Tuttu Toyota-kauppias valitteli että kauppa on ollut lähes pysähdyksissä lokakuusta asti. Kovin oli liikkeessä hiljaista kun kävin öljynsuodattimen hakemassa. Kansa näkyy selvästikin jääneen odottamaan autonveron muutosta, kuten tässä tilanteessa kuluttajan kannalta järkevää onkin.
Toyota-liikkeessä hiljaista
Ei tullut muuta
142896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sitä ihmettä sitten saadaan odottaakin.
Toki onhan paikallaan näin vaalien alla, tätäkin korttia kansalle vilauttaa. Mutta kun vaalit on ohi, kansa ihmettelee käteen jäänyttä Musta-Pekka korttia!
Viipyy tai ei, tässä tilanteessa olisi pelkästään tyhmää ostaa uusia auto. Pahimmoilleen saattaisi käydä siten, että auton luovutushetkellä, esim 3 kk toimitusjan kuluttua autostaan voisi joutua maksamaan tuhansia euroja enemmän kuin mikä auton uushankintahinta olisi ko. toimituspäivän hinnaston mukaan. Enpä haluaisi olla automyyjä näinä veronmuutoksen odottamisen aikoina.
Ne oottelee uuden Corollan tuloa kans nääs.
Kohta päästään koittamaa, muutaki ku p.....
Hyvää kannattaa venata. Kohta esirippu nousee ja suomalaiset pääsee naatimmaan.
Autoveron muutos pitää käsitellä eduskunnassa ja sen jälkeen autorekisterikeskuksen pitää ajaa suuret muutokset järjestelmiinsä. Ts. tähän kuluu aikaa, 100 % varmuus että tänä vuonna ei tapahdu mitään, aikaa menee 2-3 vuotta.
että menee tietojärjestelmien vuoksi 2-3 vuotta.
Tuo tieto on annettu vain sen vuoksi, ettei autokauppa ihan pysähtyisi.
Tosiasiassa uudistus tulee nopeasti "puun takaa."
Moi, ei autjen hinnat miksikään muutu lähiaikoina. Mikäli veron osuutta auton ostohinnasta pinennettäisiin, se kerätään takaisin jollain muulla verolla. Mitään päätöksiä ei olla vielä tehty miten veroa muutetaan eikä tehdä. enää tällä eduskuntakaudella.
Vielä siitä, kun verotusta muutetaan, menee aikaa ark:n järjestelmien muuttamiseen.
Joten aikaisintaan 2008 jotain voi muuttua, realistista ajatella näkevänsä uusia hintoja 2009-10.
Sama homma muissakin liikkeissä. Ihmiset ei oikein tiedä miten toimia, kun verojutut on sen verran epäselviä.
Varmaanhan Toyota-liikkeissä vielä kuhisee, kun uusi Corolla tulee myyntiin.
Vaihtohyvitykset on kyllä poljettu todella maanrakoon tulevan verouudistuksen johdosta, mutta käytetyt autot liikkeissä silti kalliita.
Nyt liike ottaa vaihdokin halvalla sisään ja kaupittelee kalliilla ulos.
polkaista käytettyjen hinnat oikealle tasolle.
Liikkeet vaan yrittää nyt hyötyä tilanteesta ostamalla itse halvalla ja myymällä kalliilla.
Jos uusien autojen kauppa hiipuu tässä tilanteessa, olisi todellakin hyvä yrittää elvyttää käytettyjen kauppaa. Tarjollahan olisi paljon uudehkoja menopelejä, mutta hinnat on liian lähellä uusien hintoja, välirahan ero uuden ja uudehkon välillä on liian pieni.
...raha ja omaisuus menee rahan luo.
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että ensimäisistä 3:sta vuodesta tulisi rokottaa paljon enemmän kuin nyt tehdään.
100tkm ajetusta takuuttomasta autosta pyydetään pari kolme tonnia vähemmän kuin uudesta! No ehkä kauppa syntyy vähän isommalla erolla, mutta kun sen käytetyn ostaja joutuu jo seuraavan kolmen vuoden aikana korjauttamaan autoaan kuluvien osien takia, väärin taas menee. Eikö sen luksuksen saajan (=uusi) pitäisi maksaa "edustaan ja huvistaan" vähän enemmän?
Niinhän se juuri onkin että pyyntihinnat on kovat mutta hyvitys, jonka autoliike antaa tuosta muutaman vuoden ikäisestä autosta, on aivan surkea. Toisin sanoen juuri ensimmäinen omistaja on se joka kärsii suurimman arvon alennuksen.
Tuntuu vaan ettei nykyään hyvitetä mistään vaihdokista mitään.
Reilu 6 vuotiaasta eurooppalaisestani maksettava korvaus olisi naurettava, mutta vastaavissa myynnissä olevissa roikkuu vielä liki kymppitonnin hintalappu.
Tulee vaan mieleen, että yrittävät tätä tilannetta hyväksi käyttäen lunastaa asiakkailta käytetyt todella halvalla ja saada ne sitten myydyksi kivalla voitolla.
Selväähän on että voittoa niistä pitäisikin saada, mutta liian alas polkevat hyvityshinnat.
Onneksi ei ole mitään pakkoa vaihtaa.
Vai että oikein nopeasti!
Ne varmaan ilmoittaa päivän ja tarkan kellonajan:
Rakkaat kansalaiset, megborgare, koska niin olemme teittiä rakastaneet, niin päätimme suuressa viisaudessa alentaa autovorotusta, eiku verotusta.. niin täten suuri autoveroalennus alkaa maaliskuun eka päivä, klo 10:00!
Olisihan se metkaa kun Corolla-kaupankin ovella olisi hirmu tunkua. Siellä olisi telttaa ja nuotiota, jo viikkotolkulla ennen suurta autoryntäystä...
Vaan sitten kun kello naksahtaisi 10:00... mitään ei tapahtuisikaan... täh!
Kas kun etuskunta unohti ilmoittaa että minä vuonna kyseinen ale tulee!
Siinä sitten ministeri selittäisi laajoin ja vakuuttavin sanankääntein kansan erehtyneen, ja kehuisi kuinka sossut kyllä henkeen ja vereen autoveroasiaa ajoivat.. =:)
Nyt on semmonen meninki, että paljon saastuttavia autoja aletaan verottaa kovemmin. Mutta aika hauska vilkaista kuinka paljon veroa mätkäistäänn isokoneisille ja paljon kuluttaville autoille. Taitaa käydä juuri päinvastoin kuin perustojokuski toivoisi. Tuleekin tasavero. Tonni vuodessa käyttömaksua auton kokoon katsomatta. Yarppa ja Hummeri samalla viivalla.