Spiderman

Joo, tuli nyt katsottua ensimmäinen ostamistani filmeistä. Eli Spiderman. Siitähän oli jo aikaisemmin juttua, joten sanon lyhkäisesti oman mielipiteeni

Tämähän on jo monta sataa kertaa aikaisemmin jo koluttu juttu. Nyt kylläkin tietokoneanimaation ansiosta näyttävämmin.

En tiedä, mutta minä kuulun niihin elokuvafriikkeihin, jotka ei vaan opi sulattamaan tietokoneanimaatiota. Mun silmään homma ei toimi.

Muutenkin elokuvaa katsoessani koin yhtymäkohtia moniin aikaisemmin näkemiini parempiin elokuviin. Hetkittäin elokuvassa oli imua, mutta kokonaisuutena aika lattea esitys.

pisteeni **½

*kippis*=)
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet oikeassa, ihan nappileffa ei Spiderman ole, mutta siinä on omat hetkensä. Leffasta puuttuu sellainen persoonallinen ote, mikä oli esimerkiksi saman ohjaajan Darkmanissa. Eihän tämä huono ole, mutta kieltämättä siitä jää sellainen persoonattoman suurtuotannon maku. Mieluummin leffan katsoo kuin turpiinsa ottaa, mutta toisella kerralla selkäsaunaa jo vakavasti harkitsee vaihtoehtona.

Äänestä
  • Darkmaniin just vertasinkin, Darkmanissa oli sitä persoonallista otetta kuten mainitsitkin. Ja olen muutenkin samaa mieltä kommenttisi kanssa, säästän kyllä toisen katselukerran siihen hetkeen kun nuorisoa on paikalla=)

    Ostin muuten aika paljon dvd-elokuvia, mutta katson ne hissukseen tässä aina silloin kun en satu olemaan pahemmassa kännissä. Palataan niihin myöhemmin uudestaan.

    Nyt *kippis*=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hb kirjoitti:

Joo, tuli nyt katsottua ensimmäinen ostamistani filmeistä. Eli Spiderman. Siitähän oli jo aikaisemmin juttua, joten sanon lyhkäisesti oman mielipiteeni

Tämähän on jo monta sataa kertaa aikaisemmin jo koluttu juttu. Nyt kylläkin tietokoneanimaation ansiosta näyttävämmin.

En tiedä, mutta minä kuulun niihin elokuvafriikkeihin, jotka ei vaan opi sulattamaan tietokoneanimaatiota. Mun silmään homma ei toimi.

Muutenkin elokuvaa katsoessani koin yhtymäkohtia moniin aikaisemmin näkemiini parempiin elokuviin. Hetkittäin elokuvassa oli imua, mutta kokonaisuutena aika lattea esitys.

pisteeni **½

*kippis*=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu