Kirka ei ollut rokkari.

Tänään on Kirka mainittu usein radiossa rockmuusikkona. Todellisuudessa hän ei koskaan ollut rokkari. Hän tosin teki kaksi hevilevyä, mutta hänen myöhemmistä haastatteluistaan saattoi ymmärtää, että ne tehtiin hiukan vastentahtoisesti levy-yhtiön painostuksesta, kun 80-luvun hevareilta haluttiin rahat pois. No, hevarit kuitenkin nauroivat Kirkan uskottavuusongelmalle ja levyt jäivät ostamatta. Kirka ei ollut rock edes 60-70-lukujen taitteessa, ainoastaan tyyliltään mod. Kyllä hän oli aluksi iskelmämuusikko ja myöhemmin humppamuusikko.
8617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ONNEKSI KIRKA EI JÄÄNYT JÄYKISTELEMÄÄN PELKKÄÄN ROCKKIIN. KIRKA OLI MONIPUOLINEN TAITEILIJA, JOLLA OLI PERSOONALLINEN ÄÄNI JA OTE.

Äänestä
  • Kirkan hevilevyt tekivät sen, että nuoriso ei niitä ostanut, ja vanhempi kuulijakunta meinasi hylätä hänet. Oli palattava äkkiä iskelmään. Ne levyt olivat muuten kauheita kuulla, ei niinkään Kirkan vaan tuottajan takia. Hän tunki ne täyteen rakastamiaan puhallinsoittimia.

    Äänestä

  • Tosirokkari kirjoitti:

    Kirkan hevilevyt tekivät sen, että nuoriso ei niitä ostanut, ja vanhempi kuulijakunta meinasi hylätä hänet. Oli palattava äkkiä iskelmään. Ne levyt olivat muuten kauheita kuulla, ei niinkään Kirkan vaan tuottajan takia. Hän tunki ne täyteen rakastamiaan puhallinsoittimia.

    Suomessa ei ole hevareita ja nää jotka luulee olevansa sitä ottaa suihin Ville Valolta.

    Äänestä

  • Tosirokkari kirjoitti:

    Kirkan hevilevyt tekivät sen, että nuoriso ei niitä ostanut, ja vanhempi kuulijakunta meinasi hylätä hänet. Oli palattava äkkiä iskelmään. Ne levyt olivat muuten kauheita kuulla, ei niinkään Kirkan vaan tuottajan takia. Hän tunki ne täyteen rakastamiaan puhallinsoittimia.

    Juu, samaa mieltä, ei niitä torvisoittokuntia olisi tarvinnut lykätä noille levyille.Pelkkä simppeli rokck-kokoonpano vaan taustalle niin olisdi tullut hyvää jälkeä, ehkä joku foni olisi riittänyt puhaltimista.
    Mutta mitä jälkeä Kirka olisikaan saanut aikaan nykymetallibiisien kimpussa noilla äänivarannoilla?

    Äänestä

Kirka oli samaa kategoriaa kuin Eino Grön ja Jamppa Tuominen. Humppalavojen iskelmätähti.
No, onneksi teillä on jo manttelinperijä; Antti Tuisku!

Äänestä
  • Niinhän teillä humppaveikoilla on Antti Ruisku. Nauttikaa te hänestä, minä rokkaan kunnes kuolen!

    Äänestä

Et sitten ole nähnyt koskaan Kirkaa elävänä vetämässä James Brownia, Jerry Lee Lewistä ym. rock/soul-tähtien biisejä. Jos olisit, et sanoisi kuten nyt sanot. Eli älä puhu, kun et tiedä.

Äänestä
  • Koko jätkä oli pelkkä vitsi! Nolointa oli, kun hylkäsi pikkupillujen takia perheensä. Jotkut tykkäs musiikista, minä en. Onhan teillä vielä Kari Tapio ja Tapani Kansa. Uutena tähtenä sekoittamaan teidän ennen sotia syntyneiden päät on Antti Tuisku. Tuo lasten lastenne ikäinen "seksi" symboli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosirokkari kirjoitti:

Tänään on Kirka mainittu usein radiossa rockmuusikkona. Todellisuudessa hän ei koskaan ollut rokkari. Hän tosin teki kaksi hevilevyä, mutta hänen myöhemmistä haastatteluistaan saattoi ymmärtää, että ne tehtiin hiukan vastentahtoisesti levy-yhtiön painostuksesta, kun 80-luvun hevareilta haluttiin rahat pois. No, hevarit kuitenkin nauroivat Kirkan uskottavuusongelmalle ja levyt jäivät ostamatta. Kirka ei ollut rock edes 60-70-lukujen taitteessa, ainoastaan tyyliltään mod. Kyllä hän oli aluksi iskelmämuusikko ja myöhemmin humppamuusikko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu