suuri suru

Tänään kohtasi suuri suru,aivan kuin omaisen olisi menettänyt.Olen seurannut Kirkan uraa 60-luvulta lähtien.Kävin Pakilan kansalaiskoulua silloin kun Kirka harjoitteli Pakilan VPKlla.Kavereitten kanssa käytiin kurkkimassa ikkunan takana kun pändi harjoitteli.Olin myös Kirkan ekalla keikalla tyttöjen ammmattikoululla 60-luvun alussa.Olen siitä lähtien pitänyt Kirkaa yhtenä parhaimpana suomalaisena artistina.Toivon omaisille voimia suuressa surussa ja kiitos Kirka hienoista biiseistä.
2327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Todella surullinen uutinen. Muistan Kirkan ihan pikkutytöstä saakka ja olen pitänyt hänen musiikistaan aina. Hän oli myös sympaattinen esiintyjä ja ystävällinen faneilleen.
Alku kaiken kauniin, Viimeiseen mieheen ja Nousin ristien taa ovat olleet lempikappaleita. Tuo nousin ristien taa herättää hyvin eläviä muistoja 60-luvulta. Voimia ja osanotto vaimolle ja sukulaisille. Suomi menetti taas yhden rakastetun muusikon. Onneksi musiikki elää. Kynttilä palamaan ja Kirkan levy soimaan. Muistelkaamme häntä lämmöllä. Hänen musiikkinsa muistuttaa monista kauniista hetkistä ja on lohduttanut murheiden keskellä.

Äänestä

Oletpa naiivi! Itketkö niiden lasten puolesta, jotka joka päivä kärsii koti-väkivallasta Suomessa? Realismia peliin. Kirka oli 56v. ja sen ikäisiä kuolee tässä maassa joka päivä satoja.. Elämä on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ratna kirjoitti:

Tänään kohtasi suuri suru,aivan kuin omaisen olisi menettänyt.Olen seurannut Kirkan uraa 60-luvulta lähtien.Kävin Pakilan kansalaiskoulua silloin kun Kirka harjoitteli Pakilan VPKlla.Kavereitten kanssa käytiin kurkkimassa ikkunan takana kun pändi harjoitteli.Olin myös Kirkan ekalla keikalla tyttöjen ammmattikoululla 60-luvun alussa.Olen siitä lähtien pitänyt Kirkaa yhtenä parhaimpana suomalaisena artistina.Toivon omaisille voimia suuressa surussa ja kiitos Kirka hienoista biiseistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu