kun tarvitsin laajakulmaisempaa linssiä - ostin Contax G2-rungon ja siihen 28mm Biogonin.

        Niin ja kaikille tiedoksi, jotka miettivät miksi kuvata filmille - Kuvanlaatu on eräs aika pätevä syy;-) Edellyttää hyvää objektiivia, toki.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2427
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      58
      1412
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1323
    4. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1313
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1201
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      40
      939
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      122
      818
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      761
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      23
      616
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      58
      586
    Aihe