Halmeen itsensä anoma ja valtionkonttorin hänelle myöntämä eläke pistää miettimään moraalia, tai pikemmin sen puutetta.
Kenen moraali kykenee sulattamaan, tuon eläkkeen oikeellisuuden? Minun ei. Vaikka tuossa ei ole mitään laitonta tai vallitsevaa käytäntöä vastaan, niin silti sen kansalaisten oikeustajun kannalta hävettävä päätös.
On vähintääkin kyseenalaista myös puolueen taholta hyväksyä tuollaista ja olisi odottanut että julkinen paheksunta olisi esitetty asian tiimoilta. Vaikka kaveria ei jätettäisi, niin ei hänelle tarvitse hyväksyä sellaista, mitä hän ei ansaitse.
Siivooja Sievänen on siistinyt paikkoja 30 vuotta ja nyt ei nivelet kestä enää luututa lattioita. Saako hän "Halmemaisen" kohtelun eläkettä anoessaan, tai kirvesmies kinnunen on palellut pakkasessa ikänsä tehdessään maistereille taloja, ja sirkkelin viedessä häneltä sormet saako hän "Halmemaisen" kohtelun eläkettä anoessaan? Ei , ei saa Sievänen enempää kuin Kinnunenkaan, sillä he ovat tavalllisia ihmisiä, eikä ole isoja kavereita. Heitä tutki ensin useampi asiantuntija lääkäri, ja sen jälkeen vielä vakuutuslääkäri, joka tekeekin yksin päätöksen että molemmat ovat työkykyisiä. Ei tule eläkettä, vaan on koitettava jaksaa vaan tehdä töitä, vaikka ei oikeesti kykene.
Mutta saahan Halmekin eläkettä, vaikka ei töitä ole juurikaan tehnyt ja "kansanedustajan" työtkin jäi enemmän kuin puolitiehen. No kyllähän tuollaisen vaatimattoman 3300€ eläkkeen nyt on jo Halmekkin tienannut, sillä olihan hän vai oliko kansanedustaja. Niin ja Halmeella on kavereita jotka ei jätä, toisin kuin Sieväsellä ja Kinnusella jotka aikakin jättää jo ennen eläkettä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko se 3000 euroa kuukaudessa joku erikoinen raha.
Luulen,että sen saa linja-autokuljettaja kuukaudessa.
Säilytetään suhteellisuuden taju,eikä aloiteta puolueemme puheenjohtajamme selkäänpuukotusta muutama viikko ennen vaaleja,kansanedustajaehdokas Kähärä.
Kädestä!
Eikä hyvällä vaan suuresti ihmettelivät yhä vain jatkuvaa vuodatusta ,asiatonta kirjoittelua ja jatkuvaa poliittista takinkääntöä.
Tässähän meillä on Halme 2.0
Kauheaa meteliä ja porua, ei mitään näkyviä tekoja.
Molemmat ovat lisäksi sitoutumattomina listoilla.
ja se näkyy Hanneksen kirjoituksissa. Enpä tiedä yhtään linja-auton kuljettajaa joka saisi 3000€/kk
palkaa saati eläkettä, ja sitä on kuitenkin pitänyt tienata 30-40 vuotta. Halmeen 0-4 vuotta eduskunnassa ei oikeuta moiseen eläkkeeseen. Suhteellisuuden taju olisi nimenomaan säilytettävä kun noita päätöksiä tehdään.
Eikä tiuossa kirjoituksessa teidän puolueen puheenjohtajaa Kähärä puukottanut selkään, vaan Halmetta rintaan. Toivottavasti Halme tuntee tuon piston rinnassaan ja osaa edes hävetä tuota julkeaa käyttäytymistään ja bluffiaan.
nm. Bussikuski myös.
kaverit moittivat rehtiä ja moraalin omaavaa KÄDEÄ asiattomaksi! Kukahan on oikein ollut asiaton ellei itse hönö Halme? Ottakaa pojan koltiaiset oppia oikeasti suoraselkäisestä KÄDEstä, niin voitte ymmärtää joskus moraalin ja sen tarkoituksen kuten pitää. Hymyilevät hampuusi hannekset ja muut "persuviisaat" räkättävät kuin kakarat kun oikeutetusti halmetta arvostellan tai on aikaisemminkin arvosteltu. Halmeessa ei ole mitään kehumista eikä puolusteltavaa, pelkää häpeää koko äijä.
Minusta tämä Halmeen tapaus oli hauska juttu. Hyvin kuvastaa ajan tapoja. Ihan oikein suomalaisille. On vielä paljon opittavaa nykyajan moraalista. Parempi olis kyllä ollu vaikka 33.000€ eläke. Sekin menis läpi :)
Vaikka fraaseja inhoankin niin laitan tänne sen kaikkien nykyään viljelemän "ei se ole tyhmä joka pyytää vaan joka..."
Muistakaa äänestää taas vaaleissa. Jos vaikka tällä kertaa se lapsilisä tai opintoraha nousis ja lupaukset muistettas. Ei sitä koskaan tiedä.
sanoo suoraan, koska selvää kieroiluahan tämä on persuilta. Moraalin kanssa ei tosiaan mitään tekemistä.
näin:
"Vai aletaanko jo vihdoin huomata, että monikulttuurinen invaasio on tullut
liian isolla väellä pihoillemme huutamaan ja vaatimaan oikeuksia, mitä heillä
ei ole luonnostaan - ei historian eikä työn kautta toisin kuin meillä euroop-
palaisilla."
Ja näin:
"Yksikään varsinkaan tietyistä islamilaista maista
tullut ei pääse maahan ilman selvää ammattitaitoa ja koulutusta tai ilman
sellaista koulutusta jota voidaan päivittää Suomen työmarkkinoiden hyödyk-
si. Muutoinkin tuo ulkomaalaisten vaatimuksiin jatkuva suostuminen pitää
lopettaa, muun muassa päivähoito omalla kielellä, uskonnonopetus omalla
kielellä ja niin edelleen."
http://www.network54.com/Forum/171225/message/1162826660/Sin%E4ns%E4+mielenkiitoista...
Onko näiden ajatusten esittäjä edelleen sanojensa takana?
Tämä ei varsinaisesti liity tähän, mutta kun tuossa linkataan kirjoitukseeni.
Jottei tulisi mitään jälkipuinteja, niin minä oon haudannut tuon eripuran mitä tuon viestin aikana oli. Homma perustui väärinkäsityksiin.