osaltani kannan korteni kekoo turvallisemman liikkumisen puolesta ja kiihdytän ohituskaistoilla vauhtiani siten ettei ohitseni pääse
vältytään turhilta, vaarallisilta ohituksilta ja ohituskaistan jälkeen muutkin ajavat sitten hiljaa kun ovat minun perässäni
haastan muut osallistumaan myös yhteisen hyvän asian edistämiseen
kertokaas omia tapojanne kanssaihmisten turvallisuuden ja yleisen hyvän mielen kohentamiseen
vältytään turhilta, vaarallisilta ohituksilta ja ohituskaistan jälkeen muutkin ajavat sitten hiljaa kun ovat minun perässäni
haastan muut osallistumaan myös yhteisen hyvän asian edistämiseen
kertokaas omia tapojanne kanssaihmisten turvallisuuden ja yleisen hyvän mielen kohentamiseen
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos ohituskaistalla ohittaessani joku kiihdyttää autoon, pyrin parhaani mukaan kiilaamaan hänet ojaan. Poliisin tullessa paikalle sanon pokkana etten voinut huomata että joku pyrki oikealta ohi ja ojan pohjalle joutunut jää yksin kantamaan vastuuta.
ja Aurinkoinen. Mikään ei harmita.
keskusteluissa ylistänyt mopoauton turvallista vaikutusta kanssaautoilijoihin, kas kun ajelen työmatkalaisten kans samoihin aikoihin kaikki joutuu ajamaan turvallista nopeutta. toki itse en ole menossa mihinkään, kunhan jarruttelen muiden menoa.
käytän ohituskaistan kokonaisvaltaisesti ohitukseen siten että ohitan samaa autoa alusta loppuun asti, jolloin muiden perässätulijoiden ei tarvitse tehdä ohitusta lainkaan, koska molemmat kaistat ovat "tukossa"
maailma pelastuu !
Ohituskaistoilla tuleekin kiihdyttää, että ohitus tapahtuu nopeammin - mutta ei mihin tahansa nopeuteen asti! Ohituskaistan vieressä olevalla oikeanpuoleisella kaistalla ei tarvitse kiihdyttää, eikä saa jos joku on menossa ohituskaistaa pitkin ohi.
Näitä tapoja noudatan itse, ja hyvin sujuu oli sitten kummassa roolissa vaan.
Kiihdytän siksi, koska oikealla kaistalla tulee tilaa, kun jono siirtyy edestä ohituskaistalle. Voisin tietenkin itsekin siirtyä vasemmalle jonon mukana, mutta sama se on kiihdyttää oikealla kaistalla ja säilyttää asemansa.
Ärsyttää sellaiset, jotka jonon hänniltä lähtevät ohittamaan jonoa, vaikka edellä on paljon autoja, joiden pitäisi ensin ohittaa se tientukko. Siksi kiihdytän ohituskaistaosuudella. Ihan sama sinulle kiihdytänkö vasemmalla vai oikealla. Ohi et pääse.
Miten minä muistelen että sinä olit näitä liikennesääntöjen tiukkoja kannattajia?
Noo, taisin olla väärässä.
Mielipiteesi on yhtä sekasotkua.
VAROKAA AURA-AUTOJA
Kittilässä kuuluisalla Levin matkailukeskuksen lähettyvillä on sattunut tapaus, jossa nuori 18 vuotias nainen ajoi aura-auton perässä ja ajautui sitten rekan eteen lumipöllyssä.
Tajutkaa, että aura-autoa pitää kunnioitta, eikä sen perässä pidä ajaa niin lähellä, etä lumipöly sokaisee.
Viisas jättäytyy aura-autosta kauas jälkeen, jolloin lumipölly ehtii hälvetä.
Aura-autoa ei pidä koskaan lähteä ohittelemaan ja kun se on tulossa vastaan, on nopeutta hiljennettävä, jotta kohtaamisen jälkeen olisi paremmat senssit pysyä omalla kaistallaan.
Tässä on tietysti se vaara, että jos siellä takana tulee se perässäroikkuja, niin se pamauttaa perään.
Kannattaa siis olla hyvin valpas aura-auton lähestyessä ja jos siellä perässä joku roikkuu, niin sitä pitää hätävilkuin ja jarrumerkein alkaa valmistamaan, että hei, hei, vähennä nyt sinäki sitä nopeuttasi, sillä minä aijon hiljentää aura-auton kohdatesani.
Kittilän tapaus oli taas tuiki tavallinen muistutus siitä, kuinka autoilijoilla ei ole tilannetajua ennakoimaan tulevat vaaratilanteet.
Jos ajamisessa ei pidä mitään muuta kuin vauhtia tärkeänä, niin silloin Iltasanomat pääsee kirjoittaman lähes päivittäin kolariuutisia sellaisista Uunoista, jotka eivät olleet osanneet ajaa tilannenopeutta,so.sovittaa vauhtiaan olosuhteiden mukaiseksi.
Kun vauhtia pidetään kokoa ajan samana, niin siinä käy niin, että kun tullaan liukkaalla tiellä siihen mutkaan 90 km.n nopeudella ja siellä kurvissa ajaakin se pappa 50 km.n vauhtia, jolloin tulee se tilanne yllätyksenä ja se kokematon naiskuski painaa äkisti jarrua, jolloin auto syöksähtääkin vasemmalle ja sieltä justiin ajaa se puutavararekka vastaan ja lopun kai tiedättekin, miten siinä käy.
Tässä oli vain yksi kuviteltu esimerkki, mitä voi sattua, kun ei osata hiljentää mutkissa ja lukemattomissa muissakin tilanteissa.
Ajamisessa pitää olla koko ajan vaaran aavistus.
Kaikki osaa kyllä ajaa rajoitusten mukaista nopeutta, mutta harvat kelin ja tilanteiden mukaista nopeutta.
Liikennemerkin osoittama nopeus ei ole lähellekkään samaa, kuin oikea tilannenopeus.