onko

vahvuudeltaan kuin on movettajien pakkomyymät
omega 3 pillerit. En itse löytänyt vastaavan vahvuuksisia omega 3 pillereitä. Miedoin omega 3 pilleri jonka löysin joka sisälti 500mg kalaöljyä.
Missä niitä 150mg kalaöljyä sisältäviä pillereitä oikein tehdään, en tarkoita mistä vaan missä niitä valmistetaan.
311781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Omega 3 asiat eivät ole aivan niin yksinkertaisia kuin täällä mielellään halutaan ymmärtää. Tärkeinä on tarkistella EPA ja DHA määriä. Sitten pitää myös verrata mistä omega 3 on valmistettu. Jos kalasta, niin onko perkuujätteistä, allaskasvatetuista jne.

Koska kaikkien näiden kirjoitusten taustalla on pelkästään pyrkimys etsiä vikoja WellNutrition sarjan tuotteista, niin siksi tähän asiaan lievästi puutun.

Sitten kun näitä hintavertailuja tehdään, niin kannattaa ottaa huomioon myös se, että toiset kannetaan kotiin ja toiset pitää itse etsiä jostain kaupasta. TOiset tulevat kerran kuukaudessa ja sitä kautta myös muistuttavat olemassa olostaan ja tavallaan opettavat sinut niitä käyttämään. Liian paljon ravintolisistä makaa ihmisten kaapeissa odottamassa viimeistä käyttöpäivää, jotta ne voisi heittää roskiin.

WN-omegat valmistetaan suomessa. Ne on suunniteltu suomalaisille. Ja itse ainakin totean ne itselleni hyväksi.

Äänestä
  • Nimenomaan EPA- ja DHA-pitoisuudet ovat Wellnutritionin omegoissa poikkeuksellisen alhaiset. Vastaavilla pitoisuuksilla olevia monivitamiiniomegavalmisteita löytyy kyllä markettien hyllyistäkin. Silloin hinta on tietysti vain murto-osa wellin tuotteesta.

    Kerrot että WN-omegat on valmistettu Suomessa. Tarkkaan ottaen, missä Suomessa on omegaa tuottava laitos?

    Äänestä

  • Juuri tästä puhuttiin, että EPA ja DHA on paljon alempana kuin kilpailevissa ( halvemmissa ) valmisteissa.

    Mistä Wellnutritonin omega3 on valmistettu? Onko perkuujätteestä vai allaskasvatetusta tai mistä? Onko varma että on tehty Suomessa? Aiemmin on sanottu että ulkomailla.

    Niin ja kaikki varmaan käy kaupassa joten turha siitä vitamiinien postituksesta on maksaa.

    Äänestä

  • Käsittääkseni wn-vitamiinit valmistetaan englannissa mutta ovat suunniteltu nimenomaan suomalaisille. Itse vertasin vastaaviin kilpaileviin tuotteisiin ja kaiken kaikkiaan suuria eroja ei löytynyt. Totta on myös se, että kotiin tuotuna muistaa kyllä niitä syödäkin. Itse käytin vuoden ja lopetin tilauksen. Syynä ei ollut se etteikö tuote olisi ollut hyvä. Tulee vaan itselle halvemmaksi (ei välttämättä helpommaksi) hommata muualta.

    Äänestä

  • Onko suomalaisilla jotenkin erilainen anatomia kun naapurimaiden asukkailla?

    Vai tarkoittaako termi "suunniteltu suomalaisille" samaa kuin autoteollisuus harrastaa,eli karsitaan kaikki varusteet pois?

    Äänestä

  • .lkölkölkö kirjoitti:

    Onko suomalaisilla jotenkin erilainen anatomia kun naapurimaiden asukkailla?

    Anatomisista eroista jotkut ovat vaikuttavia. Esimerkiksi d-vitamiinitarpeeseen vaikuttaa ainakin ihonväri. Pohjoismaissa voidaan yleensä käyttää samaa suositusta. Toinen vaikuttava tekijä on sijainti pohjoisessa, jossa pimeänä aikana d-vitamiinitarvetta on. Tämäkin tilanne on naapurimaissa sama.

    Valtion ravitsemusneuvottelukunta on Suomessa antanut ravitsemussuositukset. Ne löytyvät helposti googlella. Jos lisäravinnemyyjä aidosti haluaisi sovittaa tuotteensa Suomen oloihin, valmisteesta jätettäisiin pois ne, joita ravinnosta saadaan tarpeeksi tai liikaa. Esimerkiksi a-vitamiini on Suomessa järkevintä jättää kokonaan pois, koska sen saantisuositusta on millään ruokailutottumuksilla vaikea alittaa ja ylittämisellä on haitallisia sivuvaikutuksia.

    Oikeasti ravinnetarve vaihtelee ikäluokasta ja terveydentilasta riippuen, joten yhtä kaikille suunnattua valmistetta ei voi olla. Käytännössä 'suomalaisille suunnitellut' tarkoittavat ihan vaan sitä, että valmisteeseen on laitettu aineita juuri sen verran kuin Suomessa suositellaan väestötasolla keskimääräiseksi saanniksi.

    Koska moni suomalainen kuitenkin syö myös ruokaa, myytävistä lisäravinteista suuri osa on turhia.

    Kun tilasin vitamiinit mulle sanottiin, että tämä tuote on juuri suomalaisille suunniteltu. Muuta en tiedä. Millä tavalla eroaa ruotsalaisille tarkoitetusta tuotteesta, niin oisko eri värinen paketti :)

    Äänestä

  • Voisiko joku nyt vastata näihin kysymyksiin joita on tässä esitetty. Kokosin näitä tähän ja lisäsin hintavertailusta kysymyksen.

    Mistä Wellnutritonin omega3 on valmistettu? Onko perkuujätteestä vai allaskasvatetusta tai mistä?

    Miten ne on suunniteltu juuri suomalaisille?

    Onko tehty Suomessa? Missä?

    Miksi niissä on EPA ja DHA tasot alempana kuin kaikissa kilpailijoissa?

    Eikö Wellnutritionin vitamiinit ole selvästi kalliimpia kuin vastaavat kaupassa? Voitteko esittää hintavertailun jossa on sisältö otettu huomioon?

    Äänestä

  • well nutrition tuotteista kirjoitti:

    Voisiko joku nyt vastata näihin kysymyksiin joita on tässä esitetty. Kokosin näitä tähän ja lisäsin hintavertailusta kysymyksen.

    Mistä Wellnutritonin omega3 on valmistettu? Onko perkuujätteestä vai allaskasvatetusta tai mistä?

    Miten ne on suunniteltu juuri suomalaisille?

    Onko tehty Suomessa? Missä?

    Miksi niissä on EPA ja DHA tasot alempana kuin kaikissa kilpailijoissa?

    Eikö Wellnutritionin vitamiinit ole selvästi kalliimpia kuin vastaavat kaupassa? Voitteko esittää hintavertailun jossa on sisältö otettu huomioon?

    Mistä Wellnutritonin omega3 on valmistettu? Onko perkuujätteestä vai allaskasvatetusta tai mistä?

    Ei vaan vapaasti kasvaneista makrilleista

    -------------------------------------------------

    Kun tiedetään suomalaisten ravintotottumukset, niin vitamiinit ja omega on laskettu täydentämään suomalaista ruokavaliota

    ON. Lääkefirmassa.

    Koska asiasta voi olla montaa mieltä mikä on tarpeeksi ja mikä liikaa. Ravintosuositus on, että omega 3 rasvahappoja pitäisi saada 1.5g viikossa.
    WN täydentää juuri sopivasti suomalaisten ravintoa tältä osin.

    --------------------------------------------------

    Onko ne kalliimpia? Pitää ottaa huomioon, että ne tulevat kotiin aina silloin kuin niitä tarvitaan. Mielestäni kalliimmaksi tulee se, että purkit jäävät kaappiin käyttämättöminä. Tällainen säännöllinen postista saapuminen muistuttaa sopivasti, jos ne vaikka olisivat hetkeksi unohtuneet kaappiin. Tarkoituksena näissä tuotteissa on, että asiakas myös käyttää niitä, eikä vain unohda niitä kaappiin.
    Ei ole varmastikaan minun tehtäväni tehdä hintavertailuja. Jokainen saa tietysti aivan vapaasti ostaa lisäravinteensa ihan mistä vain. Kannattaa kuitenkin silloin hiukan myös tietää niistä jotain tai ainakin ottaa selvää juuri nuo asiat joita täälläkin kyselet. Luultavasti kuitenkin nyt kyselet näitä asioita vain ja ainoastaan vikaa hakeaksesi. Toivon sinulta samanlaista aktiivisuutta myös kaikkia muita markkinoilla olevia tuotteita kohtaan.

    Äänestä

  • j j j kirjoitti:

    "Luultavasti kuitenkin nyt kyselet näitä asioita vain ja ainoastaan vikaa hakeaksesi."

    Näinhän se kauppias vastaa kun kysytään.

    Äänestä

  • kerrakseen kirjoitti:

    "Luultavasti kuitenkin nyt kyselet näitä asioita vain ja ainoastaan vikaa hakeaksesi."

    Näinhän se kauppias vastaa kun kysytään.

    Täällä on kyselty kovasti juuri tästä tuotteesta. Tosiasia on, ettei ketään kiinnostaisi asia pätkän vertaa, jollei moven edustajat niitä kauppaisi. Mitä luultavimmin jokainen kysymys on vain syy etsiä jotain josta voisi taas alkaa kampanjoimaan vastaan. Kysymykset olivat muutenkin varsin johdattelevia. ei ollut yhtään kysymystä, joita asiakkaat normaalisti esittävät.

    Äänestä

  • j j j kirjoitti:

    Mistä Wellnutritonin omega3 on valmistettu? Onko perkuujätteestä vai allaskasvatetusta tai mistä?

    Ei vaan vapaasti kasvaneista makrilleista

    -------------------------------------------------

    Miten ne on suunniteltu juuri suomalaisille?

    Kun tiedetään suomalaisten ravintotottumukset, niin vitamiinit ja omega on laskettu täydentämään suomalaista ruokavaliota

    -------------------------------------------------

    Onko tehty Suomessa? Missä?

    ON. Lääkefirmassa.

    -------------------------------------------------

    Miksi niissä on EPA ja DHA tasot alempana kuin kaikissa kilpailijoissa?

    Koska asiasta voi olla montaa mieltä mikä on tarpeeksi ja mikä liikaa. Ravintosuositus on, että omega 3 rasvahappoja pitäisi saada 1.5g viikossa.
    WN täydentää juuri sopivasti suomalaisten ravintoa tältä osin.

    --------------------------------------------------

    Eikö Wellnutritionin vitamiinit ole selvästi kalliimpia kuin vastaavat kaupassa? Voitteko esittää hintavertailun jossa on sisältö otettu huomioon?

    Onko ne kalliimpia? Pitää ottaa huomioon, että ne tulevat kotiin aina silloin kuin niitä tarvitaan. Mielestäni kalliimmaksi tulee se, että purkit jäävät kaappiin käyttämättöminä. Tällainen säännöllinen postista saapuminen muistuttaa sopivasti, jos ne vaikka olisivat hetkeksi unohtuneet kaappiin. Tarkoituksena näissä tuotteissa on, että asiakas myös käyttää niitä, eikä vain unohda niitä kaappiin.
    Ei ole varmastikaan minun tehtäväni tehdä hintavertailuja. Jokainen saa tietysti aivan vapaasti ostaa lisäravinteensa ihan mistä vain. Kannattaa kuitenkin silloin hiukan myös tietää niistä jotain tai ainakin ottaa selvää juuri nuo asiat joita täälläkin kyselet. Luultavasti kuitenkin nyt kyselet näitä asioita vain ja ainoastaan vikaa hakeaksesi. Toivon sinulta samanlaista aktiivisuutta myös kaikkia muita markkinoilla olevia tuotteita kohtaan.

    Raision mukaan http://kehityskaari.raisiogroup.com/PressCenterNews.asp?viewID=2162&newsID=155

    omega3 rasvahappojen saannin lisätarve on 0.9-1.4 grammaa vuorokaudessa. Wellnutritonin vitamiinien päiväannos sisältää 0.15 grammaa eli pienen osan siitä mitä noiden suosituksien mukaan pitäisi saada lisää. Miten tämä on suunniteltu suomalaisia varten kun tuo tarve on noin paljon suurempi? Kuten tässä on kysytty kilpailevissa tuotteissa on vähintään se 0.5 grammaa ja ovat halvempiakin.....

    Niin ja mikä lääkefirma näitä tekee Suomessa?

