Meni persuilta ääni

Oikeastaan olisin persuja voinut käydä äänestämässä, nyt en vaan voi. Syynkin varmaan tiedätte, puolue joka toitottaa olevansa pienen ihmisen asialla junailee mitääntekemättömälle edustajalle jättieläkkeen samaan aikaan kun pidetään oikeasti työssä sairastuneita kortistossa ja sorvin ääressä hidasta kuolemaa tekemässä.

Nythän on tönyn kiva keskittyä keikkailemaan ja kenties uutta kirjaakin pukkaa markkinoille kun voi rauhassa eläkkeen turvin puuhastella.
6812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sairahan miähen kans.

Äänestä
  • keinotekoosen murteen johonkin toiseen, vaikka johonkin terveempään? Perkele siinä tartte pohjolaasta leikkii, ku et kerra oo.

    Äänestä

  • siitä vaihtaisinko vaiko en vaan siitä millä perusteilla eläkkeitä myönnellään. Ottaisin minäkin mielelläni tuollaiset tulot ja vähän voisin tehdä töitäkin niiden eteen taikka jos vähän kännisekoiluja vaatisi niin voisihan tuota sitäkin harkita vaikka rattiin en kyllä viitsisi juovuspäissäni lähteä. Totuushan kuitenkin lienee että jos allekirjoittanut alkaisi dokailemaan tulisi välittömästi kengänkuva perseeseen ja eläkkeestä saisi vain haaveilla.

    Sitä en hyväksy että itseaiheutetulla dokailulla ja mokailulla päästään veronmaksajien kustannuksella vetämään lonkaa hirmu tienesteillä. Eikös tällä eläkeläisherralla mennyt niinpäin että jäi juopottelemaan ja sitäkautta veti itsensä huonoon happeen? Meille tavan pulliaisillehan annettaisiin loparit viiden työstäpoissaolopäivän jälkeen mutta toisille sitä näköjään myönnetään hyvät rahat ja ylläpito loppuiäksi.

    Kenenkähän vaaliteema se sellainen oli jossa ei haluttu ulkomaalaisia loisimaan tänne veronmaksajien rahoilla? Minä kyllä mielelläni vaihtaisin yhden kotimaisen loisen ulkomaalaiseen.

    Äänestä

on todiste Suomen valtion ja lakien mädänneisyydestä. Ei syytetä puoluetta.

Äänestä

Eläke pienenee.Että pitäisi siis jaksaa maata laiskana.SIIHENHÄN TÄMÄ YHTEISKUNTA KEHOTTAA MUITAKIN.äLÄ OTA TYÖTÄ VASTAAN,MENEE SE HYVÄ ASUNTOTUKI.kOETA JAKSAA KIERTÄÄ PYKÄLÄT...

Äänestä

Eläkkeestä.

Soini sai Halmeen kannattajien äänet Uudeltamaalta, ja meni läpi. Halme on pikemminkin vastuussa Soinin eläkkeestä, eikä päin vastoin.

Turha syytellä Soinia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-näin- kirjoitti:

Oikeastaan olisin persuja voinut käydä äänestämässä, nyt en vaan voi. Syynkin varmaan tiedätte, puolue joka toitottaa olevansa pienen ihmisen asialla junailee mitääntekemättömälle edustajalle jättieläkkeen samaan aikaan kun pidetään oikeasti työssä sairastuneita kortistossa ja sorvin ääressä hidasta kuolemaa tekemässä.

Nythän on tönyn kiva keskittyä keikkailemaan ja kenties uutta kirjaakin pukkaa markkinoille kun voi rauhassa eläkkeen turvin puuhastella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu