Onko teillä äidinvaistoja? Minulla ei taida olla. Ongelmani on se, etten osaa hoitaa lastani. Tottakai osaan imettää ja vaihtaa vaippoja ja näin, mutta entä sitten kun vauvalle on kaikki hoidot tehty? Vauvani on useamman kuukauden ikäinen ja alussa luotin itseeni hoitajana. Mutta kuukausi kuukaudelta asiat käy vaikeammaksi ja itseluottamukseni laskee koko ajan. Asiaa pahentaa se, että mieheni osaa hoitaa lasta niin hyvin (onneksi edes joku) Tuntuu kuin ne äidinvaistot olisi menneet hänelle eikä minulle. Mistä te olette oppineet hoitamaan vauvoja? Minulla on muutama äiti-ihminen tutuissani ja kun niiltä kysyy neuvoja niin vastaus on joko hiljaisuus tai sitten sanotaan että kyllä se siitä. Neuvoja minulle ei ole ainakaan tuputettu! Jos jonkun neuvon joskus kuulee niin se on täysin neuvolan ohjeiden vastainen. Ja kun en mitään vauvoista tiedä niin haluaisin pitää neuvolan luotettavana neuvojana. Milloin pitäisi tunnistaa vauvan eri itkut? Vauvani on jo 5kk enkä minä tunnista. Vauvani on kuulemma niin sanottu helppo vauva ja silti minulla on hoidon kanssa vaikeuksia. Välillä minulla oli jo tunne, että tunnen vauvani, mutta sitten vauvan käytös muuttui ja olen nyt täysin hukassa. Joka ikinen päivä vain odotan, että kello tulee yli neljän ja mieheni tulee tukemaan minua. Tiukoissa tilanteissa mies hoitaa, en minä, jonka pitäisi olla äiti. Onneksi sentään on tuollainen mies joka osaa ja haluaa osallistua.
äidinvaistot hukassa
räpelö
191454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Hei!
Olen kyllä kuullut vastaavaa aiemminkin, ei se ole poikkeavaa. Jotkut äidit vaan eivät koe pikkuvauvaa tutuksi, äidinvaisto ja äidinrakkaus voivat herätä ehkä vasta sitten kun vauva alkaa kommunikoida. Hyvä että isä osaa. Monesti se on toisin päin, teillä nyt vaan näin päin.
Tiedät varmaan kuitenkin, että vauvalle kontakti on tosi tärkeää, elintärkeää. Vaikket tunnista hänen itkujaan, pidä huoli että katsot häntä ja juttelet hänelle, omalla tavallasi. Kuin aikuiselle, jos "vauvankieli" tuntuu vieraalle. Varsinkin katso häntä ja hymyile hänelle, vastaa juttuihin "joo" kun hän jokeltaa ja niin edelleen.
Voit myös kysellä neuvolasta tai ehkä ensikodista, monissa paikoissa on varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen erilaisia tukiryhmiä, tai ehkä perhetyöntekijä voisi käydä "opettamassa" sinulle vauvan kanssa leikkimistä, jos olet NIIN hukassa. Voihan tietysti olla, että sinulla on omassa päässä joku normi, jota et täytä, vaikka olet objektiivisesti katsottuna omalla laillasi aivan hyvä äiti. Mutta jos huolettaa, kannattaa hakea neuvoa ammattilaisiltakin.
Ja vielä yksi näkökulma. Synnytyksen jälkeinen masennus (yksinolo, elämänmuutos ym.) voi näkyä kontaktissa. Muistan, kun ensimmäisen lapseni kanssa olin tosi väsynyt, oli päiviä ettei jaksanut katsoa lasta. Sitä vain koneellisesti hoiteli, mutta ei jaksanut katsoa sitä silmiin. Silloin piti panostaa omaan lepoon, niin asia korjaantui, vauva näytti taas ihanalta ja ikiomalta.
Ja voimia sinulle! Olet lapsesi ainut äiti. Sinä olet sinä ja kelpaat kyllä.
Koen kyllä vauvan tutuksi ja puhelen ja leikin sille. Rakastan lastani suuresti, mutta olen jotenkin pulassa sen kanssa. Koko ajan pitää vain miettiä mitä ihmettä sitä seuraavaksi tekisi. Mitä asioita vauvan kanssa voi tehdä? Raskausaikana kun mainitsin ihmisille, etten ole ollut vauvojen kanssa tekemisissä vastaus oli että sen kyllä oppii. Tähän luotin, mutta en ole mielestäni oppinut edelleenkään. Synnärilläkin mainitsin kerran kätilölle että minua huolettaa miten arki sujuu. Kätilö sanoi, että sen on pakko sujua kun kerran olen vastuussa lapsesta. Äitiysneuvolassa olen kysynyt mitä lapsen kanssa voisi tehdä niin terkkari sanoi, että laula sille. Välillä en jaksa touhuta lapsen kanssa mitään kun se on jo monta tuntia valvonut tai sitten en enää keksi mitään. Silloin tulee hetki jolloin en jaksa katsoa lasta. Tämä on arka asia minulle ja pelkään tuttujen arvostelua, jos he saisivat tietää, etten pärjää.
Meillä on pari kuukautinen tyttö ja kylläpä ne päivät kuluu niin, että tissiä suuhun ja vaippoja vaihdetaan ja sylitysten istuskellaan. Isä sitten illalla yrittää seurustella ja "aktivoida" vauvaa... Mulla ei ainakaan ole hirveesti mielikuvitusta eikä suurempaa inspiraatiota touhuta mitään ihmeellistä päivällä vauvan kanssa. Eiköhän se ole tärkeintä, että perustarpeet, johon kuuluu myös läheisyys ja syli, tule tyydytettyä. Muu touhuilu on sitten ekstraa.
Meillä on kanssa ns. helppo vauva. Eli toisin sanoen nukkuu tai ainakin torkkuu paljon ja viihtyy sitterissä ja pinnasängyssä itsekseen. Välillä oikein pitää skarpata, että vauva ei olisi turhan pitkiä jaksoja yksikseen, kun ei itse osaa oikein seuraa vaatia.
Että rentoudu nyt ja nauti, että sinulla on osaava ja lapsestaan kiinnostunut mies. Eihän se ole tarkoituskaan, että molemmat samallalailla vauvaanne hoitaisitte. Ihan varmasti olet lapsellesi se paras ja osaavin äiti. Äläkä turhaan vertaile itseäsi ja vauvaasi muihin. Me kaikki olemme erilaisia persoonia niin vauvat kuin vanhemmatkin ja mehän toimimme lapsemme parhaaksi kukin omalla tyylillämme.
Mukavia hetkiä sinulle lapsesi kanssa ja jätä turhat murehtimiset ja suorituspaineet pois ja nauti rauhallisesta vauvastasi!
että niin minä kuin pari kaverianikin(äitejä myös) ollaan todettu, että menisipä tämä vauva-aika nopeasti ohi. Sinällään tämä on ihan mukavaa ja oma vauva on suloinen (toisten vauvat eivät ole koskaan minua kiinnostaneet tai synnyttäneet mitään tunteita), mutta jotenkin sitä odottaa, että tästä pienestä kasvaisi isompi lapsi, jonka kanssa pääsisi kunnon vuorovaikutukseen. Ja minä en ainakaan kahden kuukauden perusteella ja kaverini ei kahden lapsen, joista nuorimmainen on 10 kk, jälkeenkään ole koskaan tunnistanut mitään eri itkuja ja niiden merkityksiä. Ehkäpä jotkut vauvat ovat parempia ilmaisemaan itkuilla tunteitaan ja toiset äidit ehkä osaavat paremmin tulkita näitä eri tunnetiloja. Mutta näillä eväillä mennään ja lapsistamme kasvaa varmasti reippaita ja terveitä pikkuihmisiä=)
Kun vauva oli kaksi kuukautta niin kyllä minäkin itseeni luotin ja tuntui siltä että hyvinhän tämä menee. Sitten asiat muuttuivat. Tuntuu että parhaiten itseeni äitinä luotin synnärillä, sen jälkeen on vain ollu alamäkeä. Eikä se vauva sylissä koko päivää viihdy, välillä pitää olla jotakin toimintaa.
ja viisikuukautisen kanssa elo on varmasti erilaista. Mutta mitä oikein on tapahtunut, että olet lakannut luottamasta itseesi äitinä? Onko vauvasta tullut jotenkin tyytymättömämpi vai onko joku kenties kommentoinut jotenkin ikävästi tekemisiäsi lapsesi kanssa? Jotainhan varmaan on muuttunut tai tapahtunut, kun olet ruvennut kokemaan itsesi epävarmaksi...
Ja hei, kuulisin mielelläni muiden muutaman kuukauden ikäisten vauvojen äitien kokemuksia? Rupesi näet omakin tulevaisuus kiinnostamaan, että mitä niiden n. puolivuotiaiden kanssa oikein pitää touhuta?
Vauva muuttui hyvin kärsimättömäksi. Koko ajan pitäisi olla uutta ja uutta. Kitinää saa kuunnella puoli päivää kun ennen ei kunnolla itkenyt edes nälkää. Kyllä minuakin kiinnostaisi mitä tuon ikäisen kanssa voisi puuhailla. Kysytty on lääkäriäkin myöten mikä voisi olla, mutta kuulemma on terve lapsi ja lapsilla on erilaisia tuulia. Mutta ei kyse ole mistään tuulesta, koska melkeinpä yhdessä yössä käytös muuttui ja ollut muuttunut jo pari kuukautta.
Vauvat alkaa kasvaessaan yhä enemmän ja enemmän kiinnostua ympärillä olevista asioita ja tapahtumista. Ei lasten kaikki lelut tarvitse olla vauvaleluja, hae värikkäitä muovikuppeja ja kippoja (kunhan ei ole mitään liian pientä vaarallista osaa) jota voi katsella ja ihmetellä. Annatko vauvan köllötellä lattialla viltin päällä eri paikoissa jotta näkee oman kotinnekin eri tavalla, eri huoneissa. Meillä oli vauvalla suuressa suosiossa kaikki leivontavälineet yms., mielikuvitus peliin. Ja oikeasti on vain kausia, jolloin tuntuu että vauva kaipaa enemmän viihdykettä ja yhdessä oloa.
Älä suotta stressaa ja tunne pahaa mieltä asiasta. Se, että rakastat lastasi, se on se tärkein asia! Hei mulla on ollut kolme lasta ja voin rehellisesti sanoa että minä itsekään ole aina tiennyt että miksihän se nyt itkee! En minä kolmenkaan jälkeen ole oppinut tunnistamaan vauvojen "eri itkuja".
Ei vauvan kanssa tarvitse koko ajan tehdä jotain. Kunhan vaihdat vaipat, syötät, ihan juttelet ja höpöttelet ja lauleskelet vauvallesi, "leikit" vauvaleikkejä, mutta onhan sinulla kaikkea muutakin siellä kotona mitä varmaan haluat tehdä. Luetko? Ota kirja käteen ja köllöttele vauvan vieressä ja lueskelet kirjaa tai lehteä. Ulkoilkaa vaunuilla.
Itse olen aina huokaissut tavallaan helpotuksesta, kun vauvat on kasvaneet ja tulee ikää enempi ja pystyy kommunikoimaan eri tavalla. Se on ihaninta kun lapsi osaa muutakin kuin vain itkulla ja huudolla ilmaista itseään. Ja hei ensimmäisen kanssa se on aina "opettelua". Jos / kun joskus toisen tai enemmän teet, niin huomaat miten paljon helpompaa se on sitten ihan kun itse on rennompi eikä tule stressattua kun ajattelee, että onhan tuo yksikin tuosta kunnialla saatu isommaksi. Luota vain itseesi, muista että olet kuitenkin se "kaikista paras äiti" vauvallesi! Hanki joku tuore vauvakirja jossa kerrotaan eri kehitysvaiheista. Ja on hyvä lukea jo kehitysvaiheita eteenpäin, niin tiedät jo varautua ensimmäiseen uhmaikään, yms.
Muista että neuvoloissakin on aina eri aikoina opetettu asioita eri tavalla, eli joskus on neuvottu että ruokinta vain 4h välein (vaikka vauva huutaisi nälkää!) ja joskus taas että ihan vauvan tahtista imetystä. Ja nämä kiinteän ruoan suositukset on vaihdelleet eri aikoina eri tavalla. Joskus on neuvottu joka päivä kylvettämään, sitten taas ettei missään nimessä niin usein ettei iho kuivu ja kärsi jatkuvasta vedessä lotraamisesta, yms.
Muista että se vauva kasvaa ja kehittyy koko ajan, joten siksi sinusta voi tuntea ettet "tunne" vauvaasi nyt vaikka hetki sitten "tunsit".
On ihan normaalia omaa äidin kasvua ja kehitystä myös tuntea joskus niitä epävarmuuden ja "apua, mitä mä teen" - hetkiä, älä huoli!
kaikki!!! Älä siis huolestu!!! Minä ajattelin ennen raskautta, että kyllä minä osaan sitten olla hyvä äiti vauvalleni ja minulle ei mitään ahdistuksia tule, niin jouduin kyllä kovasti muuttamaan käsitystäni vauvan sitten todella synnyttyä :)
Tottakai siis perustarpeista opin nopeastikin huolehtimaan, mutta ehkä ennemminkin se minun sisäinen äitin ei jättänyt minua rauhaan. Tunsin oloni todella epävarmaksi jo alusta lähtien esim. kun jouduimme menemään lääkäriin niin mieheni sai hoitaa kaiken puhumisen ja asioinin, koska minua vain niin jännitti ja ahdisti, enkä todellaakaan ole mikään ujo persoona. Minusta oli epätasa-arvoista, että minulta kyseltiin vauvan voinnista eikä miheltäni ihan kun minun olisi pitänyt kaikki tietää. Lisäksi minua harmatti, että en ollut tunnistunat vauvan kipuitku muista itkuista, vaan koko päivän vain ihmetellyt, että miksi se huutaa ja kannellut häntä sylissä, kunnes sitten illala alkoi nuha ja sitten mitattiin kuume. Vauva tuolloin 1kk.
Toiseksi minua rassasi se ikuinen epävarmuus alussa siitä, että mitä nyt pitäisi tehdä ja mitä nyt olisi hyvä tehdä ym. mieheni oli paljon rauhallisempi ja käytti maalaisjärkeään. Minulla kesti kauan ennen kuin opin tunnistamaan poikamme tarpeita, ääniä ja itkua. Nyt poika 11kk enkä välillä vieläkään tiedä mikä harmittaa. Nyt vain enää ota siitä niin paineita.
Kolmanneksi koin ehkä kaikista rasittavimpana vauva-aikana juuri tuon 5-6kk, jolloin poikamme oli erityisen tyytymätön kaikkeen. Tämä siis johtui siitä, että hänellä oli tylsää. Siksi oli pakko ruveta keksimaan virikkeitä, sekä kotona, että kodin ulkopuolella. Kotivirikkeinä meillä: laulut, lorut, lukeminen, itse keksitty vauvanukketeatteri, jossa poika oli selällän ja minä toin aina eri esineitä hänen katsottavakseen ja niistä sitten laulettiin laulu (eläimet parhaita tässä), huoneissa liikkuminen ja siellä touhuilu, kuten pyykin laittoa, sängynpetausta jne.
Kodin ulkopuolella harrastettiin ahkerasti kaupassa käyntia kantopussukussa, josta poika näki maailmaa eikä ollut yhtään tympääntynyt (tämä todellinen apu silloin kun ei millään enään itse jaksanut keksiä mitään kotona ja oli niin täynnä viihdykkeiden keksimistä). Myöhemmin kun oppi istumaan pussukka vaihdettiin rattaisiin. Aloitettiin vauvauinti ja -muskari sekä seurakunnan järjestämä kerho äideille ja heidän esikoisvauvoilleen. kerho oli tosi hyvä henkiselle jaksamiselle, koska siellä kohtasi äitejä jotka samassa elämäntilanteessa samojen ongelmien kanssa :)
Neljänneksi mieheni kannustaminen oli todella tärkeää. hän kehui minua aina maailman parhaaksi äidiksi ja jos en jaksanut enää niin otti pojan hoitaakseen. Muuten olsin varmasti saattanut sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Mitä olen oppinut ensimmäisestä vauvavuodestani on se, että lapsen kanssa ei koskaan tiedä mitä päivän aikana saattaa tapahtua. Sitä on vaikea oppia hyväksymään ja antaa virran viedä vain. Myös sen tiedän nyt, että aina ei jaksa olla täydellinen äiti, mutta ihan riittävän hyvä olen silti, vaikka ei aina jaksa hymyillä ja viihdyttää, siivota ja kokata. pitää olla itselleen armollinen.
Nyt poika siis 11kk ja elämäni valo. Nyt jo tiedä olevani hänellä tärkeä ja hyvä äiti, sillä poika näyttää sen itsekin. Olen oppinut paremmaksi hoitajaksi kuin mieheni, jos se nyt on niin hieno asia ja tunnistan äänistä mitä poika haluaa ainakin joka toinen kerta. Tämä tosin johtuu siitä, että poikani osaa kommunikoida paremmin kuin ennen ei siitä, että minun ymmärrykseni olisi valttämättä lisääntynyt. Nyt kun poika liikkuu huomaan välillä kaipaavani sitä aikaa milloin sain pitää häntä paljon sylissä, vaikka en näin uskonut koskaan käyvän. Huomaan että vauva-aika on mennut jälkikäteen katsottuna todella nopeasti ja ehkä jo sitten seuraavan kanssa osaan nauttia siitä paremmin ja olla stressaamatta turhia. Tiedän ainakin suurinpiirtein, mitä on tulossa tai ainakin toivon tietäväni.
Tulipas tästä nyt pitkä sepustus, mutta toivottavasti tässä sinulle jotakin, mitä voit jakaa ja saada ehkä kaipaamiasi vinkkejä. Olet takuuvarmasti maailman paras äiti omalle lapsellesi!
viestejä=) Ja rehellisiä tunteita! Mukava lukea tällaisia=)
T: sen vielä helpon pari kuukautisen äiti...
Minulla on viisi lasta, koin tuon saman kun minulla oli vain yksi lapsi. Ei vauaa tarvitse koko ajan viihdyttää. Riittää että syötät, peset, puet, vaihdat vaippaa ym hoitotoimenpiteitä ja samanaikaisesti juttelet vauvalle ja välillä hymyilet. Joskus voi lorutella, pelleillä, lukea kirjaa, esitellä vaikka missä on lamppu ym esineitä, sillon kun sinua huvittaa. Pitää oikeasti olla hauskaa. Mutta ei tarvitse olla mikään viihdytys automaatti.
Olen huomannut että pikkuvauva ja myös isompikin lapsi tykkää katsella kun äiti tekee kotitöitä, sitterissä voi seurata kun äiti esim ripustaa pyykkiä.
Muutenkin kannattaa tehdä päivisin jotakin mistä itse pitää, sillon päivä on paljon hauskempi eikä tylsisty. Vauvaa kannattaa hoitaa vähän siinä sivussa, ei se vaadi niin paljon. Nyt keksimään jotakin mielenkiintoista ettei elämä kohdistu liikaa vain vauvan tuijottamiseen.
Todellakin ihania viestejä. Jotenkin kun ei tiedä vauvoista mitään, oli kamalan vaikea jo odotusaikana tehdä mitään hankintoja. Nyt pyörii päässä vain se, että olis pitänyt tehdä sitä ja sitä erilailla. Vauva on kuitenkin terve, joten en ole suuremmin mokannu. Mutta koko ajan pyörii päässä vain, että jos olisin tehnyt tämän erilailla niin olisi niin helpompaa ja vauva nukkuisi jo niin hyvin... Juuri sitä maalaisjärkeä multa tuntuu puuttuvan ja miehellä sitä onneksi on.
Kuinka kauan voi olettaa että 5kk viihtyy yksin lattialla esineitä katsellen?