    Tarkoitus on vain vertailla näitä tuotteita. Kun tuolla tavalla heti vastaat tuntuu siltä että näissä täytyy olla jotakin vikaa, kun ei voi asiallisesti vastata. Eikö tämä ole vielä verkostomarkkinoinnin keskustelualue.

    Äänestä

  • vertailu kunniaan kirjoitti:

    En tiennyt vastaavani asiattomasti.

    Voisitko sinä sitten kaivella myös esille paljonko tuosta ALA:sta muodostuu EPAa ja DHA:ta ?

    Esimerkiki Tri Tolosen E-epa 500mg 120 kappaletta maksaa pikkuisen googlauksen perusteella 31,50 e monessa paikkaa. Näissä kapseleisa siis yhteensä 60000 mg eli 60 g omegaa. Myös on muita joissa mukana DHA jos sitä pitää juuri saada.

    Tuo Wellnutritin tilaus maksaa suurin piirtein saman verran ja siinä on 30 kapselia yhdessä 150 mg eli 4500 mg eli 4,5 g omegaa. Eli miten on kumpi kannattaa ostaa?

    Lisäksi tietysti paketissa on vitamiinit mutta suurin piirtein samojen hinnaksi ei tule erikseen ostettuna kuin 1-3 euroa kuussa.

    Äänestä

  • googlaamalla kirjoitti:

    Jos kerran sinua noin paljon asia kiinnostaa, niin mene ihmeessä ostamaan jo itsellesi toloselta tai vaikka mistä. En epäile yhtään etteivätkö olisi hyviä tuotteita. Luontaistuotekaupoista kannattaa myös käydä kysymässä mitä kannattaa syödä ja käyttää.

    Itse kuitenkin aion jatkaa WN käyttämistä, koska ne on käteviä käyttää ja vointi on ollut parempi kuin koskaan ennen.

    Äänestä

  • vertailu kunniaan kirjoitti:

    Raision mukaan http://kehityskaari.raisiogroup.com/PressCenterNews.asp?viewID=2162&newsID=155

    omega3 rasvahappojen saannin lisätarve on 0.9-1.4 grammaa vuorokaudessa. Wellnutritonin vitamiinien päiväannos sisältää 0.15 grammaa eli pienen osan siitä mitä noiden suosituksien mukaan pitäisi saada lisää. Miten tämä on suunniteltu suomalaisia varten kun tuo tarve on noin paljon suurempi? Kuten tässä on kysytty kilpailevissa tuotteissa on vähintään se 0.5 grammaa ja ovat halvempiakin.....

    Niin ja mikä lääkefirma näitä tekee Suomessa?

    Tarkoitus on vain vertailla näitä tuotteita. Kun tuolla tavalla heti vastaat tuntuu siltä että näissä täytyy olla jotakin vikaa, kun ei voi asiallisesti vastata. Eikö tämä ole vielä verkostomarkkinoinnin keskustelualue.

    Raisio ei käytä kalaa. Tuosta ALA.sta muodostuu elimistössä maksimissa 7% EPAa ja DHA:ta.

    Kannattaa lukea tältä sivulta, jossa aika selkeästi kerrotaan ravintosuositukseksi 1.5 grammaa viikossa.

    http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2004/021104_d.htm

    Äänestä

  • omega 3 kirjoitti:

    siis yleensä suositellaan noin 3g päivässä omega-3 rasvahappoja ei puolta siitä viikossa. Joka tapauksessa on aihetta varmaan vertailla mistä ne omegat jos ei niitä ruokavaliosta saa, saa halvimmin. Raision tuotteet ei tässä ole vertailussa vielä ollut vaikka nekin kyllä voi ottaa esille.

    Äänestä

  • j j j kirjoitti:

    Mistä Wellnutritonin omega3 on valmistettu? Onko perkuujätteestä vai allaskasvatetusta tai mistä?

    Ei vaan vapaasti kasvaneista makrilleista

    -------------------------------------------------

    Miten ne on suunniteltu juuri suomalaisille?

    Kun tiedetään suomalaisten ravintotottumukset, niin vitamiinit ja omega on laskettu täydentämään suomalaista ruokavaliota

    -------------------------------------------------

    Onko tehty Suomessa? Missä?

    ON. Lääkefirmassa.

    -------------------------------------------------

    Miksi niissä on EPA ja DHA tasot alempana kuin kaikissa kilpailijoissa?

    Koska asiasta voi olla montaa mieltä mikä on tarpeeksi ja mikä liikaa. Ravintosuositus on, että omega 3 rasvahappoja pitäisi saada 1.5g viikossa.
    WN täydentää juuri sopivasti suomalaisten ravintoa tältä osin.

    --------------------------------------------------

    Eikö Wellnutritionin vitamiinit ole selvästi kalliimpia kuin vastaavat kaupassa? Voitteko esittää hintavertailun jossa on sisältö otettu huomioon?

    Onko ne kalliimpia? Pitää ottaa huomioon, että ne tulevat kotiin aina silloin kuin niitä tarvitaan. Mielestäni kalliimmaksi tulee se, että purkit jäävät kaappiin käyttämättöminä. Tällainen säännöllinen postista saapuminen muistuttaa sopivasti, jos ne vaikka olisivat hetkeksi unohtuneet kaappiin. Tarkoituksena näissä tuotteissa on, että asiakas myös käyttää niitä, eikä vain unohda niitä kaappiin.
    Ei ole varmastikaan minun tehtäväni tehdä hintavertailuja. Jokainen saa tietysti aivan vapaasti ostaa lisäravinteensa ihan mistä vain. Kannattaa kuitenkin silloin hiukan myös tietää niistä jotain tai ainakin ottaa selvää juuri nuo asiat joita täälläkin kyselet. Luultavasti kuitenkin nyt kyselet näitä asioita vain ja ainoastaan vikaa hakeaksesi. Toivon sinulta samanlaista aktiivisuutta myös kaikkia muita markkinoilla olevia tuotteita kohtaan.

    ++++ Kun tiedetään suomalaisten ravintotottumukset, niin vitamiinit ja omega on laskettu täydentämään suomalaista ruokavaliota

    Nyt taisi tulla tietämättömyydestä johtuva vale. Wellnutrition ilmoittaa omalla kotisivullaan valmisteidensa pitoisuudet ja että ne vastaavat tasan 100% koko vuorokautisesta tarpeesta. Luvut ovat siis täsmälleen samat kuin väestötason saantisuositus on (kaikki ravinto mukaanlukien). Asian voi tarkistaa myös virallisista suosituksista. Pieni poikkeama on niissä parissa kohdassa, jossa suomalaista suositusta on viime vuosina muutettu.

    Suomalaisten ravintotottumukset tiedetään. Tiedetään myös, että joitakin vitamiineja suomalaiset saavat ravinnosta yli tarpeen. Silti myös niitä on lisätty Wellnutritionin tuotteeseen. Minua vähän huolettaa, minkä tasoisen ravitsemusneuvojakoulutuksen Move Networks oy antaa myyntiedustajilleen, jos asiakkailla on tällaisia käsityksiä.

    ++++ ON. Lääkefirmassa.

    Ja kalaöljyä valmistetaan Suomessa missä lääkefirmassa?

    +++ Onko ne kalliimpia?

    Oleellisesti samalla tuotesisällöllä saa esimerkiksi Citymarketin hyllystä vastaavaa valmistetta 5-6- kertaisen annoksen. Silloin mukana on lisäksi joitakin mineraaleja, jotka Wellnutritionin sivun tutkimuslainauksissa mainitaan tärkeiksi, mutta joita fiman oma tuote ei sisällä.

    Äänestä

  • Ostamaan kirjoitti:

    Jos kerran sinua noin paljon asia kiinnostaa, niin mene ihmeessä ostamaan jo itsellesi toloselta tai vaikka mistä. En epäile yhtään etteivätkö olisi hyviä tuotteita. Luontaistuotekaupoista kannattaa myös käydä kysymässä mitä kannattaa syödä ja käyttää.

    Itse kuitenkin aion jatkaa WN käyttämistä, koska ne on käteviä käyttää ja vointi on ollut parempi kuin koskaan ennen.

    Onpa kumma kauppias kun tuolla tavalla suhtautuu jos asiakas on kiinnostunut tuotteesta.

    Siihenkään et vastannut kuka tuotteet valmistaa. Mikä suomalainen lääkeyhtiö? Taisi olla pötypuhetta kun ei nimeä löydy?

    Äänestä

  • asiakasta kiinnostaa kirjoitti:

    Onpa kumma kauppias kun tuolla tavalla suhtautuu jos asiakas on kiinnostunut tuotteesta.

    Siihenkään et vastannut kuka tuotteet valmistaa. Mikä suomalainen lääkeyhtiö? Taisi olla pötypuhetta kun ei nimeä löydy?

    Mistä syystä olet kiinnostunut?? Oletko oikeasti vähäisimmässäkään määrin aikeissa ostaa ko tuotetta?

    Uskon että rehellinen vastauksesi on, ettet missän tapauksessa ostaisi kyseistä tuotetta.

    Siksi ei sinua painosteta sitä ostamaan vaan todetaan, että käy ihmeessä ostamassa jostain muualta. Totuus tässäkin tapauksessa on, ettet mene edes mihinkään muuallekaan ostamaan mitään.

    Vaikka kuinka on kauppias, niin aina joskus tulee tilanteita, joissa kannattaa antaa asiakkaalle periksi ja ohjata hänet sinne mikä hänestä on parempi vaihtoehto.

    Yhtiön nimeä ei julkaista täällä, koska sen jälkeen mikko ja muut pellet tukkivat heidän postinsa.

    Äänestä

  • p.kuikka kirjoitti:

    ++++ Kun tiedetään suomalaisten ravintotottumukset, niin vitamiinit ja omega on laskettu täydentämään suomalaista ruokavaliota

    Nyt taisi tulla tietämättömyydestä johtuva vale. Wellnutrition ilmoittaa omalla kotisivullaan valmisteidensa pitoisuudet ja että ne vastaavat tasan 100% koko vuorokautisesta tarpeesta. Luvut ovat siis täsmälleen samat kuin väestötason saantisuositus on (kaikki ravinto mukaanlukien). Asian voi tarkistaa myös virallisista suosituksista. Pieni poikkeama on niissä parissa kohdassa, jossa suomalaista suositusta on viime vuosina muutettu.

    Suomalaisten ravintotottumukset tiedetään. Tiedetään myös, että joitakin vitamiineja suomalaiset saavat ravinnosta yli tarpeen. Silti myös niitä on lisätty Wellnutritionin tuotteeseen. Minua vähän huolettaa, minkä tasoisen ravitsemusneuvojakoulutuksen Move Networks oy antaa myyntiedustajilleen, jos asiakkailla on tällaisia käsityksiä.

    ++++ ON. Lääkefirmassa.

    Ja kalaöljyä valmistetaan Suomessa missä lääkefirmassa?

    +++ Onko ne kalliimpia?

    Oleellisesti samalla tuotesisällöllä saa esimerkiksi Citymarketin hyllystä vastaavaa valmistetta 5-6- kertaisen annoksen. Silloin mukana on lisäksi joitakin mineraaleja, jotka Wellnutritionin sivun tutkimuslainauksissa mainitaan tärkeiksi, mutta joita fiman oma tuote ei sisällä.

    Joo ja bensaa ei valmisteta suomessa. Vastineesi on aivan samanlainen.

    Äänestä

  • vai niin kirjoitti:

    Tuote todettiin huonommaksi kuin tavallisen kaupan vastaava mutta halvempi tuote.

    Äänestä

  • ? ? kirjoitti:

    Joo ja bensaa ei valmisteta suomessa. Vastineesi on aivan samanlainen.

    kaikki tuon viestin lukeneet varmasti nyt ostavat näitä wellnutrition vitamiineja. eivät kyllä taida olla suomesta kun ei firman nimeäkään löydy. vai?

    Äänestä

  • englannissa kirjoitti:

    Käsittääkseni wn-vitamiinit valmistetaan englannissa mutta ovat suunniteltu nimenomaan suomalaisille. Itse vertasin vastaaviin kilpaileviin tuotteisiin ja kaiken kaikkiaan suuria eroja ei löytynyt. Totta on myös se, että kotiin tuotuna muistaa kyllä niitä syödäkin. Itse käytin vuoden ja lopetin tilauksen. Syynä ei ollut se etteikö tuote olisi ollut hyvä. Tulee vaan itselle halvemmaksi (ei välttämättä helpommaksi) hommata muualta.

    valmistetaan

    Äänestä

  • p.kuikka kirjoitti:

    ++++ Kun tiedetään suomalaisten ravintotottumukset, niin vitamiinit ja omega on laskettu täydentämään suomalaista ruokavaliota

    Nyt taisi tulla tietämättömyydestä johtuva vale. Wellnutrition ilmoittaa omalla kotisivullaan valmisteidensa pitoisuudet ja että ne vastaavat tasan 100% koko vuorokautisesta tarpeesta. Luvut ovat siis täsmälleen samat kuin väestötason saantisuositus on (kaikki ravinto mukaanlukien). Asian voi tarkistaa myös virallisista suosituksista. Pieni poikkeama on niissä parissa kohdassa, jossa suomalaista suositusta on viime vuosina muutettu.

    Suomalaisten ravintotottumukset tiedetään. Tiedetään myös, että joitakin vitamiineja suomalaiset saavat ravinnosta yli tarpeen. Silti myös niitä on lisätty Wellnutritionin tuotteeseen. Minua vähän huolettaa, minkä tasoisen ravitsemusneuvojakoulutuksen Move Networks oy antaa myyntiedustajilleen, jos asiakkailla on tällaisia käsityksiä.

    ++++ ON. Lääkefirmassa.

    Ja kalaöljyä valmistetaan Suomessa missä lääkefirmassa?

    +++ Onko ne kalliimpia?

    Oleellisesti samalla tuotesisällöllä saa esimerkiksi Citymarketin hyllystä vastaavaa valmistetta 5-6- kertaisen annoksen. Silloin mukana on lisäksi joitakin mineraaleja, jotka Wellnutritionin sivun tutkimuslainauksissa mainitaan tärkeiksi, mutta joita fiman oma tuote ei sisällä.

    "Wellnutrition ilmoittaa omalla kotisivullaan valmisteidensa pitoisuudet ja että ne vastaavat tasan 100% koko vuorokautisesta tarpeesta."

    Omega 3 perässä (missä muuten saantisuositus näkyy) lukee: "ei vertailuarvoa". Syystä, että täydentää suomalaisten ruokavaliota. Tehdään makrilleista.

    Selvyyttä eri pitoisuuksiin omega 3 tuotteessa. Voi lukea saman myös WN sivuilta..

    "Yleisen uskomuksen mukaan tulisi syödä kalaa noin 150 grammaa päivittäin saadakseen riittävästi hyviä Omega 3 rasvahappoja. Tässä tapauksessa määrä ei valitettavasti ole ratkaiseva kriteeri vaan tärkeämpää on luonnollisesti laatu.

    Tiedot lohen ja muiden rasvaisten kalojen Omega-3-rasvahappopitoisuudesta vaihtelevat hieman eri tutkimuksissa. Tutkimusten mukaan tonnikalaa pitäisi syödä 210 grammaa, jotta saataisiin sama määrä Omega- 3 rasvahappoja. Kuivemmat kalat (hauki, kuha, ahven, kampela, turska) sisältävät huomattavasti vähemmän terveellisiä rasvahappoja. Turskassa ja kampelassa on vain noin 10 % lohen rasvasta, eli niitä pitäisi syödä 1.5 kiloa päivittäin, jotta rasvahappoja saataisiin riittävästi.

    Joillakin alueilla Suomessa kalaruokaan liittyy ongelma; sisävesiemme hauet saattavat sisältää niin paljon elohopeaa, että niiden syönti lisää sydän- ja verisuonitautien vaaraa yhtä paljon kuin tupakointi.

    Viljeltyjen kalojen Omega- 3 rasvahappojen määrä ja laatu ovat kyseenalaisia. Laatuun vaikuttaa esimerkiksi kalan ravinto, joka kalankasvatuksessa harvoin vastaa kalan luonnonmukaista ravintoa."

    Äänestä

  • p.kuikka kirjoitti:

    Anatomisista eroista jotkut ovat vaikuttavia. Esimerkiksi d-vitamiinitarpeeseen vaikuttaa ainakin ihonväri. Pohjoismaissa voidaan yleensä käyttää samaa suositusta. Toinen vaikuttava tekijä on sijainti pohjoisessa, jossa pimeänä aikana d-vitamiinitarvetta on. Tämäkin tilanne on naapurimaissa sama.

    Valtion ravitsemusneuvottelukunta on Suomessa antanut ravitsemussuositukset. Ne löytyvät helposti googlella. Jos lisäravinnemyyjä aidosti haluaisi sovittaa tuotteensa Suomen oloihin, valmisteesta jätettäisiin pois ne, joita ravinnosta saadaan tarpeeksi tai liikaa. Esimerkiksi a-vitamiini on Suomessa järkevintä jättää kokonaan pois, koska sen saantisuositusta on millään ruokailutottumuksilla vaikea alittaa ja ylittämisellä on haitallisia sivuvaikutuksia.