Olen huomannut saman, että vauva tykkää katsoa kotitöitä - ehkä vartin ajan. Välillä onnistuu tekemään omia hommia ja vauva seuraa sylistä/lattialta/sitteristä, mutta sitten taas pitäisi keksiä jotakin toimintaa - joka kelpaa ehkä viisi minuuttia. Paras olisi kävellä 24h ympäri kämppää, siinä se nukkuisikin parhaiten.
Täällä taas viiden lapsen äitinä voin kertoa että kaikki vauvat ovat välillä hankalia. Usein ajattelee jos olisi tehnyt jotakin toisin niin kaikki olisi paremmin. Vauva kasvaisi paremmin, nukkuisi paremmin olisi tyytyväisempi.. Olen huomannut että tuollaisilla ajatuksilla on turha vaivata päätä. Ota tilanne niin kuin se tulee, älä mieti vauvan hoitoa niin paljon etukäteen, sulle paljon helpompaa. Nauti tästä hetkestä,ja nauti vauvasta- vauva ei tarvitse loppujen lopuksi niin paljon. Itse asiassa isommat lapset sitten tarvii enemmän. Pienet lapset pienet murheet- isot lapset isot murheet.
Musta tuntuu, että vauva vaatii koko ajan jotakin. Tuntuu, että isompi lapsi ei vaatisi niin paljon ja jos vaatii niin niihin vaatimuksiin on helpompi vastata.
Tahtoisitko vaihtaa sähköpostitse mielipiteitä 1v.4kk vanhan pojan äidin kanssa? Olen itse ollut alusta asti aivan onneton äitinä, eikä asiaa ole helpottanut se, että mieheni on ollut koko ajan kysymässä minulta mitä tehdä, eikä ole käsittänyt lainkaan, ettei nainen automaattisesti vain TIEDÄ. Naisenkin on opeteltava ja hankittava tietoa. Nyt poika on pian puolitoista vuotias ja elämä on kääntynyt helpompaan. Alan vasta nyt ymmärtämään lapseni itkuja, eleitä, käyttäytymistä. Silti olen yhä monesti ymmällä. Lapsi ei kuitenkaan ole monimutkainen tietokone vaan etenkin alussa toiminta perustuu hyvin yksinkertaisille perustarpeille. Tämän seikan sisäistäminen voisi ehkä auttaa..? Voisitko kirjoittaa minulle ja kysyä asioista, joista tahtoisit jotain tietää. Ehkä minulla olisi ehdottaa ratkaisuja..? Ehkä voisimme tukea toisiamme.
Osoitteeni on:
[email protected]
Koita olla asettamatta liikoja odotuksia ja tavoitteita lapsen suhteen. Olet hyvä äiti sellaisenaan kuin olet. Ei se todellakaan ole sen kummoisempää kuin pieni ihminen, joka on kärttyisä ja välillä iloinen.
Yhteiskunta tuo hirmusesti paineita siitä miten pitäisi hoitaa ja kasvattaa. En tiedä kuinka paljon seuraat äiti palstoja mutta nämä on niitä pahimpia huonon omantunnon tuojia. Itseluottamusta NAINEN!!
Yritä ottaa omaa aikaa mahdollisemman paljon. kehitä yksinkertaisimmistakin asioista mahdollisimman monimutkaisia jos se arki muuttuisi mielenkiintoisemmakai. Tsemppiä!
Minulla ei ole mielestäni paineita, muuten kuin siten että en kehtaa kertoa kovin suoraan ongelmistani muille ihmisille, koska pelkään heidän pitävän minua huonona äitinä. Huono äiti en mielestäni kuitenkaan ole vaan äiti joka yrittää parhaansa. Minusta kuitenkin tuntuu että se ei riitä, vauva kun on tyytymätön yöt ja päivät. Ja vaikka vauva olisikin tyytyväinen, minun on todella vaikea keksiä mitä sille seuraavaksi tekisi. Tästä aiheesta löytyy niin vähän tietoa siis kyllähän vauvoista löytyy, mutta ei siitä mitä niiden kanssa tehdään. Olen hyvin teoreettinen ihminen ja käytännön hommat ovat minulle aina hyvin hankalia ja pitää vääntää rautalangasta. Mutta teoria-asioissa olen tosi hyvä.