    Oikeasti ravinnetarve vaihtelee ikäluokasta ja terveydentilasta riippuen, joten yhtä kaikille suunnattua valmistetta ei voi olla. Käytännössä 'suomalaisille suunnitellut' tarkoittavat ihan vaan sitä, että valmisteeseen on laitettu aineita juuri sen verran kuin Suomessa suositellaan väestötasolla keskimääräiseksi saanniksi.

    Koska moni suomalainen kuitenkin syö myös ruokaa, myytävistä lisäravinteista suuri osa on turhia.

    ei ole sama kuin yliannostus.

    Saantisuositus on se määrä mitä suositellaan päivittäin ko ainetta saaavaksi, jotta ei tule puutostauteja.

    Yliannostus on jotain ihan muuta ja esim A-vitamiini kohdalla tarkoittaisi kokopäiväistä A-vitamiini syöntiä saattaisipa mennä vähän yönkin puolelle.

    Äänestä

  • hyvä tuote. kovasti kehuttu kirjoitti:

    "Wellnutrition ilmoittaa omalla kotisivullaan valmisteidensa pitoisuudet ja että ne vastaavat tasan 100% koko vuorokautisesta tarpeesta."

    Omega 3 perässä (missä muuten saantisuositus näkyy) lukee: "ei vertailuarvoa". Syystä, että täydentää suomalaisten ruokavaliota. Tehdään makrilleista.

    Kritisoimassani viestissä todettiin kyllä näin:

    "vitamiinit ja omega on laskettu täydentämään suomalaista ruokavaliota"

    Vitamiineja ei ole mitenkään laskettu täydentämään suomalaista ruokavaliota. Jos olisi, niin silloin oletus olisi, että suomalaiset eivät saa ravinnosta vitamiineja lainkaan.

    Omega3:n osalta movettajat ovat puhuneet tarpeen olevan 2-3 kala-ateriaa viikossa. Sama löytyy valtion ravitsemussuosituksista. Wellnutritionin syönti ei täydennä siis tuota juuri ollenkaan.

    "missä muuten saantisuositus näkyy"

    Eikosapentaeenihapon vähimmäissaantisuositus annetaan ravitsemususosituksen sivulla 17. Asiakirja kannattaa lukea ajatuksella. Voitte samalla korjata muitakin virheitä omista markkinointimateriaaleistanne.

    Äänestä

  • hohhoijaah kirjoitti:

    ei ole sama kuin yliannostus.

    Saantisuositus on se määrä mitä suositellaan päivittäin ko ainetta saaavaksi, jotta ei tule puutostauteja.

    Yliannostus on jotain ihan muuta ja esim A-vitamiini kohdalla tarkoittaisi kokopäiväistä A-vitamiini syöntiä saattaisipa mennä vähän yönkin puolelle.

    Nyt movettaja puhuu taas puutaheinää. Saantisuositusten lisäksi on tosiaan määritelty myös turvalliset ylärajat. A-vitamiinin osalta raja on 3000 ?g/vrk. Ravinnosta saadaan keksimäärin 1000?g eli yli tarpeen. Wellin pillereissä on 800?g.

    "kohdalla tarkoittaisi kokopäiväistä A-vitamiini syöntiä"

    Jos raskaana oleva söisi normaalisti ja ottaisi 2 pilleriä päivässä säännöllisesti, oltaisiin rajoilla, joissa sikiövaurioita alkaa ilmetä. Muista mainita se alalinjallesi.

    Vaihdevuosi-iän ylittäneillä naisilla pelkkä yksi pilleri keksimääräisen ravinnon lisäksi olisi jo vaarallinen.

    Tuossa mittayksikkö on siis mikrogramma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

samanlaista tuotetta kirjoitti:

vahvuudeltaan kuin on movettajien pakkomyymät
omega 3 pillerit. En itse löytänyt vastaavan vahvuuksisia omega 3 pillereitä. Miedoin omega 3 pilleri jonka löysin joka sisälti 500mg kalaöljyä.
Missä niitä 150mg kalaöljyä sisältäviä pillereitä oikein tehdään, en tarkoita mistä vaan missä niitä valmistetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu